Sivutiet ovat jälleen kevään koittaessa surkeassa kunnossa. Routa on repinyt teihin syviä kuoppia, joihin auton rengas voi yllättäen upota. Hiekkaa on vähemmän kuin kaupunkien kaduilla talven jäljiltä ja tasoitustöitä tekevä tiekarhu on monin paikoin harvinaisempi näky kuin metsän kuningas, kontio. Ajokokemus on sen mukainen, iskarit kolisevat ja hampaat kalisevat suussa.
Tilanne kertoo karua kieltä siitä, että alempiasteinen tieverkkomme on rapautumassa. Kyse ei ole vain epämukavuudesta, vaan kansallisomaisuuden heikkenemisestä. Tilannetta voi verrata vuotavaan kattoon – jos sitä ei korjata ajoissa, kasvavat korjauskustannukset lopulta kohtuuttoman suureksi. Valtion taloudellinen liikkumavara on rajallinen, eikä liikenteen rahoitusta ole realistista kasvattaa merkittävästi lähivuosina. Juuri siksi käytettävissä olevat varat tulisi kohdentaa viisaasti. Perustienpidon pitäisi olla etusijalla ja suuria hankkeita tulisi vähentää. Esimerkiksi kannattamattoman Turun tunnin junan 3 miljardin rahoitus riittäisi monen tiekilometrin kunnostamiseen maaseudulla.
Toimiva tieverkko ei ole vain liikkumista varten – se on elinehto maaseudun elinkeinoille. Yritykset, asukkaat ja matkailu ovat kaikki riippuvaisia sujuvasta saavutettavuudesta. Esimerkiksi Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalle kuljetetaan puuta jatkuvana virtana. Lähtöpaikka on usein pienien metsäteiden varrella. Jos nämä yhteydet rapistuvat, kärsii koko tuotantoketju ja lopulta myös kansantalous.
Tätä taustaa vasten on kohtuutonta, että hallitus leikkaa määrärahoja tienpidosta. Jos tavaraa ja tuotteita ei saada ulos metsistä ja pelloilta, navetoista ja yrityksistä, ei saada aikaan talouskasvuakaan. Toivottavasti taustalla ei ole ajatus tälläkin konstilla keskittää ihmiset pois haja-asutusalueelta.
Myös yksityisteiden osalta tilanne on huono. Viime hallituskaudella yksityisteiden peruskunnostusten rahoitusprosentti nousi 70 prosenttiin ja parhaimpina vuosina oli käytettävissä jopa 44 miljoonaa Orpon hallitus on leikannut tason noin 9 miljoonaan. Yksityiset tiekunnat huolehtivat teidensä kunnossapidosta itse, mutta maksavat silti valtiolle arvonlisäveroa yhteensä yli 20 miljoonaa euroa vuodessa, kun eivät voi vähentää veroja. Samaan aikaan toisaalla julkisin varoin ylläpidetty tie ulottuu suoraan kotiovelle. Mielestäni kiinteistöverotuksessa olisi huomioida tämä eriarvoisuus.
Aiempina vuosikymmeninä tieverkkoa pystyttiin rakentamaan, mutta nyt sen ylläpitoon ei löydy riittäviä varoja. Tilanne ei korjaannu itsestään – se vaatii sekä poliittisia päätöksiä että aktiivisuutta tienkäyttäjiltä. Ilmoitukset huonokuntoisista teistä auttavat kohdentamaan kunnossapitoa sinne, missä reijät muodostavat riskin liikenneturvallisuudelle. Tienkäyttäjän linjan puhelinnumero on 0200 2100. On tärkeää, ettei tieverkkomme rapistu hiljalleen käyttökelvottomaksi – ja ettei maaseudun elinvoima kärsi sen mukana.
Anne Kalmari, kansanedustaja, kesk.
