ÄKS

Mikko Niskanen saa oman näyttelyn Äänekoskelle

06.06.2022 09:35
Mikko Niskanen on tänä kesänä elokuvamaailman kiintotähtenä, kun restauroitu Kahdeksan surmanluotia saa maailman ensi-iltansa Sodankylässä ja Bolognassa.

Mikko Niskasen 50 vuoden ikäinen mestariteos esitetään täydessä loistossaan Sodankylän Elokuvajuhlilla, ja Äänekoski muistaa suurmiestään näyttelyllä.

 

Peter von Baghin unelma suomalaisen elokuvan merkkityön kunnollisesta 35 mm -filmikopiosta toteutuu Martin Scorsesen johtaman säätiön kansainvälisessä hankkeessa. Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluodin kokopitkän alkuperäisversion uusintaensi-ilta tapahtuu Sodankylän Elokuvajuhlien juhlanäytöksessä torstaina 16. kesäkuuta, puoli vuosisataa ensimmäisen tv-esityksen jälkeen.

Elokuvajuhlien pitkäaikainen taiteellinen johtaja von Bagh jätti yhdeksi tärkeimmistä testamenttiprojekteistaan Kahdeksan surmanluodin restaurointityön. Scorsese oli ehtinyt ajaa sitä jo merkittävästi eteenpäin The Film Foundation -säätiössä, jonka puheenjohtajana Hollywoodin arvovaltaisin ohjaaja on toiminut vuosikymmeniä.

– Surmanluoteja kuvattiin pääasiassa Äänekoskella, Konginkankaalla ja Liimattalassa. Kaupunkimme on tämän maailmankuulun ja Suomen kaikkien aikojen parhaimman elokuvan kulissi, Mikko Niskasen työhön perehtynyt Marjo Steffansson sanoo.

Äänekosken keskustaan avataan kesän ajaksi Mikko Niskasesta kertova näyttely. Viime vuonna Ääniä Festivaalin aikana suuren suosion saanut ja nyt uudistettu Mikon Matkassa -näyttely tuo ohjaajana, näyttelijänä ja professorina tunnetun suurmiehen takaisin kotikaupunkiinsa.

Näyttelyä kuratoivat Marjo Steffansson ja Mikko Niskasen poika Jorma Niskanen. Sodankylän juhlanäytökseen kunniavieraana osallistuva Jorma Niskanen kertoo Elokuvajuhlilla muistojaan Kahdeksan surmanluodin valmistumisesta.

Mikon Matkassa avautuu sopivasti elokuvajuhlien alle Äänekosken kaupungin kulttuuritoimen tukemana kesäkuun kolmannella viikolla. Luvassa on tarinaa, taustoja, tavaraa ja tuokiokuvia sekä filmejä Mikko Niskasen elämästä ja töistä.

– Uskomme, että Nelostietä kulkevat saavat kimmokkeen poiketa Äänekoskella Mikko-näyttelyssä ja siinä samalla käyttävät äänekoskelaisten yritysten tarjoamia palveluita. Kaupungilla hoksattiin näyttelyn matkailullinen merkitys ja mahdollistettiin sen pystyttäminen kesän ajaksi. Koska Mikko Niskanen on filmirestauroinnin ja Sodankylän esityksen myötä elokuvataivaan huipulla, oli juuri nyt oikea hetki saada hänestä kertova näyttely kaupunkiin! Steffansson iloitsee.

Näyttely on avoinna Äänekoskella osoitteessa Torikatu 4, kesäkuun kolmannelta viikolta heinäkuun loppuun saakka. Näyttelyn toteuttamisesta vastaa Kulttuuriyhdistys Ääniä. Vapaa pääsy.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy