Vanha vuosi on takana ja uusi vuosi alussa. Nyt on juuri oikea aika pysähtyä miettimään elämää ja kaikkea tulevaa. Eikä vain tavallisia uudenvuodenlupauksia tehden. Ne kun ovat usein niin suuria ja kaukaa haettuja ja joskus toisen asettamia, etteivät ne alun perinkään tunnu omilta. Niiden toteuttaminen ei vaikuta itsestäkään mielekkäältä. Jo helmikuussa ne ovat suorastaan vastenmielisiä ja vappuun mennessä loputkin niistä on unohdettu.
Toki meitä ohjataan myös julkisesti monenlaisiin uudenvuodenpäätöksiin, kuten tipattomaan tai rasvattomaan tai liikunnalliseen tammikuuhun. Kaikki omalla tavallaan hyviä ja tärkeitä asioita, mutta ne jäävät usein elämässämme vain ulkoa annetuiksi ja siksi lyhytaikaisiksi. Jos asiat eivät kosketa sisimpäämme, niin niistä ei muodostu kovin merkittäviä jokapäiväisessä elämässämme. Mutta täytyyhän uutena vuotena jotain luvata. Entäpä jos tänä vuonna kukin miettisi asenteitaan ja suhtautumistaan toisiin ihmisiin ja elämän eri asioihin. Entäpä jos emme tänä vuonna antaisikaan tilaa negatiivisuudelle. Entäpä jos pyrkisimme näkemään asioissa myös myönteisiä puolia.
Kannustihan presidenttimmekin uudenvuodenpuheessaan asennemuutokseen: mielensäpahoittajasta mielensähyvittäjäksi. Varmasti meidän jokaisen elämä olisi miellyttävämpää, jos pystyisimme olemaan miettimättä vain asioiden kielteisiä puolia ja samalla olemaan pahoittamatta mieltämme jokaisesta asiasta. Tietäen, että lantilla on kaksi puolta, voimme joka tapauksessa iloita positiivisista asioista. Antakaamme positiivisten asioiden toimia mielen hyvittäjinä, suorastaan mielen ilahduttajana. Ja sitten uudenvuodenpäätöksen toinen osa: laitetaan tämä positiivisuus kiertämään ja kas, mielensäpahoittaneiden valtakunnasta muodostuukin iloisten ihmisten Pohjola.
Täällä Äänekoskella on jo kanssaihmisten mielenilahduttajia; minäkin tunnen useita. Mutta siihen joukkoon mahtuu vielä lisää. Jospa saisimme myönteisestä ajattelusta ihan kansanliikkeen, niin sillä olisimme rakentamassa entistä myönteisempää Äänekoskea alkaneena vuonna. Asennemuutos ei ole helppoa. Silti muutos negatiivisesta mielensäpahoittajasta positiiviseksi mielensähyvittäjäksi, jopa mielensäilahduttajaksi, kannattaa. Se sataa ”omaan laariin”.
Hankkeemme neljäntenä vuonna suuntaamme katseemme alkaneeseen vuoteen ja tulevaisuuteen. Haluamme yhdessä teidän kanssanne pohtia elämänasenteita ja niiden vaikutusta hyvien asioiden edistäjinä. Iloitsemme siitä, että olemme jo kolmen vuoden ajan saaneet tehdä kanssanne yhteistyötä täällä Äänekoskella. Näin haluamme jatkaa myös tänä vuonna, sillä yhdessä olemme enemmän. Uudenvuodenpäätöksenämme olkoon meillä kaikilla tänä vuonna: mielensäpahoittajasta mielensähyvittäjäksi, jopa mielensäilahduttajaksi – sinä, minä ja me kaikki.
Riitta Kotilainen
projektipäällikkö
Osallistuva muistisairas -hanke
2012 – 2016; RAY