ÄKS

Mielipide: Valtion velan kasvun taittaminen ja eduskuntavaalit

13.03.2023 13:39

Valtion talous ei ole niin katastrofaalisessa tilassa, mitä oppositio on vaalitaktisesti rummuttanut. Selvää kuitenkin on, että velan kasvu on saatava taittumaan. Puolueet ovat esitelleet omat ehdotuksensa.

Kovin linja on kokoomuksella, jossa 6 miljardin tervehdyttäminen tehdään lähes kokonaan leikkauksilla. Kärsijöiksi joutuvat erityisesti vähäosaiset ja lapset.

SDP:n mielestä nykysuhdanteessa, jossa elinkustannukset ovat nousseet valtavasti, suuret leikkaukset ajavat erityisesti vähäosaiset ja pienituloiset ahdinkoon. SDP:n ohjelma onkin kaikkein lempein 1,4 – 2 miljardin leikkauksilla. Puuttuvan osan SDP hoitaisi tuloja kasvattamalla ja kustannuksien syntymistä ennalta ehkäisemällä esim. terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa.

Panostamalla koulutukseen sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen saataisi lisää osaavaa työvoimaa ja tuottavuutta. Työvoimapulan helpottamiseksi tarvitaan myös maahan muuton lisäämistä. Keskeinen tekijä verotulojen kasvattajana on työllisyysasteen nostaminen.

Kokoomus sanoo toteuttavansa miljardin suuruisen oikeudenmukaisen työn verotuksen alennuksen kaikissa tuloluokissa, joka alentaisi samalla työn vastaanottamisen kynnystä. Eduskunnan laskentapalvelun mukaan käytännössä tästä hyötyvät eniten suurituloisimmat, pienituloisimmat eivät senttiäkään.

SDP suuntaisi alennuksen pieni- ja keskituloisille, millä todellisuudessa voisi olla merkitystä myös työn vastaanotolle.

Hupaisaa opposition voimakas hallituksen syyttäminen velan kasvattamisesta on, että oppositio on siunannut valtaosan lisäyksistä, jopa esittänyt itse lisämenoja. Lisäksi kokoomus on ollut itse kasvattamassa reippaasti valtion velkaa aiemmissa hallituksissa paljon helpommissa oloissa.

Keski-Suomelle on elintärkeää, että metsäpolitiikkaan saadaan sopu, joka turvaa teollisuuden puun saannin tähdentää Seppo Ruotsalainen. Seppo on jämerä mies ajamaan sekä Äänekosken että koko Keski-Suomen  etua. Hän ei ole parhaimmillaan yleisöpuhujana, mutta asiaosaaminen on vankka ja arvot  kohdallaan. Eikä niitä asioita eduskunnassakaan puheita pitämällä hoideta, vaikka joku voi niin luulla.

Pentti Salminen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy