ÄKS

Mielipide: Yrittäjän mietteitä

23.02.2023 13:46

Olen keskustellut useiden pienyrittäjien kanssa ja esiin on noussut selkeästi muutamia ongelmia kuten yrittäjäverotus, määräaikasen työntekijän palkkaus ja ammattikoulusta valmistuneiden huono työllistyminen.

Pienyritysten, varsinkin aloittelevien ongelmana on oman pääoman puute siinä vaiheessa, kun toimintaa halutaan laajentaa investoimalla. Suomalainen  yritysverotus rajoittaa oman pääoman kerryttämistä laajennusta varten vuosittaisella yhteisöverolla (20% tuloksesta). Huomattavasti kannustavampi olisi ns. Viron malli, jossa tilikauden voittoa ei veroteta. Tällöin virolainen yritys saa 25% kilpailuedun suomalaiseen verrattuna. Molemmissa maissa maksetaan pääomaveroa siinä vaiheessa, kun rahaa otetaan ulos yrityksestä osinkona

Toinen ongelma on määräaikaisten tai sesonkityöntekijöiden palkkaaminen. Liian usein tarjottua työtä ei haluta ottaa vastaan, koska ”ei siitä jää mitään käteen”. Sosiaali- ja työttömyys- ja varsinkin asumistukijärjestelmää on ehdottomasti kehitettävä niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.

Viime päivinä on ollut mediassa uutisia, että osan  ammattikoulun käyneistä on vaikea työllistyä, jopa noin 20% on työttömänä vielä vuoden kuluttua valmistumisesta. Tämä ihmetyttää, kun samanaikaisesti on työvoimapulaa. Onko kyse kohtaanto-ongelmasta, eli koulutetaan väärälle alalle? Vai onko kyse siitä, että ammattikoulusta valmistuneilla ei ole työkokemusta ja kiinnostavuus työmarkkinoilla on pienempi. Tähän ongelmaan olisi ratkaisu joko oppisopimuskoulutuksen lisääminen tai opiskeluun littyvä pakollinen työharjoittelu. Tämä toteutettaisiin oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyönä kustannusneutraalisti yrityksen kannalta, samoinkuin tarvittaessa uudelleenkoulutus.

JK. Työntekijöillä on oikeus puolustaa oikeuksiaan lakkoilulla, mutta myöskin velvollisuus käyttää oikeuttaan vastuullisesti, myös ahtaajien.

Matti Vihelä, eduskuntavaaliehdokas, Kokoomus

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy