ÄKS

Mielipide: Mitä väliä kun on kunnan rahoista kysymys?

24.11.2020 19:41

 

1.1.2019 astui uusi hankinta-lainsäädäntö voimaan. Sen mukaan in-house asemassa olevat kuntien yhtiöt eivät saa tarjota palveluita vapailla markkinoilla yli 5% liikevaihdosta, kuitenkaan ylittämättä 500 000 euron rajaa. Samalla lakiuudistus määräsi kilpailu- ja kuluttajaviraston valvomaan, että rajoituksia noudatetaan. Äänekoskella on jatkettu vanhaan malliin, uudesta laista piittaamatta. 

Kuinka moni kuntalainen tietää, miten ja minne meidän verorahoja kunnassa törsätään? Ei kovin moni, sillä julkisuuslakia ei sovelleta kunta- ja valtioyhtiöihin.  Esim. Äänekoskella julkisuuslaki ei koske Kiinteistöhoito oy:tä. Tämän pitäisi mielestäni olla avointa, koska kyse on julkisten varojen käytöstä. Hankintalakiin pitää saada muutos, että kunta- ja valtionyhtiöt tulisi julkisuuslain piiriin. Veronmaksajilla lienee oikeus tietää mihin verorahoja käytetään. Ja yrityksiä kohtaan peli olisi reilumpaa. 

Äänekosken Kiinteistöhoito Oy:ssä on rikottu räikeästi uutta hankintalakia. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n hallituksen puheenjohtajan, hallituksen ja toimitusjohtajan on kannettava vastuu ja erottava! Näin toimitaan yritysmaailmassakin, jos on luottamuspula tai yhtiön sääntöjä/lakia rikotaan.

Teillä kuntalaiset ja yrittäjät, on oikeus tehdä kantelu kuluttaja- ja kilpailuvirastolle, jotta oikeus kuntalaisten maksamille verorahoille toteutuu Kiinteistöhoito OY:n sotkussa. Vetoan myös valtuutettuihin, varsinkin niihin, jotka puoltavat tällaista politiikkaa missä lakia rikotaan: Oletteko luottamuksen arvoisia ja kenen asialla olette? 

Ihmettelen vielä, minkä takia tilintarkastaja (BDO Audiator OY) ei ole huomauttanut Kiinteistönhoito Oy:tä asiasta. Epäilen ettei Pro Averan kautta meno muutu. Taitaa samat kaverit olla sielläkin asialla. 

Harri Piilonen Yrittäjä, kunnanvaltuutettu (kesk)

 

Vastaa käyttäjälle Reetta KorjonenPeruuta vastaus

  1. Veronmaksaja sanoo:

    Kolo puulaaki kiinni ja kilpailutusta kehiin!
    Loppuu se istuminen Shellin baarissa.

  2. Reetta Korjonen sanoo:

    Ei taida paljon tulla muutosta. Syntyy päätös, jossa on jääviysongelmia, moraalisia ja eettisiä jääviyksiä. Yksityisten kiinteistöt, Avera isännöi, Averan isännöitsijä tilaa kiinteistön huollon Averalta, kiinteistön kirjanpidon pitää Avera ja Averan tilintarkastaja tarkastaa molempien työt. Näinkin voi käydä. Miten kilpailutus tuo tähän säästöä, jos ei tarvi kilpailla. Taksat ja hinnat saat vetää täysin taikurin lailla.
    Ei kohta kukaan asu täällä, kun vuokrat nousee niin korkeaksi suuren yhtiövastikkeen takia. Miettikää tätä myös. Kilpailu on hyväksi, mutta sen on oltava avointa kaikille ja hankinta kytköksistä vapaata.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy