ÄKS

Mielipide: Eläkeläisen etiketti

04.10.2022 20:58

Halvalla menee, ja kalliiksi tulee – nimittäin päätösten hinta. Meistä otetaan tulevaisuudessa mallia siinä, kuinka kannamme vastuun ikääntyvistä. Samalla mitalla mittaavat lapsemme meitä aikanaan.

Saako ahne ja piittaamaton yhä lyödä rikki sitä, jonka kohtuullinen toimeentulo riippuu toisista? Oman arvomaailmani mukaan ei, ei edes lain voimalla. Ei varsinkaan niin.

Vääjäämättä lukeudumme itse tuohon ”kulueräluokkaan” kerran. Käykö meille kuin muorille syrjäkylällä tarjousjahdissa, kun hän esitteli minulle eläkeläisen etiketin: kiljuvan oranssi tarra viilipurkin kupeessa, ale -30 %. Vain siihen hänellä oli varaa. Tuskaili, että eläkeindeksit löivät päin kasvoja. Ne, joiden piti tasata, eikä korostaa tuloeroja entisestään.

Useat ovat saaneet kutsun kertausharjoituksiin epävakaan maailmantilanteen ja itänaapurin toimien takia. Energiakriisi tai oikeammin sota tuo epävarmuutta kaikille. Tänä liipasinherkkänä aikana on laskettava oikein elämisen hinta. Ei liian alas, ei keneltäkään. Joku sen etiketin muoriin iski. Etikettivirhe, sanoisin! Muori syrjäkyliltä ansaitsee parempaa. Kiitos viisaudestasi ja ettet anna periksi viimemetreilläkään.

Viimeisiä veteraaneja viedään. Kunniavelka isänmaan puolustamisesta ei paljoa painanut vaakakupissa vielä jokunen vuosikymmen sitten. Avoimuus ja arvostus saavutettiin myöhässä. Toisin soisin olleen. Uusi häpeätahra lyö kuitenkin leimaansa meihin nyt. Emme saa pitää ikäihmisiä taakkana ja kulueränä. Kitsasteluun ei ole varaa sillä kello käy.

Siksi politiikka on palautettava arvoonsa. Edustuksellinen kansanvalta ei saa olla herja. Tarvitaan ryhdikkyyttä! Kantokykymme arvioidaan todellisuudessa siinä, painaako toisen etu omaamme enemmän. Myös kasvava sukupolvi edellyttää pitkäjänteistä päätöksentekoa. Huonoja päätöksiä ja laiminlyöntejä parsitaan pitkään. Huono päätös ei ole vain noloa, se on väärin.

Monelle posti tuo keväällä 2023 ilmoituksen vaalioikeudesta, silloin käyttämällä äänioikeuttasi vaikutat siihen mihin suuntaan mennään. Tarvitaan turvallisuutta ja arjen ymmärrystä.

Jari Halttunen (Kesk.)
valtuuston puheenjohtaja
eduskuntavaaliehdokas 2023

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy