Olen toiminut vapaaehtoistyössä Äänekosken seurakunnassa sekä valtuustossa ja neuvostossa. Olen iloinen, että vapaaehtoiset ovat vähitellen saaneet enemmän vapautta järjestää tilaisuuksia. Kiitos siitä!
Mutta meidänkin seurakuntaamme vaivaavat kirkon vanhat perinteet: viranhaltijat toimivat ja työ kohdistuu seurakuntalaisiin. Toimintamuotoja on leegio – enemmän kuin tarpeeksi. Ei ihme, että viranhaltijat ovat kovin kiireisiä. Seurakunnalla on herkkupöytä tarjolla, mutta mitä sanoisi asiakaspalaute, jos sellaista kysyttäisiin? Onko aika, paikka ja tapa toimia linjassa seurakuntalaisten elämän kanssa?
Voisiko ajatella, että suunnitellaan seurakuntalaisten kanssa yhdessä ja toteutetaan yhdessä? Otettaisiin työtoveriksi, ihan nimeltä? Joskus seurakuntalaiset toteuttaisivat keskenään?
Tiedän, mitä työntekijät tähän vastaavat: näinhän tapahtuu. Kyllä, vielä liian harvoin. Useimmiten vapaaehtoinen saa viestin tai puhelun viime tingassa tulla aputehtäviin kuten tekstinluku.
Muistan kotoa, miten ankeaa oli olla äidin apuresurssi, joka voitiin työllistää lapsenhoitoon tai siivoukseen, milloin vain. Kun taas sai työlistasta itse valita työt ja olla vapaa, kun ne oli tehty, työ tuntuikin mielekkäältä. Äitini oli loistava organisaattori.
Vapaaehtoistyössä minulle tulee sama tunne: haluan työlistan! Viranhaltijoissa tarvitaan organisaattoreita, jotka uskaltavat jakaa vastuuta. Ja luottavat, että homma hoituu – ei ehkä yhtä ammattitaitoisesti, mutta sydämellä. Sivutuotteena saattaa kavereitakin tulla paikalle.
Kun seurakunnan ja kaupungin väkiluku vähenee, tullaan joka tapauksessa tilanteeseen, että vapaaehtoistyötä tarvitaan yhä enemmän. Haastan viranhaltijoita vastuun jakamiseen ja yhdessä suunnittelun ottamisen työn lähtökohdaksi. Seurakuntalaiset ovat mielellään mukana, kun saavat tilan toimia – ja suunnittelupaikan.
Marjatta Huhta
seurakuntavaaliehdokas
