ÄKS

Mielipide: Niinistö tukee vaalien siirtoa

13.03.2021 20:48

Kahdeksan puoluesihteeriä esitti kuntavaalien siirtoa kesäkuulle. Perussuomalaiset vastustivat. Ketään ei yllättänyt, että siirrosta syntyi kalabaliikki. Ihan mitättömistäkin asioista synnytetään.

Kokoomusnuoret vaativat oikeusministeri Henriksonin eroa. Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo  avasi 7.3. pitkän facebook-kirjoituksensa: ”Eilen elettiin häpeällistä päivää Suomen demokratiassa  ja poliittisessa järjestelmässä”.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho nimesi Suomen banaanivaltioksi. Tosin hieman puutteellisin tiedoin. Sekä Kokoomus että Perussuomalaiset ovat sanoneet ensisijaisesti oikeusministerin mutta koko hallituksenkin epäonnistuneen surkeasti vaaliasian hoidossa. Ne ovat arvostelleet voimakkaasti myös varautumissuunnitelmien puutetta.

Yllä olevaan viitaten oli mielenkiintoista lukea presidentti Niinistön haastattelu Helsingin Sanomista 9.3. Siinä Niinistö ilmaisee pitävänsä vaalien siirtoa järkevänä ja perustelee mielipiteensä monipuolisesti ja selkeästi. Hän myös teilaa perustellen ennalta tehtyjen varautumissuunnitelmien onnistumismahdollisuudet. Kannattaa lukea haastattelu, mikä ihmeekseni on jäänyt vähälle huomiolle julkisuudessa.

Demokratian toteutumisesta vaaleissa kertoo äänestysprosentti. Rokotusten lisääntymisen ja ulkotilojen hyödyntämisen on syytä uskoa lisäävän uskallusta äänestää, mutta myös ryhtyä vaalitoimitsijaksi.

Pentti Salminen, valtuutettu, sd

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy