Yrjö Hokkanen oli rakentamassa Käpylinnaa aina perustuksista viime silaukseen saakka. Neljä kerrosta, työhuone, studio, kiinalainen pesuhuone ja salakäytäviä, siinä riitti värikästä rakennusvaihetta kerrakseen.
Yrjö Hokkasen Aatto-isällä oli Näppäpuu –niminen puuverstas Laajarannan Näppämäessä. Käpy-Filmi Oy pestasi omakotitaloja urakoineet, isän ja pojan, rakennushommiin keväällä 1973. Urakka kesti hänen osaltaan reilut kaksi vuotta. Nuo vuodet ovat kirkkaana mielessä ja muistot ajalta enemmän kuin hyvät.
– Se oli niin ihmeellinen rakennus rakentaa ja se oli vaikea ja erikoinen projekti. Jälkeenpäin ajateltuna hyvin työlästä mutta erittäin mielenkiintoista. Siinä sai työntää kottikärryjä sielunsa kyllyydestä, rakennusaikaan 24-vuotias, nykyään Suolahdessa asuva Yrjö Hokkanen muistelee.
HOKKANEN KERTOO kuinka Mikko laittoi ensimmäiset piirustukset uusiksi. Rakennuksen suunnitelleen eläkkeellä olleen arkkitehti Timosen suunnitelmat eivät olleetkaan Mikolle mieliksi. Timosella oli Siltasalmentiellä, melkein Käpykoloa vastapäätä, kesämökki.
– Timonen piirsi ensin, mutta sitten suunnittelija vaihtui Suomenlinnassa asuviin taidegraafikoihin, Erik ja Sinikka Bruuniin. Timosen piirustuksissa talo oli kaksikerroksinen ja hänen suunnitelmastaan otettiin mukaan Mikon huone ja viistokatto. Bruunien ideasta Käpylinnaan rakennettiin tornit ja läpi talon mittainen parveke, ja kerroksiakin kaksi lisää. Tässä vaiheessa alettiin puhua linnasta. Mikko tuli Bruunien kanssa viikonlopuiksi Kytänsaloon ja istuimme saman pöydän ääressä ja kuuntelimme suunnitelmia. Kävelimme ulkona ja katsoimme, kuinka Erik Bruun piirsi kädellään ilmaan.
Koska suunnitelmat muuttuivat lennossa, tai sitä mukaan kuin rakennusta tehtiin rakennusmiehet eivät tienneet kuin viikon etukäteen millaista pytinkiä tehdään. Bruunit eivät tehneet rakennuspiirustuksia mittakaavaan, ja niinpä rakennuksella edettiin viikonloppuna tehtyjen visioiden mukaan.
KAIKKI PUUTAVARA sahattiin Sakari Niskasen metsistä.
– Puut kelkottiin Käpykolon sitä mukaan, kun rakentaminen edistyi. Kaikki raskas tavara ajettiin kuorma-autolla jäätietä myöten, ja sulan veden aikaan Veera-laiva toimi juhtana mantereelta saareen ja takaisin. Matti Kolarilla oli kaksiakselinen Volvo, jolla tavaraa tuotiin. Kalervo Lehtonen räjäytti kallion ja kaivoi perustukset.
Alakerta on rakennettu osin kallion sisään, ja mieleen juolahti ajatus uima-altaasta.
– Uima-altaalle räjäytettiin monttu kallioon. Kävi niin, että sieltä puhkesi iso lähde ja halkaisijaltaan kymmensenttinen vesisuihku pulppusi, ja uhkasi täyttää koko perustuksen vedellä. Kalervo kaivoi nätisti perustusten laidalta ojaa järveen ja teki kallioon reitin veden kulkuväyläksi. Upotimme satamillisen viemäriputken reikään, ja betonoitiin se tiiviiksi. Siellä juoksee koko ajan lähteestä vesi Keiteleeseen. Kun uima-allasta alettiin laudoittaa, oli vettä vieläkin ja sammakot uivat altaassa jo kuin malliksi, Hokkanen nauraa.
Allas valettiin ja sen päälle valepohja, jotta päästiin rakentamaan varsinaista rakennusta. Altaan päälle ja lattian yli nostettiin liikuteltava kansi.
Käpykoloon rakennettiin myös tanssilava. Talkoolaiset Kalervo Lehtonen, Erkki Savolainen, Sakari Niskanen ja Sulo Hokkanen rakennuspuuhissa.
RAKENNUKSEN tarkoitus muuttui koko ajan ja visio studion rakentamisesta alkoi vahvistua. Studiot rakennettiinkin kahteen tasoon. ARElla sähkömiehenä työskennellyt Mikon veli Pekka sai ison urakan. Myös Esko-veljelle riitti urakassa töitä. Simo-veljen poika Seppo teki putkityöt ja osin sähkötöitäkin.
– Sinne vedettiin sähköputkea 10 000 metriä! Lattian allekin valettiin kolot putkille. Pekka teki töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Hän asensi heikkovirtapuolen ja Esko teki muut sähkötyöt. Tuli äänittämöä, leikkaamoa ja muuta studion tarpeisiin.
Rehellistä talkooporukkaa tarvittiin myös. Mukana oli ainakin Ilmari ”Illu” Piilonen, Sulo ”Kokki” Hokkanen ja Tapani Kansa, joka asui kesän -73 Käpykolossa.
– Kaksi edellä mainittua toimivat lähinnä viihdyttäjänä, mutta Tapani osallistui talkoisiin. Hän nukkui aamupäivät ja herättyään juoksi ensin lenkin ja tuli sitten kysymään, mitä voisi tehdä. Ilmari säesti maniskallaan ja Tapani lauloi ja kyllä siinä työ kävi kun oli elävää musiikkia tarjolla. Muistan, että yhtenä päivänä kärryjä oli työntämässä myös Esko Niskanen. Johonkin hän oli menossa tai jostain tulossa, kun kravatti kaulassa päätyi hommiin.
Mikkokin joutui käärimään hihansa. Hänen työnään oli tuoda Veeralla lastia mantereelta saareen.
– Lautta oli perässä, sillä tuotiin paikalle tavaraa kaivinkoneesta lähtien. Samaisella lautalla laskettiin kolme kilometriä Nokian merikaapelia järveen Veikonlahden rannasta Kytänsaloon, jotta saatiin sähköt saareen. Talkoissa ja töissä oli mukana Pekka, Simo ja Mikko. Mikko työllisti hommaan myös Tapani Laakkosen.
Kaapeli ja veto maksoi maltaita.
– Mikko oli tehnyt Nokialle mainosfilmin, joka oli niin fiksusti tehty, että siitä hyötyi koko maa. Mikko vei filmin katsottavaksi rakennusmessuille Saksaan, joka poiki Suomeen töitä. Filmin nimi oli Suomi tänään tässä ja nyt. Siinä voitti kaikki, mutta eniten Suomen kansa. Mikko sai sponsoreiksi myös Lahden lasitehtaan, joka toimitti ikkunalasit sekä Tikkurilan, joka valmisti täysin uuden sävyn Käpylinnan ulkoseiniin. Käpylinnan ovet ja ikkunat sekä parvekkeen kaiteet ovat Näppäpuun valmistamat. Mikko oli bisnesmies, mutta ennen kaikkea elokuvantekijä, ei tämän päivän miehet tee semmoisia filmejä, Hokkanen huokaa.
Paanukattoa rakentamaan tuli turkulainen paanumestari.
– Minä tein aluskatteen. Nousin myös tekemään torniin piikin. Oli jumalaton räntäsade, ja olin köyttänyt itseni kiinni rakenteisiin. Käsiäkin paleli aivan vietävästi. Pahvitin katon, ja seuraavana keväänä paanumestari tuli ja teki työnsä.
Mikko kävi soutelemassa järvellä ja katseli linnan valmistumista ja mietti parvekkeen kaiteiden mallia järveltä käsin.
– Hänellä oli hyviä ideoita ja ennen kaikkea silmää. Sahasin kaiteet vannesahalla, laitoin ne nippuun ja vein saareen.
NELJÄ KERROSTA, työhuone, kiinalainen pesuhuone ja salakäytäviä.
– Ylhäälle rakennettiin palju, joka toimi pesuhuoneena. Toiseen torniin, jossa on käpyä muistuttava katto, sitä kutsuttiin pokkatorniksi.
Käpylinna rakennettiin elokuvaan Omat koirat purivat rakennetun ja poltetun Turjanlinnan kulissin viereen. Mikko toi Hokkaselle metrin mittaisen karrelle hiiltyneen hirrenpätkän.
– Olin muuraamassa alakerrassa äänittämön takkaa. Mikko sanoi, että laitetaan tämä hirsi tuohon takan suun yläpuolelle. Kysyin, että miten se saadaan pysymään koossa, kun on noin pahasti hiiltynyt. Mikolla oli vastaus valmiina: uitetaan hirsi lakassa, kyllä se siitä jähmettyy. Ja niinhän se jähmettyi ja siihen sen Mikon toiveesta muurasin.
Salakäytäviä oli useita. Pisin niistä 250 metriä. Tulisijoja tehtiin useita.
– Talosta pääsi 250 metriä käytävää pitkin metsään. Lehtosen Kalervo kävi sen kaivamassa jälkeenpäin, kun rakennus oli jo saatu valmiiksi. Myös talon sisältä löytyi salakäytävä: toisen kerroksen takan kupeelta, halkojen takaa lähti aukko yläkertaan Mikon kammariin ja sieltä kiinalaiseen asti. Kaikki nämä tuli ylimääräisenä. Tulisijoja oli kahdeksan: saunaa, takkoja, leivinuunia ja Mikon työhuoneessa oli pieni päältä syötettävä kamiina, kävynpolttotakka, jota Mikko kutsui myös totiveen lämmityshellaksi.
Käpylinnan salin pariovet ovat peräisin Äänekosken vuonna poltetusta kirkosta.
– Veistimme paksut parrut punahongasta raamiksi oven ympärille. Ovet olivat paksun maalin peitossa. Hiekkakasaan tehtiin allas, jossa ovia liuotettiin lipeävedessä, jotta maali saatiin kuorittua ovista pois.
Olavi Porrin kuvaama ”Terveisiä Käpykolosta” – kortti, jonka muissa kuvissa on filmiväkeä syömässä, etualalla Jukka Sipilä, savusauna ja isäntä itse. (kuva: Ramin kortit)
MEDIA OLI kiinnostunut sekä Käpylinnan rakentamisesta, että Mikon yksityiselämästä. Kesällä -74 Vuokon ja Mikon häissä Yrjö näki metsässä liikettä. Hääväki oli kokoontunut Niskavillaan ja Riihipirttiin kutsuttuihin rakennuksiin.
– Vuokko oli myynyt eräälle lehdelle oikeudet häihin. Huomasimme valokuvaajan kyykistelevän näreikössä ja kerroin Mikolle havainnosta. Siellä oli toisen lehden reportteri Käpylinnan työmaalla, ja eihän siellä saanut olla ketään! Mikko otti kameran kuvaajan käsistä ja uhkasi heittää sen tiiliseinään. Mikko malttoi itsensä, mutta tempaisi filmin kamerasta ulos ja polkaisi sen hietikkoon. Hän antoi paparazzille kaksi vaihtoa: joko hyppäät rannassa olevaan taksiveneeseen, tai uit mantereelle. Kuvaaja valitsi ensimmäisen vaihtoehdon, Hokkanen muistelee.
KÄPYLINNAN rakentamisesta on vähänlaisesti kuvia. Tallessa on kuitenkin Moskovasta tuodulla, kahdeksanmillisellä kameralla rakentamisen aikaan kuvattu filmi.
– Mikko kuvasi, kun sauna syttyi palamaan. Minä sitä sammuttelin, ja Mikko juoksi kamera kädessä mäkeä alas, ja tökkäsi varpaansa kiveen. Kynsi irtosi ja verta tuli kuin härän kurkusta. Mikko huusi, että ”älä sinä minun varpaasta välitä, vaan sammuta sitä saunaa, että minä saan kuvata!” Kamera oli hänelle elämä.
Hokkasen mukaan siltajupakka olisi saanut jäädä käymättä.
– Lahdenpohja oli niin matala, että siitä pääsi kesällä kulkemaan kumisaappailla yli kastumatta. Kun järvenpohjaa ruopattiin sillan alta, niin kuhakanta elpyi veden virtauksen muututtua. Sillan tulo oli vain ja ainoastaan hyvä asia. Mikko oli mies joka edisti koko Konginkangasta, mutta sitä ei silloin osattu arvostaa.
Käpy-Filmi oli hyvä työantaja.
– Mikko oli sydämellinen ihminen, joka käsitteli meitä kaikkia hyvin, sekä maksoi palkat ajallaan. Eikä se koskaan ollut pahalla päälläkään.
TEKSTI MARJO STEFFANSSON, KUVA MARJO STEFFANSSON JA JORMA NISKASEN ARKISTOT
