ÄKS

Mielipide: Miksi väki vähenee Äänekoskella?

26.04.2021 16:00

 Äänekosken  asukasmäärä on pudonnut viimeisten noin 15 vuoden aikana 10% tasolta 20500 nykyiseen noin 18 500. Tämä on siis tapahtunut viimeisen kuntaliitoksen jälkeisenä aikana. Silloin haaveiltiin jopa isommista kasvuluvuista mitä nyt on tapahtunut vähennystä. Visioitiin jopa 30 000:een pääsemisestä!

Vastaavaa kehitystä on tapahtunut muuallakin Äänekosken tapaisissa aluekeskuksissa, joista väki muuttaa maakuntakeskuksiin. Erikoiseksi tilanteen kuitenkin tekee se, että meille on annettu hyvät eväät positiiviseen kehitykseen. Teollisuus on tehnyt tänne jätti-investointeja, joilla turvataan paikkakunnan elinvoima ja samalla työpaikat vuosikymmeniksi eteenpäin. Mikä parasta lisää on tulossa lähiaikoina ja -vuosina. Oikeutetusti voidaan kysyä onko Äänekoskella pystytty hyödyntämään tätä etsikkoaikaa täysimääräisesti?  

Onko niin, että elintärkeiden suurteollisuuden investointien huumassa on paikallisten pienyrittäjien tukeminen ja niiden toimintaedellytysten parantaminen unohdettu. Esimerkiksi kaupungin hankintoja kilpailutettaessa pitäisi kriteerit laatia, lain sallimissa puitteissa,  niin että ne suosivat paikallisia yrittäjiä eikä päinvastoin.

Kaupungistamme on muodostunut työssäkäyntialue, jossa käydään ansiossa ja verot maksetaan muualle. Tämä koskee valitettavasti myös merkittävää osaa kaupungin työntekijöistä. Äänekoski on yli omavarainen työpaikkojen suhteen ja samaan aikaan ollaan työttömyysasteen osalta  jatkuvasti ”mitallisijoilla” maakunnan tasolla. Mielestäni tämä on varsin erikoinen yhtälö, johon saattaisi löytyä selitys muuttotilastoista. 

Paitsi suurteollisuus myös kaupunki on viime vuosina tehnyt isoja investointeja. Kouluihin on satsattu suuria summia ja nyt kouluverkko alkaa olla asianmukaisessa kunnossa koulunmäen vanhoja osia lukuunottamatta. Myöskin liikuntapaikkoihin on panostettu, tosin joidenkin osalta voi kysyä onko priorisointi osunut aivan kohdalleen.  Nyt on kulttuurin vuoro! Uusi sairaalakin on rakennettu samoin päiväkoteja ja  varhaiskasvatuspaikkoja. Nämä kaikki ovat oikeita toimenpiteitä lapsiperheiden huokuttelemiseksi paikkakunnalle. Kun tähän vielä lisätään suuri määrä kohtuuhintaisia omakotitaloja ja muita asuntoja sekä vapaita rantatontteja herää kysymys mistä on kysymys?

Olisiko niin, että nyt on aika pyrkiä entistä ponnekkaammin muuttamaan Äänekosken mainetta ”sisäänpäin lämpiävänä” teollisuuspaikkakuntana? Pitää laittaa myöskin ns. pehmeät ja usein pienetkin asiat kuntoon. On määrätietoisesti sastsattava esimerkiksi imagon ja kaupunkikuvan parantamiseen. Voi perustellusti kysyä onko jo tehty tarpeeksi tällä saralla? Pitäisikö kaupungin organisaatiossa olla henkilö, jonka toimenkuvaan kaupunkikuvan kohentaminen? Pitäisikö kaupungin ja Kiinteistöhoidon välistä sopimusta täsmentää? Missäköhän vaiheessa Kumppamuussopimuksen tekeminen mahtaa olla?

 Pienyrittäjyyden ja-yritysten toimintaedellytyksiä on parannettava ja niiden tukeminen on saatettava kunniaan. Sitä kautta palvelut voivat kehittyä ja kaupungin maine ja houkuttelevuus parantua. Kaupuunkiin on saatava AMK-tasoisia koulutuspaikkoja, jolloin saadaan useampi nuori opiskeluvaiheessa pysymään paikkakunnalla ja tänne myös asettumaan. 

On lisättävä sekä veto-, että pitovoimaa.

Tulevaisuus voi asua Äänekoskella, kun teemme oikeita asioita oikein.

Jorma Kiviranta, kuntavaaliehdokas, kokoomus

Vastaa

  1. Jarmo Aho sanoo:

    Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Veto- ja pitovoimaa saadaan lisää, kun nyt heti aletaan tositoimiin henkilöjunaliikenteen palauttamiseksi Äänekosken ja Jyväskylän välille. Asiasta on pari vuotta puheltu, mutta mitään ei vielä ole saatu aikaiseksi, vaikka meillä on kolmekin kotikylän henkilöä piikkipaikalla eduskunnassa asioita hoitamassa!

  2. Terv. Aurinkorannikolta sanoo:

    Klo 18 jälkeen illalla on kuin aavekaupunki. Tulee lännenelokuvat mieleen kun parin saluunan ovet vain verkkaisesti heilahtelee. Kesäaikaan autius ja tyhjyys erityisesti korostuu. Tämä on todellakin työssäkäynti paikka eikä yleisilmeeltään poikkea hiljaisesta kylänraitista. Tämä paikka ei vaan tunnu vetävän vaikka kuinka keskustaan on olohuonetta kesälle rakennettu. Joku rannikon pikkukaupunki kyllä vetää kesällä matkailijoita. Harmi vaan Kauppakadun yrittäjien puolesta.

  3. Bullriver sanoo:

    Hyvä kirjoitus Kivirannalta. On ikävää lukea että Äänekoski kuuluu ns taantuviin kaupunkeihin. Kuitenkin täällä mm Metsä Group ja Valtra ja monia muita. Miksi siis tänne ei asetuta (kuten ennen) vaan mieluummin käydään täällä töissä Jyväskylästä, Uuraisista tai Laukaasta. Tuhannen taalan kysymys. Kaupungin kannattaa tutkia tarkkaan niitä saman kokoluokan paikkakuntia jotka kukoistavat ja selvittää tekijät menestyksen taustalla. Tälläistä kutsutaan nimellä Benchmarking.

    1. Sallyspectra sanoo:

      Tuollainen kriittinen vertailu kannattaisi pitään ja ihan vaan kaupungin omana toimena, ei tarvita ulkopuolista konsulttia rahastamaan. Jos kulttuuri on koronan aikana kärsinyt niin eikö sieltä löydy porukkaa laatimaan kyselyt.
      Yksi arvaus minulta: täällä asuu kantaväestö jolla pitkät sukujuuret seudulla, lähiverkko on täällä, hehän ovat se tuki ja turva hädänhetkellä. Ulkopuolisen on vaikea ujuttautua porukkaan.

    2. Reetta Korjonen sanoo:

      Oikein hyvää pohdintaa ja tuossa lopussa tultiin siihen erääseen oleelliseen asiaan, ilmapiiriin. Se ei tue asukkaiden oman hyvän elämän tukipilareista. Voin luetella muutamia, tasapuolinen asuinympäristöjen hoito ja kehitys Jätehuollon vieminen vain Äänekoskelle ja mm. Yhteisten Kesärantojen siivous( Konginkankaan satamassa mm. Vuoden 2020 täyttyneet roskikset yhä kuhisee kärpäsiä ja roskia siinä grillipaikan vieressä.) eli ne on varmasti jonkun hoitoon annettu, mutta kukaan ei valvo toteutuuko annettu pyyntö tai sopimus.
      Tämä on yksi asia, että kuntalainen tekee kyllä usein oman osuutensa, mutta tekeekö kunta omansa. Siitä voisi keskustella.

  4. Kisi sanoo:

    Kyllä täältä tavallisen ihmisen työpaikat häviää. Onhan täältä tyhjentynyt monikin paikka. Vaikuttaa heti.

  5. Keppura sanoo:

    Niin kun teemme oikeita asioita. Eipä oo pahemmin viime aikoina tehty. Se on ihan sama mitä puskia tai olohuoneita nököttää missäkin. Työ se on mitä pitää olla. Valtrat ja muut. Ei ne työllistä tavallisia.

    1. Ryystetään sumpit vaan kotona sanoo:

      Aivan. Tavallinen ihminen ei halua mennä autioon keskustaan penkille istumaan ja töllisteltäväksi. Ei auta siinä yhtään laatoitettu ja kivetty olohuone. On ihan eri juttu istuskella kadunvarren baareissa ja katsella ihmisiä paikoissa joissa on elämää.
      Ja edelleenkään ei satamaan tai rannoille ole kukaan halunnut perustaa kahvilaa/pitseriaa/ruokapaikkaa. Eikö sekään kannata, ketään yrittää ei voi tietenkään pakottaa jos näyttää ettei työstä saa palkkaa.

  6. Petteri Nieminen sanoo:

    Jos saadaan henkilöjuna liikenne Äki-Jyväskylä välille luulisi sen vaikuttavan positiiviseen muuttovirtaan Äänekoskelle.Estetään tuulipuiston tulo Äänekoskelle näin ehkä saadaan lapsiperheitä tänne muuttamaan.PPP

  7. kansan edustaja sanoo:

    Väki vähenee. Hyvätuloiset perheet eivät asetu Äänekoskelle, koska harvoin molemmille puolisoille on tarjolla sitä hyvätuloisen työpaikkaa. Ja muutenkaan Äänekoskella ei ole perinteisesti yrittäjähenkeä eikä yrittäjäystävällisyyttä. Se on harvassa, joka rohkenee aloittaa yrittäjyyden Äänekoskella. Muutamia kymmeniä vuosia takaperin eräskin johtava paikallispoliitikko oli sanonut yrittäjäksi ryhtyneelle: ”Nyt sinustakin tulee riistäjä”. Tuota henkeä on vieläkin paikkakunnalla aivan liikaa. Ja mikä siinä on, kun lähiruoka on jo keksitty, mutta lähipalvelua ei arvosteta. Onko taustalla perinteinen kateus. Tilataan se palvelu ei läheltä vaan kaukaa tai vieläkin kauempaa. Paikkakunnalla on siis vaikeata yrittää, yritti mitä vain. Ja toisaalta maailma muuttuu muutenkin. Asukkaat ajavat autoillaan isoihin marketteihin tai isoihin erikoisliikkeisiin Jyväskylään. Asukkaat ovat myös alkaneet nyt koronan aikana enemmässä määrin ostamaan netin kautta. On väistämätöntä, että väki vähenee Suomessa lukuun ottamatta muutamia kasvukeskuksia. Voimme tietenkin tehdä paljon asioita väestökadon hidastamiseksi ja yrittäjyys on elinehto.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy