ÄKS

Mielipide: Maaseutu on säilytettävä elinvoimaisena ja asuttuna

15.03.2023 12:15
Kuvituskuva.

Mielestäni on kaikkien suomalaisten etu, että maaseutu säilyy tulevaisuudessakin asuttuna ja elinvoimaisena. Nykyisen punavihreän hallituksen aikana on kuitenkin tehty useita sellaisia päätöksiä, jotka aiheuttavat epävarmuutta maa- ja metsätalouden tulevaisuudelle. Ilmastonmuutos on mielestäni tosiasia ja on oikein, että se otetaan huomioon päätöksenteossa. Toimenpiteet ja varsinkin niiden aikataulut on mitoitettava niin, että maa-ja metsätaloudella on riittävästi aikaa reagoida ja sopeutua niihin.

Puskista tulevat päätökset ilman riittävää siirtymäaikaa ovat myrkkyä pitkäjänteiselle maa- ja metsätalouden kehittämiselle. Hyvä huono esimerkki tästä on turvealan yhtäkkinen alasajo. Tämä vei monia alan yrittäjiä suuriin vaikeuksiin jopa konkursseihin. Nyt on sitten pakiteltu, kun huomattiin, että tarvitaankin kasvu- ja kuiviketurvetta kotimaasta.

Toinen alue, jossa on luotu turhaa epävarmuutta maatalouteen on kotimainen lihantuotanto. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomessa karjatalous on monella mittarilla mitattuna maailman huippua. Alalla on jo nyt tehty oikeansuuntaisi muutoksia ja edelleen voidaan kehittää menetelmiä esimerkiksi  metaanin talteenotossa. On myöskin huomioitava, että nauta ruuansulatuksensa ansiosta  pystyy hyödyntämään ravinnostaan suurimman osan selluloosasta. Tätä ei ole huomioitu missään hiilijalanjälki laskelmissa. Turkisalaa ei myöskään pidä ajaa alas lainsäädännöllisen kainoin. Jos niin käy markkina ehtoisesti se on toinen asia.

Metsätalouden osalta ihmetystä herättää keskustelu hiilinieluista. Suomen metsät ovat nyt ja jatkossa hiilinielu. Metsänhoito jos mikä on kestävyyslaji. Tällöin ei pidä tarkastella yhden tai kahden vuoden tilannetta vaan pitempiä trendejä. Suomen metsät kestävät hyvin nykyisen hakkuutason. Tässä yhteydessä pitää huomioida se, että ala kehittää huimaa vauhtia uusia puupohjaisia tuotteta, jotka korvaavat globaalisti luonnon kannalta huomattavasti haitallisempia raaka-aineita. Metsäteollisuuden osalta pitäisi termin hiilijalanjälki rinnalle ottaa käyttöön hiilikädenjälki.

Matti Vihelä, eduskuntavaaliehdokas, Kokoomus

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy