ÄKS

Mielipide: Palautetta perussuomalaisten vaalikirjoituksista

06.06.2021 16:07

Kirjoituksessaan Äänestä muutoksen puolesta Joni Kotilainen (ps) rakentaa riitaa syyttämällä täysin perusteettomasti vasemmistopuolueita kaupungin velkaantumisesta. Ennen väistyvää valtuustoa Äänekoskella oli 12 vuotta oikeistoenemmistöinen valtuusto. Kaikki nykyisen valtuuston vähänkään merkittävät taloudelliset päätökset on tehty suurella vasemmisto/oikeisto rajan ylittävällä enemmistöllä.

Tosiasiasiat eivät Jonin vaalityötä haittaa. Yhteistyö vasemmistopuolueiden kanssa ei innosta häntä. Laillisesti tehtyjen selvien enemmistöpäätösten eli demokratian hyväksyminen ottaa koville esimerkiksi kiinteistöyhtiön kohdalla. Onneksi valtaosa valtuutetuista pystyy yhteistyöhön yli puoluerajojen kuntalaisten parhaaksi.

Uskottava kirjoittaja perustelee väitteensä. Joni Kotilainen voisi kohentaa uskottavuuttaan mainitsemalla väitteensä tueksi esimerkkejä pienellä enemmistöllä tehdyistä taloudellisista päätöksistä. Edes yhden esimerkin.

Kolmen kerroksen Suomi -kirjoituksessaan Marke Tuominen (ps) asiallisen valtuustokauden lopussa antautui taas vanhan Aatamin vietäväksi. Hänen puoluepoliittinen pelotteluvuodatus tekeillä olevasta sote –ratkaisun turmiollisuudesta oli vauhdikas ja puolueensa työmiehen tyylille uskollinen. Työstettävä malli ei ole mutkaton, mutta 15 vuoden vääntämisen jälkeen toteuttamiskelpoisin. Puhe paremmista vaihtoehdoista on katteetonta ja edellisen hallituksen malli se vasta amerikkalaiseen eriarvoisuuteen olisi johtanutkin.

En ole kaikkia vaalikirjoituksia lukenut. Lukemistani tykkäsin Tarja Pullisen (kok) kirjoituksesta Yhdessä enemmän. Siinä on hyvä ohje, kuinka vähemmistössä oleva voi asiallisesti neuvotellen saada muutoksia itsensä kannalta parempaan suuntaan. Yhteistyökyvyttömällä oikeassa olemisella ja riitelyllä joutuu tyytymään huonompaan. Tykkäsin myös Nina Välimäen (kesk) elinvoima –käsitettä pohdiskelevasta Eli mikä voima –jutusta. Siitä ilmenee, että puhutaanpa suunnitelmien teosta tai niiden toteuttamisesta, avainasia on yhteistyö. Hedelmällisen yhteistyöhengen ja –kulttuurin luomiseen tulisikin panostaa.

Pentti Salminen, kuntavaaliehdokas, sd

Vastaa

  1. Marjo Rautiainen, ps sanoo:

    Mielipide-palstahan tämä toki onkin, sisältö tässä kirjoituksessa oli kuin Ahosen leffa-arvostelussa: omat inhokit ja suosikit tulee selväksi, muuta antia turha hakea edes rivien välistä.
    Omasta puolestani sanon, että kiva huomata meidän persujen tekstien herättävän tunteita, niin totisesti on aika meidät vaalikiimaisten mielin kielin pyllistelijöiden seasta jo erottaakin.
    Samalla puolella, ihmisen ja hyvinvoinnin edestä tässä kai kaikki parastaan tekee, se suotakoon jokaiselle. Viikon päästä nähdään, mikä painottuu tavallisen kaduntallaajan tärkeysjärjestyksessä, ja siihen sitä on tyytyminen.

    Mukavaa ja lämmintä kesää, inhimillisyyttä ja rakkautta toivottaen

    1. -marke- sanoo:

      Haluan vastata Pentti Salmiselle.

      Sote-uudistus on nyt lähempänä toteutumista kuin kertakaan aikaisemmin.
      Esitetty malli ei ole täydellinen ,eikä sitä koskaan täydellistä tule.

      Halusin nostaa kirjoituksessani tulevan mahdollisen Soten ja sen tuomat vaikutukset esille esim.verotuksen ja palveluntarvitsijoiden eriarvoisuuden.

      Arkikielessä kriittisyys on arvostelua moittimisen mielessä.

      Kriittisyys ei ole aina vastustamista vaan asioiden huolellista arviointia,sen tulee sitoa tutkittuun tietoon,näin juuri Soten valmistelussakin.
      Järkevää päätöksentekoa asiapohjalta,sitä tarvitaan myös Äänekoskella,me emme päätä Sotesta ,mutta Sote tulee vaikuttamaan meidän arkeemme ja uuden valtuuston päätöksentekoon.

      Sote tulee kiristämään veroja ,heikentämään kuntataloutta ja laittamaan meidät palvelunsaajina eriarvoiseen asemaan tämä, ei ollut Soten alkuperäinen tarkoitus,
      hoitoon pääsyn paraneminen ja kustannuskasvun hillitseminen olivat tavoitteet ei se ,että hoidon saatavuus on kiinni varallisuudesta.

      Suomessa on toiseksi eniten virkamiehiä/naisia väkilukuun suhteutettuna ja Sote vain lisää tätä epäsuhtaa.

  2. Muualta muuttanut sanoo:

    Olemme asuneet Äänekoskella kohta parikymmentä vuotta. Tähän mennessä on kuntavaaleissa äänestäminen jäänyt väliin, syystä että en vaan ole löytänyt sopivaa ehdokasta tästä hyvävelikunnasta.

    Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt seuraamaan tätä kunnallista politiikkaa vähän tarkemmin ja kyllä mielestäni Kotilainen jos kuka on esittänyt hyvinkin varteenotettavia ajatuksia ja hänen mielipiteistään juuri löydän myös uskottavuutta. Samaa ei voi sanoa kaikista muista, etenkin tämä hyvävelitouhu saa tällaisen muualta tulleen kokemaan itsensä varsin ulkopuoliseksi ja lähinnä oksentamaan koko kuntapolitiikalle.

    Mutta tänä vuonna olen myös kuntavaaleissa äänestäneiden joukossa. Syystä että haluan muutosta, jotta viitsimme asua täällä myös jatkossa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy