Juha Niskanen pääsi 11-vuotiaana näyttelemään setänsä Mikko Niskasen elokuvassa Syksyllä kaikki on toisin. Annetaan Juhan kertoa itse, millaista elokuvanteko oli kuuluisan sedän ohjauksessa. Juha oli ensimmäinen lapsinäyttelijä Suomessa jolle myönnettiin elokuvataiteen valtionpalkinto.
Peter von Bagh luonnehti Syksyllä kaikki on toisin elokuvaa Mikko Niskasen tuotannon kohokohdaksi, joka aikanaan oli väärinymmärretty ja aliarvioitu elokuva. Elokuvassa eletään taloudellisen kriisin vuosia. Elokuva vangitsee vielä hyvin tämän päivän yhteiskunnan taloudellista sekä henkistä tilaa. Mikko aloitti Syksyllä kaikki on toisin -elokuvan käsikirjoittamisen heti Kahdeksan surmanluodin jälkeen vuonna 1973. Tuottajaksi lupautunut Filmituotanto Spede Pasanen Oy vetäytyi hankkeesta. Mikko palasi aiheeseen neljä vuotta myöhemmin oman tuotantoyhtiönsä rahoittamana. Elokuva perustuu kapeasti Ilmari Eskolan romaaniin ”Tikapuut huipulle”. Mikko halusi sijoittaa lisää henkilöhahmoja, sekä kunnallispolitiikassa vallinnutta kähmintää. lehmänkauppoja ja vallankäytön ikäviä seurauksia. Käsikirjoituksen tekoon osallistuivat Mikon ja Sakarin lisäksi myös Markku Hannula sekä Matti Vainionpään poika Heikki.
Tuhon partaalla Mikko Niskanen ja Vesa Veijalainen.
SYKSYLLÄ KAIKKI on toisin on suomalainen loppuun palamisen kuvaus. Päähenkilöä pankinjohtaja Kalervo Haapasta esittää Mikko Niskanen itse. Hänen sisäinen kriisinsä ja ajautumisensa kohti yhä vaikeampia tilanteita on elokuvan keskipisteenä. Ongelmia on kasautunut Haapasen tielle niin uralla kuin yksityiselämässäkin: avioliiton ulkopuolinen suhde ja siitä syntynyt lapsi, vanhempi poika kapinoi, ystävä tekee konkurssin, ja Haapasen vilpillinen tilinpito paljastuu pankin tarkastajille. Lisäksi kunnanvaltuutetut ja pankinjohtajat juonittelevat sen minkä ennättävät. Pankinjohtajan poikaa elokuvassa esittää Juha Niskanen, Mikon nuorimman veljen poika. Elokuvassa esiintyy myös muita äänekoskelaisia kuten Markku Hannula, Mikon veli Sakari ja vilahtaapa elokuvassa myös Sulo Hokkanen.
MIKKO SAI kimmokkeen elokuvaan Äänekoskella sattuneista tapahtumista. Sakarin kertomukset Konginkankaan kunnalliselämän kuviosta tallentuivat niin ikään käsikirjoitukseen.
– Elämä ympärilläni, hahmot ja tapahtumat todellisuudessa saivat minusta voimakkaan otteen. Näiden tapahtumien perusteella lähdin kokonaan uudelleen luomaan käsikirjoitusta, kertoi Mikko Aamulehdelle 16.6.1978.
Vuonna 1967 Äänekosken-Suolahden Säästöpankin pääkonttori sekä Suolahden ja Honkolan konttorit tulivat Jyväskylän Säästöpankin sivukonttoreiksi. Pankkien yhdistymisen jälkeen ilmeni suuri kavallus, joka oli jatkunut jo vuosikausia. Kavalluksen pääsyylliseksi nimettiin pankinjohtaja Matti Vainionpää. Hän oli yrittänyt selvitä pitämällä kaksinkertaista kirjanpitoa. Syy toimintaan oli yritys pitää vaikeuksiin ajautuneiden ja köyhien puolta.
– Asiaan liittyy inhimillisiä tilanteita, eikä Vainionpää itse saanut taloudellista hyötyä kavalluksestaan, kertoi Vainionpään ystävä, viime keväänä edesmennyt Urpo Sparf ÄKSälle vuonna 2014.
Tarinan mukaan Vainionpää olisi repinyt erään pankin asiakkaan velkakirjan, ettei tämä olisi ajautunut konkurssiin. Pankkitarkastajien tullessa Kauppakadulla sijaitsevaan pankkiin, Vainonpää meni miestenhuoneeseen ja riisti henkensä. Nimen elokuva sai Vainionpään viimeisinä elinkuukausina usein toistamista sanoista.
Juha Niskanen on Mikko Niskasen veljenpoika. Hän muistaa kristallinkirkkaasti elokuvan kuvaukset.
JUHA NISKANEN (s.1966) oli Syksyllä kaikki on toisin –elokuvan kuvausten aikaan 11-vuotias. Juha on Mikon nuorimman veljen, Markkamäessä asuvan Pekan poika. Vaikka Mikon sukulainen olikin, niin ennen rooliin nimeämistä piti onnistua koekuvauksessa.
– Mikko teki paljon koekuvauksia. Myöhemmin Mikko paljasti, että hän oli kirjoittanut roolin juuri minulle.
Juha sai lukea Mikon käsin kirjoittaman käsikirjoituksen ennen koekuvauksia.
– Eihän sitä siinä iässä osannut ymmärtää käsikirjoituksen päälle juuri mitään, enkä tahtonut saada sitä luetuksikaan. Elokuvaa tehtäessä Mikko antoi minun muokata tekstiä omaan suuhuni sopivaksi. Pystyin improvisoimaan ja Mikon kanssa pystyi myös keskustelemaan muutoksista.
Äänekoskella koekuvauksiin osallistui myös nykyään rikosylikonstaapelina ja kirjailijana toimiva Pasi Lönn.
– Pasi oli pitkään mukana koekuvauksissa, kuten myös jämsäläinen Jyrki Luukko, joka valittiin elokuvaan Manun rooliin.
Luukko jäi elokuva-alalle äänittäjäksi ja leikkaajaksi. Hän oli myöhemmin mukana Mikon ohjaamassa elokuvassa Elämän vonkamies (1986) äänittäjän assistenttina.
– Kävin vielä Mona ja palavan rakkauden aika –elokuvan koekuvauksissa, johon ärsyke tuli Mikon suunnalta. Kun Mikko kysyi minua mukaan, olin epävarma, sillä koripallo kiinnosti enemmän. Kun peruskoulu loppui ja piti miettiä jatko-opintoja, niin vanhempani kannustivat lukioon ja teatterikorkeakouluun. Ehkä se oli vanhempien haave, mutta uskon, että eniten Mikon haave. Mikko toivoi, että Niskasen suvusta olisi löytynyt, jos ei jatkajaa hänen uralleen, niin ainakin tekijä. En piitannut julkisuudesta, se oli ehkä suurin syy. Meillä on sähköala vähän niin kuin suvun perintönä, ja se veti pidemmän korren. Olen monta kertaa miettinyt, millaista elämä olisi ollut, jos olisin valinnut toisin
Juha oli 11-vuotias kun elokuvaa kuvattiin. Koulusta poissaolotunteja kertyi 62.
KUN ELOKUVAA kuvattiin, Juha asui Mikon sisaren, Maija-Liisan, luona Jämsässä.
– Jämsässä kuvattiin eniten. Elokuvan järjestäjänä sekä avustajana toimineet Kuopion Kaupunginteatterin näyttelijät Vesa ja Maija Veijalainen ottivat minut Markkamäestä kyytiin, kun matkattiin kuvauspaikalle. Mukavana muistona on hetki, kun Vesa antoi minun ajaa kuplallaan Käpykolosta Konginkankaan keskustaan. Hän piti selkänojaa pystyssä, että näytin isommalta.
Elokuvassa ei ollut yhtään studiokohtausta ja kaikki kuvaukset tehtiin autenttisissa ympäristöissä. Kuvauksia tehtiin myös Konginkankaalla. Kirkkokohtaus, hautausmaa sekä kirkon tapulissa kuvattu kohtaus, jossa Kari Heiskanen tekee laitonta radiolähetystä. Kohtaus, jossa tullaan katsomaan hautakiviveistämölle paikkaa on kuvattu Konginkankaan vanhalla koululla. Juhannuskohtaus on filmattu Konginkankaan Haikannimessä.
– Veneretkikohtaukseen lainattiin Mikon Simo-veljen venettä, johon hypättiin venekopilta Konginkankaan sahan rannasta.
Tanssilavakohtaus, jossa esiintymässä oli Rock Cadillac kuvattiin Kukonhiekan lavalla.
– Siellä oli esiintymässä joku tyttöbändikin, ja muistan, kuinka Venhon Keijo kysyi minulta, että miltä Jussi nyt näyttää?
Dramaattinen loppukohtaus kosken partaalla.
ELOKUVA ALKAA hautajaisilla, jossa Juhan itsemurhan tehnyttä isää, pankinjohtaja Kalervo Haapasta esittänyttä Mikkoa lasketaan hautaan. Elokuvan lopussa tarina siirtyy takaisin hautajaisiin. Juha lähtee juoksemaan järkyttyneenä pois kohti koskea ja ystävänsä Manu Anttilaa esittänyt Jyrki lähtee perään. Juha muistelee juoksukohtausta hautausmaalta sillalle huvittuneena.
– Transitin takaovi oli auki ja kamera kuvaa. Juoksin mäkeä alas muutaman kerran ja se alkoi jo hengästyttää. Mikko ei ollut tyytyväinen ääneen ja Olavi Porri kävi kesällä äänittämässä juoksuani Konginkankaan mummolassa. Itse juoksukohtaus kuvattiin Konginkankaalla ja Nurmijärvellä.
Loppukohtaus, jossa Juha suunnittelee hyppäämistä kuohuvaan koskeen oli tarkoitus toteuttaa niin, että hän olisi hypännytkin. Kohtaus kuvattiin Nurmijärvellä. Mikko suunnitteli elokuvassa valaisijana toimineen äänekoskelaisen Keijo Venhon toimivan Juhan stunttina, mutta Mikko muutti suunnitelmaa. Kohtaukseen kirjoitettiin, että Jyrki putoaa sillalta, ja Juha ryntää hänet pelastamaan. Mukaan tuli ylimääräistä dramatiikkaa, jota katsoja ei välttämättä hoksaa. Hyppäämistä estämään tullut Manu (Jyrki Luukko) joutui kohtausta kuvatessa todelliseen vaaraan, kun hän putoaa koskea ylittävän sillan rakoon.
– Siinä meinasi käydä huonosti, sillä Jyrki löi päänsä lankkuun. Se näkyy siinä filmilläkin, Juha muistelee.
HAAPASEN PERHEESEEN kuuluivat Juhan lisäksi äitiä esittänyt Tea Ista, isä, Mikko Niskanen sekä ensimmäisessä elokuvaroolissaan ollut isoveli Kari Heiskanen. Juhan sisarta näytteli Armi Aavikon perintöprinsessa Marianne Åström.
– En minä ollut paljon tekemisissä Heiskasen kanssa. Muistan, että jännitin vanhempia näyttelijöitä vähän. Tea Ista oli asiallinen ja herkkä ihminen. Vaikka tiiviisti oltiinkin yhdessä, ei Haapasen perheestä tullut minulle ”toista perhettä”, Juha muistelee ja esittelee näyttelijöiltä ja tuotantotiimin jäseniltä kerättyjä nimikirjoituksia.
Jämsässä kuvattu kohtaus, jossa perhe istuu aamiaispöydässä kirjoitettiin uusiksi erään sattumuksen vuoksi.
– Jämsässä oli liikennekaupunki, jossa serkkutyttöni Sirpa toimi ohjaajana. Hyppäsin polkuauton rattiin ja niinhän siinä kävi kiihdytellessä, että polkusin löi tyhjää ja nilkasta meni nivelsiteet. Jalka jouduttiin kipsaamaan. Mikolta tuli pikkusen verran perisuomalaista ja äänekästä kirosanaa ja taisi siinä saada Sirpakin oman osansa, vaikka syytön olikin. Kipsini vuoksi kuvauspäiviin sekä suunnitelmiin tuli muutoksia. Monessa kohtauksessa istun, jotta kipsi jäi kameran ulkopuolelle tai pöydän alle.
Mikko ohjasi Juhaa lempeällä otteella, mutta voimasanoilta ei vältytty
MIKKO OLI Juhalle lempeä ja temperamenttinen.
– Lyhyt pinna on suvussamme hyvin tyypillinen piirre. Minua kohtaan hän oli isällinen ja huolehtiva. Joskus tulin Jämsästä Mikon kyydissä pois. Minulla oli kiire koripalloharjoituksiin, mutta Mikko ajoi niin hiljaa, että en aina ennättänyt pallon perään. Minusta pidettiin hyvää huolta, ja Mikko ohjeisti tästä myös Maija-Liisaa, vaikka sanoin, etten tarvitse erityiskohtelua.
Kuvaukset alkoivat maaliskuussa ja olivat kesällä purkissa. Poissaolopäiviä koulusta kertyi 62 tuntia. Kuvauspäivät venyivät pitkäksi ja joskus joku kritisoi tätä Mikolle. Juha muistaa sen, kuinka Mikko kritiikistä tulistui.
– Hän sanoi, että te saatte valtakunnan parasta palkkaa, ja nyt tehdään hommat valmiiksi.
JUHA ON pitänyt elokuvaurastaan matalaa profiilia. Hän kertoo, ettei ole puhunut aiheesta neljännesvuosisataan.
– Tuskin Kuopiossa monikaan tietää menneisyydestäni, sillä en ole halunnut korostaa itsenäni. Äänekoskella asuessa elokuvaroolini koettiin ihan normaalina elämänmenona, ja sain olla asian kanssa aivan oma itseni.
Vieläkö Juha muistaa mikä on kärpäsen verkkosilmä? Eräässä hyvin sympaattisessa kohtauksessa Juha kysyy isäänsä esittävältä Mikolta mikä on verkkosilmä. Mikko selvittää verkkosilmän toimivuutta inhimillisen lämpimästi.
– Muistan sen hyvinkin! Mutta muistan myös elokuvassa esittämäni runon Tuskaisesti kukkii omenapuu.
Lumi sulaa, maa routii.
Kevät saa puut kukkimaan.
Yksin värjyy varpu omenapuun.
Madot katalat ovat juuret kalvaneet.
Oi virvoita ihminen oksat omenapuun,
lausuu Juho kuin vettä vaan 38 vuotta myöhemmin. Hänellä on yhä tallessa Mikon itsensä omin käsin runoilema hengentuote.
– Runo ei oikein onnistunut. Jouduttiin ottamaan järjetön määrä ottoja, muistaakseni niitä oli 28, jotta saatiin runo kunnialla taltioitua filmille. Minua lohdutettiin, että älä välitä, Vesku Loirilla oli paljon enemmän ottoja eräässä Pojat –elokuvan kohtauksessa.
Elokuvaan Juha sai tuotantoyhtiöltä vaatteet rooliaan varten. Hautajaiskohtaukseen saaduilla vaatteilla tuli käyttöä myös tosielämässä.
– Lehtosen Jouko oli luokanvalvojani ja hän menehtyi syöpään pian elokuvan teon jälkeen. Minut ja Nyholmin Jarna valittiin laskemaan luokkamme seppele, Juha kertoo.
ELOKUVA SAI ensi-iltansa 6.8.1978. Elokuvateatterissa Syksyllä kaikki on toisin keräsi 78 425 katsojaa. Televisiossa elokuvaa on esitetty viidesti. Juha oli mukana katsomassa elokuvaa niin Jämsässä kuin Jyväskylässäkin.
– Tarkkaan en tilannetta muista, en sitäkään, olivatko vanhempani mukana. Silloin en osannut katsoa elokuvaa kokonaisuutena. Meni monta vuotta, ennen kuin ymmärsi mistä siinä on kyse. Enemmän katselin näyttelijöitä ja muistelin kuinka monta kertaa klaffi pyörähti missäkin kohtauksessa. Mikolle oli pieni pettymys, että elokuva ei tavoittanutkaan katsojia. Hän odotti elokuvan saavan enemmän suosiota, ehkä se oli jollain tapaa väärinymmärretty elokuva.
Rahakirje saapui Markkamäkeen. Valtionpalkinnolla Juha osti mopon.
ELOKUVATAITEEN valtionpalkintohan siitä roolista tuli. Juha Niskanen on kaikkien aikojen ensimmäinen lapsi jolle sellainen myönnettiin. 2000 markkaa oli iso raha.
– Ostin uuden mopon. Se maksoi 1900 markkaa, ja sehän ostettiin tietenkin Mikon Esko-veljen liikkeestä Äänekosken Kauppakadulta. Mopo on minulla yhä tallessa, eikä siitä ole aikomustakaan luopua. Kun ikää on karttunut, on palkintoa osannut alkaa arvostaa.
Palkintoa lähdettiin hakemaan opetusministeriöstä. Mukaan lähti Mikon lisäksi Pekka-isä ja jalkaan Juhalle laitettiin äidin kengät. Matkalle lähdettiin Mikon Mersulla jonka takapenkillä oli lampaan papanoita. Palkinnon pokkaaminen jännitti. Mikko opetti kuinka tilaisuudessa toimitaan ja laittoi sanat Juhalle suuhun. Opetusministeri Kalevi Kivistö ojensi palkinnon Juhalle.
– Mikko muistutti, että on käteltävä ja sanottava: kiitän Teitä herra opetusministeri. Kivistö tuli tilaisuudessa kahvipöytäämme istumaan ja sanoi minulle, että sinähän rupesit nuorena palkintoja keräämään. Lehdet kirjoitti palkinnosta ja siitä seurasi omanlaista julkisuutta. En minä siitä ollut moksiskaan, Huiman riveissä pelattu koripallo kiinnosti enemmän.
Keijo Venho toimi valaisijana Syksyllä kaikki on toisin -elokuvassa.
ÄÄNEKOSKELAINEN Keijo Venho toimi Syksyllä kaikki on toisin elokuvassa valaisijana. Hän muistaa hyvin Juhan kertoman koskikohtauksen.
– Mikko kysyi minulta suostumusta hypätä hyiseen koskeen. Sanoin, että totta kai, jos elokuva sitä vaatii. Paikalle pyydettiin joku paikallinen asukas, joka osasi kertoa onko koskeen hyppäämisessä vaara matkassa. Vesi oli keväällä hyvin korkealla ja kuohut sen mukaiset. Mikko pohti aikansa ja pyörsi ajatuksen hyppäämisestä. Kohtaus toteutettiin sitten toisin, ja ehkä se oli parempi niin, Yleltä eläkkeelle jäänyt kuvaaja Venho toteaa.
Elokuvassa on kohtaus, jossa palaa saha. Sahanpolttokohtaus meinasi lähteä käsistä, kun tuli meinasi karata hallitsemattomaksi. Kuvauspaikkana toimi eräs jämsäläinen teollisuushalli.
– Kohtausta kuvattiin kahdella tai kolmella kameralla. Joku huusi, että nyt palaa ja todella holtittomasti. Palokunta oli paikalla ja ryhtyi sammutuspuuhiin, ennen kuin tuli ennätti levitä muualle.
Venho katsoo elokuvaa tänään ammattilaisen silmin. Hän toteaa, että töitä elokuvan eteen on tehty, ja se näkyy lopputuloksessa.
– Tehtiin hirvittävästi duunia ennen kuvausta. Valkokankaalla nähdään vain murto-osa tekemisestä. Syksyllä kaikki on toisin on edelleen katsottava elokuva, ikävä kyllä, se ei ollut suurta yleisöä kiinnostava. Huono se ei missään nimessä ole, Venho kuittaa.
SUMIAISISSA ASUVAN Raili Lindenin nimi vilahtaa elokuvan lopputeksteissä. Tarkkasilmäinen osaa löytää Railin myös itse elokuvasta.
– Olen siinä vain puolet kapeampi kuin nykyään ja vaaleatukkainen, Linden nauraa.
Konginkankaan kirkkokuoro sai kunnian esiintyä elokuvassa. Mikko koki tärkeänä käyttää elokuvissaan oman kylän avustajia.
– Ensin oletimme, että kuoron ääni vain kuuluu jostain, mutta todellisuudessa kuoro pääsi mukaan kahteen kohtaukseen: hautajaisiin ja seurakuntakodilla pidettäviin kuoroharjoituksiin.
Linden muistaa kuinka hautajaiskohtauksessa tuli kylmä. Kohtausta ei saatu purkkiin ensimmäisellä, eikä vielä toisellakaan otolla.
– Kannoimme kukkalaitteita sisään ja ulos ja taas takaisin. Elokuvassa näkyy, kuinka hautavihkomme olivat paleltuneet ja nuukahtaneet kylmyydestä ennen kuin ennätimme saada ne haudalle. Palelimme ja hytisimme ojennuksessa kirkon eteisessä. Mikon mielestä otto meni pieleen milloin mistäkin syystä: milloin joku oli liian iloisen näköinen, milloin joku tuotannon väestä käveli haudan päällä tai seisoi väärässä asennossa. Todella usein kuului Mikon kantava ääni: POIKKI! Ja taas alusta, kukat sisään ja kukat ulos, Linden muistelee.
Kohtauksen kuvaamiseen käytettiin tunteja. Päivän taittuessa jo hyvän matkaa iltapäivän puolelle päästiin seurakuntakodille hörppäämään lämmintä juomaa.
– Olimme läpeensä kylmettyneitä.
Toisessa kohtauksessa kirkkokuoron harjoituksissa itse Tea Ista lauloi kuoron riveissä. Kuoroon vahvistukseksi oli saatu äänekoskelainen Sinikka Salo.
– Se oli vaikea laulu. ”Liidellyt oon leivon lailla, leivon lailla laulellut..” Harjoittelimme laulua innolla ja täydestä sydämestä. Kirkkokuoro otti sävelmän myöhemmin ohjelmistoonsa. Siitä joukosta, joka elokuvassa laulaa on siirtynyt jo iso osa taivaalliseen kuoroon, Linden sanoo.
LINDEN KERTOO, että Mikko oli hyvin tarkka ja vaatineen paljon.
– Mikolla oli silmää tarinoiden esille kaivamiseen, ja hän näytti elokuvillaan, että elämää on turha kaunistella. Opin myöhemmin tuntemaan Mikkoa paremmin, sillä olin Konginkankaan kulttuurilautakunnassa ja vierailimme Käpykolossa. Minusta Mikko oli persoonana ihana, vaikka aina ei tiennyt, kun hän aloitti paatoksellisen puheensa, onko hän vihainen vai innostunut. Tekstiä tuli niin voimaperäisesti.
Syksyllä kaikki on toisin –elokuva on Lindenin mielestä koskettava. Hän katsoi elokuvan ensimmäisen kerran Äänekoskella.
– Pankkimaailmaan sijoittunut juoni liippasi läheltä, sillä toimin itse pankkivirkailijana. Elokuva on elämänoloinen, kyllä minä siitä tykkään.
Elokuvan alustus vuodelta 1992, Peter von Bagh:
”Elokuva ei eläisi niin hyvin, ellei se tavoittaisi pienen suomalaisen kirkonkylän olemusta läpileikkauksen tasolla. Elokuvassa on kaikkea mitä elämään kuuluu: talouselämää, kuorolaulua, rouvien harrastuksia, ravintoloita, nuorison toimia ja urheilua. Koti, disko, pankki, kaikki nämä ovat nykyajan temppeleitä. Näissä tapahtuu jotain, mitä silmä ei tavoita, mutta herkkä kamera tavoittaa. Kaiken tämän alla nousukauden illuusiot ovat karisseet, seuraamme paniikinomaisena syvenevää itsepetoksien ketjuuntumista, lojaliteettikriisejä jotka ravistelevat kaikkea, koko yhteisöä ja ihmissielun sisuksia. Ryhmäkuvan keskellä ovat Mikko Niskasen omat väsyneet kasvot, yhden ihmisen tarina ja hänen vuoropuhelunsa elämän kanssa. Hän käy lävitse sitä, minkä takuumiehenä on ollut, käy läpi erehdyksiään ja syyllisyyksiään, salatun elämän tasoja, unelmia jotka ovat romahtaneet. Hän tuntee olevansa haamu joka kulkee oman itsensä takana.
Tämä elokuva on erityisen merkittävä yksityisellä tasolla, pirstoutuneet perheen kuvauksena. Lapsen näkökulmasta jälleen merkityksellisellä tasolla, niin kuin vain Mikko Niskanen suomalaisessa elokuvassa on toden teolla osannut tehdä. Yhteisöllisestikin tämä on julma muotokuva. Seutu, joka on jäänyt kehityksen valtavirrasta syrjään keskellä kuolevaa maaseutua. Tämä on konkurssien, langenneitten vekselien Suomea, joka valitettavan yleispätevällä tasolla on koskemassa kaikkea. Ajan synkeä sykintä koskee alussa vain muutamia merkittyjä ihmisiä, mutta antaa häpeilyn säteilyn levitä vähitellen.
Mikko Niskanen on usein kuvannut marttyyritarinoita. Oli myös henkilönä usein liioitteluun asti marttyyri, mutta tässä elokuvassa tunne on puhdasta aitoa, tässä ei ole liioittelun häivääkään. Se meidän pitäisi tietää nyt, vuonna 1992.”
TEKSTI MARJO STEFFANSSON KUVAT MARJO STEFFANSSON JA JUHA JA JORMA NISKASEN ARKISTOT
