Oli mielenkiintoista lukea Iltalehden 25.9.2022 juttu, jossa Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta katsoo, että Suomessa pitäisi tarkastella liian vähän rahaa terveyspalveluihin budjetoineiden päättäjien rikosvastuuta hoidon saatavuuden ongelmista.
Tolvanen pitää puutteena sitä, ettei rahoittavan tahon vastuuta terveyspalveluiden ongelmista ole Suomessa rikosoikeudellisesti koeponnistettu. Toisaalta esimerkiksi työturvallisuuden tai ympäristörikosten suhteen on laitettu korkealtakin tasolta organisaatioiden henkilöitä rikosvastuuseen. Terveydenhuollossa rikosvastuu on kohdentunut lähinnä vain hoitavaan lääkäriin tai hoitajaan.
Perustuslain mukaan julkisen vallan, eli valtion ja kuntien, on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Potilaalla on lain mukaan myös oikeus ”hänen terveydentilansa edellyttämään laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun”.
Terveydenhuoltolain pykälän 4 mukaan kunnan on osoitettava riittävästi voimavaroja terveydenhuollon palveluihin, ja tehtäviä varten käytettävissä on oltava riittävästi terveydenhuollon ammattilaisia.
”On kuntapäättäjien virkavelvollisuus järjestää riittävä rahoitus ja henkilöstömäärä, että pystytään lain mukaisesti palvelut järjestämään”, Tolvanen huomauttaa. Silti kunnissa ja niiden kuntayhtymissä on harrastettu jatkuvasti alibudjetointia.
Jatkuva palveluiden järjestämiseen tarvittavien resurssien alibudjetointi voisi Tolvasen arvion mukaan ylittää virkarikoksen tunnusmerkistön. Hän muistuttaa, että kunnat voivat hankkia lisää rahaa sote-palveluihin veronkorotuksilla, leikkaamalla menoja muualta tai ottamalla velkaa.
Tolvasen mukaan kunnanhallituksen ja -valtuuston sekä lautakuntien jäsenten rikosvastuuta olisi syytä tarkastella tarkemmin. Ainakin yksi tätä läheltä liippaava korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätös löytyy vuodelta 2005. Jatkossa vastaavaa tarkastelua tulisi tehdä hyvinvointialueiden osalta ja ottaa huomioon jo nyt hyvinvointialueiden palveluita suunnitellessa.
Kunnilla on nyt viimeinen vuosi vastata terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen asioista. Kysyä voikin, onko jatkuva alibudjetointi ja kuntayhtymien ja palveluiden tuottajien syyllistäminen budjettiylityksillä ollut realistista ja reilua palveluiden tarvitsijoita kohtaan? Onko alibudjetointi edistänyt hoitojen ja avun saamista oikeaan aikaan, vai onko se päinvastoin lisännyt kustannuksia? Olemmeko vuosien saatossa tehneet oikeita ratkaisuja, vai olemmeko menneet äänekkäimpien kriitikoiden perässä, massan mukana?
Vaikka kunnilla on ollut tietoa palvelujen realistisesta tarpeesta ja kustannuksista, on haluttu vuosi toisensa perään leikata realistisesta tasosta kymmeniä miljoonia euroja. Onko soten siirtyminen hyvinvointialueille siunaus vai kirous?
Leila Lindell, maakuntaneuvos, Äänekoski
