ÄKS

Mielipide: Tulevaisuus asuu Äänekoskella

21.05.2021 13:35
Nyt on menossa säästötoimenpiteiden mietintä. Mitä tulos tarkoittaa tulevaisuuden investointitasossa eli mitä tehdään ja mistä säästetään?

Äänekoskelle tultaessa Nelostien varressa lukee mainostaulussa otsikon mukainen teksti. Kyseinen slogan on hyvä tulevaisuuden näkymä, johon on mahdollista vaikuttaa oikein kohdennetulla ja ajoitetulla kunnallisella päätöksenteolla, pohtii Olli Jämsén mielipidekirjoituksessaan. 

 

Kaupungin elinvoiman ylläpitämiseksi talouden tasapainottaminen onkin tulevan valtuustokauden tärkeimpiä tehtäviä. Kuntataloutta pitää hoitaa vastuullisesti, mm. investointien suunnittelussa on huolehdittava, että vuotuinen investointibudjetin suuruus ei ylitä kaupungin vuosikatetta (n. 9 milj. eur). Kuntalaisten veroeuroja ja yhteisöveroeuroja on käytettävä harkitusti ja kohdennetusti. Projektien suunnittelun, toteutuksen ja valvonnan toimintamalleihin on saatava selkeä parannus ja kustannukset on pystyttävä arvioimaan nykyistä paremmin. Nykyisin budjettiylitykset kaupungin investointiprojekteissa ovat kohtuuttoman suuria verrattuna alkuperäiseen arvioon.

Kaupungissamme on panostettu paljon liikuntaan liittyviin investointeihin, seuraavalla valtuustokaudella panostuksia on suunnattava enemmän kulttuuriin, mm. musiikin sekä kuva, tanssi- ja näyttämötaiteen tiloihin ja kehittämiseen. Painotalon saneeraus on aiheellinen kulttuuri-investointi, mutta muutoin kulttuurin satsaus ei välttämättä tarkoita kalliita investointeja rakennuksiin, vaan olemassa olevien tilojen parempaa hyödyntämistä ja kulttuuritoimijoiden tiiviimpää yhteistyötä kaupungin vapaa-aikatoimen ja johdon kanssa. Nuorten tukemiseksi Äänekosken kaupungin on yhteistyössä koulujen ja koulutuskuntayhtymän kanssa panostettava oppilashuoltoon siten, että opiskelijoiden tukena on riittävästi koulukuraattorin ja koulupsykologin palveluita, valtakunnallisestikin ajatellen tämä on oppilaiden ja koulutyöyhteisön hyvinvoinnin kannalta tärkeämpi ja kohdennetumpi tavoite kuin yleinen oppivelvollisuuden pidentäminen. Oppilaiden tuen ja oppilashuollon tarve on kaupungissamme suuri.

Kaupungin ja paikallisten yrittäjien yhteistyötä on edelleen kehitettävä. Kaupungin palvelujen tuotannossa yksityisillä yrityksillä on oltava aito mahdollisuus toimia palvelujen tuottajana  kunnallisten yhtiöiden ohella, tämä parantaa pitkällä tähtäimellä toiminnan kustannustehokkuutta ja laatua ja luo mahdollisuuksia nykyisille ja uusillekin yrittäjille.

Merkittävä asia kaupunkimme tulevaisuuden kannalta ovat sujuvat liikenneyhteydet, niiden parantaminen on tärkeää kaupungin elinvoiman kannalta; tulevalla valtuustokaudella on selvitettävä mahdollisuudet henkilöjunaliikenteen, nopean raideyhteyden (alle puoli tuntia) käynnistämiselle Äänekoski-Jyväskylä välille.  Nyt jos koskaan raideliikennehankkeen suunnittelulle ja toteutukselle olisi oivallinen tilaisuus, kun toimialan valtakunnallisessa päätöksenteossa meillä on äänekoskelaislähtöinen liikenne- ja viestintäministeri ja kansanedustaja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Myös linja-autoliikenteen kehittämistarpeet kaupungin taajamien välillä ja Äänekoski-Jyväskylä välillä on kartoitettava, sujuva julkinen liikenne Äänekoski-Jyväskylä välillä on yksi merkittävä asia kaupungin vetovoiman saavutettavuuden, työssäkäynnin ja harrastusten  kannalta.

Meillä on Äänekoskella menestyvää, kansainvälistä suurteollisuutta siihen liittyvää infraa, toimivat palvelut ja hyvät harrastusmahdollisuudet, kaunista luontoa ympärillä, mutta siltikin väestömäärän kehitys on negatiivinen vuosi toisensa jälkeen. Tulevalla valtuustokaudella on kuntapäättäjien, viranhaltijoiden ja kaikkien kuntalaistenkin hyvä miettiä, mitä voimme tehdä kaupungin imagon ja toimintojen parantamiseksi, että saisimme väestömäärän kehityksen parempaan suuntaan. Kuunnellaan asukkaiden, yrittäjien ja eri harrastustoimijoiden mielipiteitä ja tehdään yhteistyötä yli puoluerajojen Äänekosken ja sen asukkaiden tulevaisuuden hyväksi.

Olli Jämsén, kuntavaaliehdokas, kokoomus

Vastaa käyttäjälle Satu Lamberg, äänestäjä LiimattalastaPeruuta vastaus

  1. Satu Lamberg, äänestäjä Liimattalasta sanoo:

    Liimattalassa, koko Konginkankaalla ja muuallakin Äänekoskella toivotaan todellakin, että tuleva uusi valtuusto kuuntelee asukkaita hyvin herkällä korvalla. Eli toivomme, että valtuusto hylkäisi Liimattalan tuulivoimala-alueen kaavoitushankkeen. Asukkaat vastustavat voimakkaasti maiseman raiskaamista, pohjaveden vaarantamista ja melu- ym. haittojen tuomista Liimattalan ja lähiympäristön asukkaille ja luonnolle. Tällainen teollisuusalue keskellä maaseudun rauhaa ei ole viihtyvyystekijä vaan päinvastoin. Se saa monen paikallisen miettimään muualle muuttamista. Ja taas väki vähenee…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy