ÄKS

Mielipide: Enää ei ole pitkä aika, kun valitaan ne, jotka käyttävät kaupungin ylintä päätösvaltaa

17.01.2021 11:20
Avoimuus on tärkeä osa kaupungin päätöksentekoa. Kaupungin viheralueilla on tärkeää järjestää asukkaille tilaisuuksia, joissa kerrotaan tämän hetken kaupungin kuulumiset, uudet tulevat hankkeet ja selvitykset niistä.
On tärkeää, että tilaisuudessa paikalla olevia demokraattisesti kuunnellaan ja otetaan huomioon kaikki, myös eri hankkeisiin liittyvät kysymykset. Huomioon on otettava myös väestön ikääntyminen, lapsiperheet ja heidän hyvinvointi, asuminen, koulunkäynti ja sosiaaliset tarpeet. 
Sosiaalisesti heikossa asemassa olevien perheiden auttaminen ja tukeminen on erittäin tärkeää. Pienituloisilla lapsiperheilla on oltava mahdollisuus harrastuksiin, mm. uimassa käymiseen. Teineille on oltava turvallisia tiloja ja mukavaa yhteistä tekemistä. Nuorten tilat pitää auki puoleenyöhön saakka, kauppojen aulat ei ole parhaita nuorisotiloja. 
 
Työllistäminen on tärkeää. Työllistäminen on halvempi vaihtoehto, kuin maksaa sakkoja siitä, ettei työllistetä. Tämä kuvio on saatava kuntoon! Miksi se toimii heikosti? Voisiko joku kertoa avoimesti vastauksen.
Antero Rautiainen, vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy