John F. Kennedy kysyi virkaanastujaispuheessaan vuonna 1961 amerikkalaisilta: ”Älkää kysykö, mitä maanne voi tehdä teidän puolestanne – kysykää mitä te voitte tehdä maanne puolesta.” Saman kysymyksen mekin voimme tehdä tänä päivänä Suomessa ja Äänekoskella. Sen voisi Äänekoski ilmiön osalta olla ”Älkää kysykö mitä Äänekoski voi tehdä teidän puolestanne – kysykää mitä te voitte tehdä kotikunnan puolesta?”
Äänekosken kaupunkistrategiassa ns. Äänekoski-ilmiössä osallisuus ja osallistaminen on nostettu keskiöön. Kuitenkin ilmiö lähtee saamaan siivet ja elämään vain siten että se aidosti edistää äänekoskelaisten hyvinvointia. Vasta silloin ollaan oikealla tiellä.
Osallisuus vaatii syntyäkseen mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa oman elämänsä kulkuun ja toimintoihin. Se vaatii voimavaroja, läsnäoloa ja saavutettavuutta ja syntyy vain aidosta vuorovaikutuksesta. Osallisuus on kuulumista johonkin, jossa tuntee voivansa vaikuttaa.
Voimme olla melko yksimielisiä siitä, että osallisuus ja sosiaaliset verkostot toimivat suojaavina tekijöinä hyvinvointivajetta ja syrjäytymistä vastaan. Silti on yksi mutta? Mistä ja miten se saadaan konkretiaksi, koska osallisuuden kokemuksen mittaaminen on vaikeaa. Osallisuuden kokemusta voidaan mitata THL:n kehittämällä osallisuusindikaattorilla, joka voisi olla yksi väline osallisuuden kokemuksen mittaamiseen. Se koostuu kymmenestä väittämästä, joiden avulla voidaan pohtia osallisuuden toteutumista.
Pohtimalla kysymyksiä elämän ja tekemisten merkityksellisyydestä sekä mahdollisuudesta vaikuttaa omiin asioihin ja elinympäristöön, pystyy arvioimaan omaa osallisuuden kokemustaan. Osallisuuden kokemuksessa keskeistä on juuri merkityksellisyyden tunne, joka usein syntyy perheen, työn tai harrastusten kautta. Merkityksellisyyden tunne tukee vahvasti myös muuta hyvinvointia elämässä. Tämä on hyvä peruste hakeutua erilaisiin harrastuksiin ja harrasteryhmiin.
Kuinka usein me sitten pysähdymme pohtimaan osallisuuttamme ja mitä se merkitsee? Vai toteutuuko se ainoastaan silloin, kun koemme tyytyväisyyttä. Elämän muutokset, sairastuminen tai muutokset taloudellisessa tilanteessa vaikuttavat hyvinvointiimme vahvasti.
Nyt kun maailma myllertää ympärillämme koemmeko olomme turvalliseksi, pystymmekö vaikuttamaan asioihin omassa elämässämme ja ympäristössämme. Onkin syytä kysyä itseltään, miten minä voin vaikuttaa tähän tilanteeseen? Voiko joku auttaa minua? Onko olemassa ketään keneltä pyytää apua ja neuvoja?
On syytä myös ymmärtää olla kiitollinen siitä, että saan elää Äänekosken kaltaisessa kehittyvässä kaupungissa, sekä turvallisessa maassa, jossa yhteiskunta on rakennettu huolehtimaan ihmisistä osana sitä. Turvallisuuden myötä myös tunne osallisuudesta kasvaa. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Se on etuoikeus, jota on syytä osata arvostaa ja olla myös valmis jakamaan sitä myös muille sitä tarvitseville.
Lähdetään kaikki edistämään osallisuutta ja osallistamista. Tehdään Äänekoski ilmiöstä totta.
Leila Lindell, maakuntaneuvos
Leila Lindell, maakuntaneuvos ja Äänekosken keskeinen vaikuttaja. Luin tuon kirjoituksesi ajatuksella ja odotin, että milloin siinä puhutaan päättäjien osallistumisesta päätösten aiheuttamiin seurauksiin.
Nyt on tarkoitus osallistua ja se on yhteistoimintaa, johon pitää osallistua siellä kaupungintalolla olevien myös. Siis virkakoneisto ja luottamushenkilöt ovat osa yhteisöä. Usein on muutoksen näkyvä osa lähdettävä ylhäältä liikkeelle ja vasta sitten sen voi tuntea aidoksi.
Strategia on vasta suunnitelma ja muuttuu todeksi arjen toiminnan kautta.
Tässä hyvä esimerkki mietittäväksi.
Tuulivoima on tuotu lähellemme ilman, että olisimme sitä tänne pyytäneet tai anoneet. Siitä on vaihdettu mielipiteitä ja omaehtoisesti kylän ammatilliset ihmiset tekivät valtavan työn kyselyllä asukasmielipiteen kartoittamiseksi.
Tämä olisi ollut kyllä kaavoituksen velvollisuus, mutta asia koettiin niin tärkeäksi, että aika piti etsiä.
Miten sen tieto saatiin esille. Ajateltiin tietysti osallistaa päättäjät kyselyn tuomaan informaatioon. Pyysimme päästä esittelemään kooste valtuuston iltakouluun, jossa asiaa taidettiin keskusteluttaa juuri silloin.
Valtuustolla ei ollut aikaa varattu sellaiseen 15-30 min. Näin hallintojohtaja ilmoitti. Tässä tuli huvin osallinen olo ja tunne siitä, kuinka hyvin on turvattu kuntalaisen oikeus tulla kuulluksi omassa asiassa.
Tämän jälkeen piti miettiä muita tapoja osallistua valtuutettujen ajatusmaailmaan. Se siitä.
Näitä lyhyellä ajalla olevia esimerkkejä on muitakin.
Siksi toivon ja pyydän, että vähennetään sananhelinää ja soitetaan oikeita kelloja. Hyvä kello kauas kuuluu, paha paljon kauemmas.