Onko Äänekosken sataman kunnossapito lopetettu kokonaan? Siltä ainakin kovasti näyttää, istutetut puskat rehottavat, niin että aikanaan kulkuteiksi tarkoitetut välit ovat kasvaneet umpeen. Kulkuteillä on myös pusikon piilossa veden tekemiä reikiä, joihin voi astua nilkkansa nyrjäyttäen.
Eräänä iltana, kun olin tankkaamassa venettäni, tuli venekunta kyselemään vierasvenelaiturin sijaintia, näytin herroille laiturin ja kysyin aikovatko jäädä yöksi? Vastaus oli, että eipä tässä taida vaihtoehtoja olla. Sanoin, että kyllä on, Suolahdessa on siisti ja toimiva satama. Herrat kiittivät avustani ja ottivat kurssin kohti Suolahtea. Eivätkö maksamamme laiturimaksut riitä sataman kunnossapitoon? Pitäisikö suolahtelaisilta kysyä miten he onnistuvat pitämään omansa kunnossa? Saattaisiko siisti satama tuoda jopa jokusen roposen yrittäjien ja kaupungin kassaan? Olisiko wanhan ajan talkootyö ratkaisu, jos myös kaupunki kantaisi kortensa kekoon?
Te, jotka päätätte näistä asioista ottakaa kantaa ja selittäkää minulle/meille mikä tilanne on. Muiden veneiliöiden kanssa jutellessa asia tulee usein puheeksi, joten en ole ainut vallisevaan tilanteeseen tyytymätön.
Kesäterveisin: Tommi Wacklin
Täysin samaa mieltä. Useamman vuoden asiaa ihmetellyt. Esim viime syksynä pimeinä iltoina ei edes laiturien valot toimineen kuin sieltä täältä. Koko tie satamaan tultaessa myös täysin umpi surkeassa kunnossa!! Siinä sitä on mukava tuoda venettä satamaan kun saa pelätä ettei trailerilla pysy. Samoin satama alueen parkkipaikka kelvoton…
Entäs onko Äänekosken teiden kunnossapito lopetettu kokonaan? Aivan järkyttävässä kunnossa, kun kävin kotikaupungissani viime viikonloppuna. No, onhan sinne uusi tori tulossa… Voihan sinne vaikka kävellä, jos auto jää tien päälle johonkin niistä kraatereista mitä täynnä Äänekosken tiet ovat. Ehkä hirveimpänä muuten satamaan menevä tie…