ÄKS

Mielipide Mikael Palola: Työntekomahdollisuuksia perustili-mallilla

02.02.2015 10:43

Vieraillesssani Äänekoskella keskusteluissa nousi sote-uudistuksen ohella vahvasti esille alueen huolestuttava työmarkkinatilanne, vaikka todennäköisesti tulevasta tehdasinvestoinnista odotettiinkin merkittävää piristysruisketta. Moni kertoi, että pysyvää työtä on vaikea saada ja myös lyhyisiin sijaisuuksiin lähteminen on usein kannattamatonta. Ne kun edellyttävät paperisotaa työttömyyskorvausten ja muiden tukien kanssa, ja pahimmillaan tulot jopa laskevat.

Nämä kokemukset osoittavat, että sosiaali- ja työttömyysturvan yhdistäminen palkkatyöhön erilaisissa elämäntilanteissa on nykyjärjestelmällä vaikeaa. Tähän meidän päättäjien olisi löydettävä pikaisesti uudenlaisia ratkaisuja.

Siirtyminen lainapohjaiseen sosiaaliturvaan olisi yksi selvittämisen arvoinen tapa yksinkertaistaa järjestelmää ja tuoda siihen kaivattuja joustoja ja kannustimia.

Tässä ns. perustili-mallissa jokainen saisi henkilökohtaisen tilin, jossa näkyisivät hänen saamansa etuisuudet ja maksamansa maksut. Pääperiaate olisi, että jokainen voisi käyttää tililleen kerryttämiään rahoja haluamallaan tavalla ilman nykyisen kaltaista monimutkaista byrokratiaa. Jos tilillä olevat rahat eivät riittäisi, valtio lainaisi perusturvaa vastaavan summan. Nykyisin viranomaisten suorittamaa tarveharkintaa siirrettäisiin ihmisille itselleen ja viranomaiset puuttuisivat tilin käyttöön vasta sitten, kun henkilö olisi osoittanut sitä tarvitsevansa.

Perustili-mallissa yhteiskunta laittaisi jokaiselle 18-vuotislahjaksi tilille alkupääoman, joka riittäisi esim. kohtuulliseen opintotukeen neljäksi vuodeksi. Työuran aikana tilin saldoa kasvatettaisiin siirtämällä tilille tietty osuus palkasta ja tilin rahoja käytettäisiin nykyisen sosiaaliturvan tapaan esim. työttömyyden aikana. Perustili korvaisi mm. opintorahan sekä työttömän peruspäivärahan ja työmarkkinatuen. Perustili koskee vain työkykyisiä, tällä ei ole tarkoitus puuttua esim. työkyvyttömien ja toimintarajoitteisten asemaan.

Tällainen malli helpottaisi työllistymistä ja kannustaisi myös lyhytaikaisten sijaisuuksien vastaanottamiseen, koska kaikki tilille kirjattavat tulot laskettaisiin henkilön itsensä hyväksi, eikä työn vastaanottaminen vähentäisi tililtä nostettavissa olevaa ”työttömyyskorvausta”.

Kun rahat maksettaisiin omalle tilille ja niitä käytettäisiin omalta tililtä, uskon että tällainen malli kannustaisi myös tulonsiirtojen vastuulliseen käyttämiseen sekä oman talouden haltuunottamiseen.

Oleellisinta olisi, että perustili-mallissa työnteko olisi aina tukien varassa elämistä kannattavampaa.

 

Mikael Palola
kansanedustaja (kok.),
sote-kuntayhtymän johtaja (virkavap.)
Jyväskylä

Vastaa

  1. Timo Virkkunen sanoo:

    Kuinkas paljon tässä mallissa verot alenee vai vietäisiinkö palkan päältä siivu esim. 10 % ? Jos em malli niin ostovoima pienenee ja siitä seurauksena työttömyys lisääntyy nostot perustililtä nousee jne. Byrokratian pieneneminen kyllä kannattavaa.

    1. Mikael Palola sanoo:

      Nämä lakisäätöiset siirrot (10%) perustilille eivät vastaa verotuksen kiristämistä. Jos tilillä on vähintään alkupääoman verran, ed. lakisääteisen siirron voi nostaa vaikka saman tien omaan käyttöön. Jos tilin saldo on negatiivinen, silloinkin voi tililtä nostaa kuukausittaisen maksimisumman. Näin ollen lakisääteinen maksu ei vastaa silloinkaan kokonaisuudessaan verotusta. Perustilimallista lisää vlogistani: https://www.youtube.com/watch?v=E8rjfrMDx5Q

  2. Pekune sanoo:

    Vinkkejä Mikalle ja muille:
    Tutustukaa USAn käytäntöihin ja USAn lakeihin. Siellä työttömyys lienee ollut kaiken aikaa alle 5 %, entä Euroopassa? Onko se 10 vai 25? Täällä ei kannata työllistää. Täällä ei kannata mennä viikoksi töihin, eikä kuukaudeksikaan eikä päiväksi. Mika ja muut, etsikää esteet. Mikä estää työllistämästä? Mikä estää tai jarruttaa menemästä töihin? Poistakaa edes osa esteistä! Hakekaa mallia jenkeistä. Saataisiinpa työttömyysprosentti 20:sta ensin vaikka 15:een. Astukaa ennen kaikkea yrittäjien saappaisiin! Astukaa myös työttömän saappaisiin! Euroopassa ja ennen kaikkea Suomessa on liian paljon esteitä työllistämiseen. Ammattiyhdistysliike!?

    1. Mikael Palola sanoo:

      Perustili-malli toisi kannusteita työn vastaanottamiseen. Työllistymisen esteiden purkamisen lisäksi pitäisi purkaa myös työllistämisen esteitä mm. paikallista sopimista lisäämällä, koeaikoja pidentämällä, vanhemmuuden kustannuksia kompensoimalla, eka sairauslomapäivien palkattomuudella yms. Keskustelimme niistä elinkeinoelämän vaikuttajan, kansanedustaja Eero Lehden kanssa tuoreimmassa vlogissani : https://www.youtube.com/watch?v=864hpxjPN4c

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy