Olen todella vihainen ja murheissani siitä, että keskustan voima ei riittänyt turvaamaan lähipalveluita. Kun sekä virkamiesjohto, että valtaosa puolueista hyväksyivät lähipalveluiden purun, näin tapahtuu. Keskustan lähipalveluesitykset eivät saaneet riittävästi tukea muilta puolueilta Keski-Suomen aluevaltuustossa. Keskustan aluevaltuutetut tekivät kaikkensa ja äänestystulokset puhuvat myös sen puolesta! Myös Konginkankaalle isku on karmea. Palveluasunto lakkautetaan kylmästi ja asukkaat siirretään muualle. Onneksi sentään Äänekosken terveyspalvelut ja osastotoiminta säilyvät, mutta siellä henkilöstö joutuu koville, kun muualta palveluita keskitetään.
Arjen turvallisuuden heikkeneminen ja henkilöstön vetäminen äärirajoille on nyt suunta. Julkiset palvelut pitäisi olla meitä varten ja säästöt tulisi tehdä rakenteista sekä toimintamallien muutoksista. Missä ovat hallinnon ja johtajatason sopeutukset? Missä on järkevä kirurgisen toiminnan jakaminen muiden hyvinvointialueiden kanssa? Missä on ostopalveluiden vähentämistä koskeva linjaus? Miksi tässä taloudellisessa tilanteessa hyvinvointialueella on niin mittavaa tutkimustoimintaa? Näihin kysymyksiin toivoisin edelleen vastausta viranomaisjohdolta!
Sote-uudistuksen tarkoitus oli vahvistaa lähipalveluita niin, että pystytään ennaltaehkäisemään kalliita erikoissairaanhoidon kustannuksia. Nyt keskittäjäviranomaiset sekä heihin tukeutuvat puolueet toimivat juuri päinvastoin. Kustannukset erikoissairaanhoidossa ja ostopalveluissa tulevat nousemaan. Kun kunnissa ei päästä lääkärin vastaanotolle, sairaudet ehtivät pahentua ja erikoissairaanhoidon tarve lisääntyy. Jyväskylässä joudutaan makuuttamaan ihmisiä Novassa, vaikka se on paljon kalliimpaa, kuin maakunnan sairaaloissa. Ikäihmisten hoiva tulee siirtymään yhä enemmän yksityisiltä ostettaviin, entistä kalliimpiin palveluihin.
Rahoitusmalli on epäreilu maakunnallemme, eikä se kata kulujamme samassa suhteessa kuin muualla. Rahoituspohja on saatava kuntoon! Lisäksi todellisia diagnoositietojamme ei laskettu mukaan rahoitukseen IT-järjestelmän puuttumisen vuoksi. Erityisesti kokoomuksen poliitikot kampanjoivat järjestelmän hankkimista vastaan. Keskustan aluevaltuutetut peräänkuuluttavat edelleen faktatiedoilla johtamista ja pelolla vaikuttamisen lopettamista! Nyt meillä on Orpon ja Purran valvontakomissio niskassa ja säästöjä on pakko kaivaa. Se, että satojen miljoonien säästöjen hakeminen aloitetaan keskimääräistä halvemmalla palveluja tuottavista yksiköistä ei vakuuta. Palveluverkosta revittävät säästöt ovat laskennallisesti 18,6 miljoonaa, kun ei oteta mukaan siirtyvien palveluiden kustannuksia tai mahdollisia uusia investointeja. Minulla on sellainen tunne, että ainakin hallituspuolueiden tahtotilana on hyvinvointialueiden epäonnistuminen, jotta sitten tarjotaan kokoomuskytkentäisiä terveysjättipalveluita tilalle.
Soitellessani ryhmien puheenjohtajia läpi luulin, että esimerkiksi palveluasuntojen säilyttäminen syrjemmälläkin olisi mennyt läpi. Kristilliset, vasemmisto ja perussuomalaiset eivät kuitenkaan lupailuistaan huolimatta pysyneet esityksen takana. Kokoomukselle, vihreille ja demareille lähipalvelut eivät tunnu merkitsevän mitään. Ei lopeteta taistelua silti!
Anne Kalmari, kansanedustaja, kesk.





















