ÄKS

Mielipide: Nyt on laukaisun paikka

25.03.2023 12:11

Lähes miljoona suomalaista haaveilee maallemuutosta. Näin myös koronan jälkeisen maalle kaipuun ohituttua. Tuoreen kyselyn tulos on peräti 44 % aikuisväestöstä. Nämä citymaalaiset ovat hyvän, paremman elämän perässä.

Eheä yhdyskuntarakenne, suomeksi sanottuna keskittäminen ei ole enää muodikasta. Alueilla onkin taas merkitystä, kun puhutaan vaikkapa suurten mullistusten uusiutuvasta energiasta ja ilmastonmuutoksesta.

Tai huoltovarmuudesta, puhtaasta ruoasta tahi pienistä kouluista. Listaa voisi jatkaa. Alueiden hyötykäyttöön on tunkua. Mihin suuntaan ensimmäiset tuhannet muuttavat? Missä ne juuret ovatkaan, ensisijaisesti varmasti sinnepäin. Suomen Keskustalle on olosuhteiden muuttuessa syntynyt makoisa tilanne avata maalihanat. Syöttö on tullut lapaan ja nyt tarvitaan kunnon vetoja. Tarvitaan jämerää aluepolitiikkaa ja vahvaa uskoa elinvoimaisiin maakuntiin. Tarvitaan selkeä viesti kentälle, että Keskusta on alueiden Suomen asialla. Tuore puolueen Eteenpäin -vaalikampanja on hyvä alku. Kun työtä alueiden, ja niillä jo asuvien eteen tehdään, ollaan keskustalaisen ajattelun ytimessä.

Pieni pakitus juurille on siksi hyvä tehdä. Keskustan näky on rakentaa alueita niiden luontaisista vahvuuksista käsin, kylien ja taajamien asukkaiden tuntoja kuullen.

Uskon, että Keskustan äänestäjät saadaan näissä eduskuntavaaleissa liikkeelle, kun sanoma on selvä. Meidän eduskuntavaaliehdokkaiden ja koko puolueen tulee terävöittää linjaamme. Keskustan on entistä ponnekkaammin tehtävä töitä elinvoimaisten maakuntien, alueiden ja kylien eteen.Keskustan on lopetettava hyppelehtiminen oikealta vasemmalle, vanhoillisesta vapaamieliseen. Meihin luotetaan, kun linja tunnistetaan ja siitä pidetään kiinni.Keskellä on oltava järjen ääni, kun ääripäät riitelevät. Siinä on Keskustan paikka, Santeri Alkion linjausta lainaten.

Kannatuksen aallonpohjasta noustaan vahvaksi poliittiseksi toimijaksi omia perinteitämme kunnioittaen. Vastuu kannetaan, kun jatkuvasti kiinnitämme huomion suomalaisten arkisiin pulmiin.

Yksi suurista huolista on nuortemme hyvinvointi ja kasvurauhan turvaaminen. Miksi emme tekisi kuten Islanti vuosia sitten? Islantilaiset päättivät, että nuorten railakka juhliminen oli mennyt liian pitkälle.

Päihdetottumuksiin saatiin tarvittu muutos kaikkien toimijoiden yhteistyöllä lainsäädäntöä myöten. Työhön ja eteenpäin päästiin, kun yhdessä niin päätettiin. Tinkimättä tärkeimmästä, huomisen aikuisten elämänrohkeuden vaalimisesta.

Päätetään, että koko Suomi pidetään asuttuna ja asukkaat hyvinvoivina. Sitä kohti – eteenpäin!

Jari Halttunen, eduskuntavaaliehdokas, kesk, Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy