ÄKS

Mielipide: Ainoastaan terve talous takaa palvelumme

02.06.2021 11:42
Kunnat ovat kamppailleet erilaisissa taloudellisissa ongelmissa pitkän aikaa, eikä Äänekoski ole siitä poikkeus.
Viime vuonna valtio maksoi ylimääräistä koronatukea ja se on mennyt koronan lieveilmiöiden hoitoon. Tulevat vuodet tulee olemaan hyvinkin haasteellisia. Kaupungin menopuolelle löytyy hyvinkin äkkiä katetta, mutta tulopuoli onkin sitten ongelmallinen.
Äänekosken tuloveroprosentti on tarpeeksi korkea ja nostaminen kapsahtaisi omaan nilkkaan samoin on kiinteistöveroprosentit. Kaikki lähtis siitä, että tulopuolesta huolehditaan muuten hyvin. Uusien asukkaiden ja yritysystävällisyyden kuuluisi olla keskiössä. Äänekosken investointivauhti on ollut hurja viimevuosina. Sitä on saatava matalemmaksi. Korjausinvestoinnit on hoidettava ja muut perusinvestoinnit.
Kaupungin on hoidettava sille kuuluvat peruspalvelut, mutta sen jälkeen on katsottava hyvin tarkkaan, mitkä on kaupungin muita ydintoimintoja ja miten ne rahoitetaan. Usein on käynyt niin, että kun taloudesta ei ole pidetty huolta, sitten on jouduttu säästämään ja se on peruspalvelujen kurjistamista sen jälkeen. Myös velalla eläminen ei mahdollista ja Äänekoskella on sitäkin jo aivan tarpeeksi. Äänekoski selviää taloudestaan, mutta päättäjillä pitää olla ryhtiä huolehtia siitä.
Martti Isoviita, kuntavaaliehdokas, kok.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy