Mona ja palavan rakkauden aika oli elämän etsimisen aistillinen ilmaisu, jossa Jeesus toimi kolmantena pyöränä.
Mikko Niskanen kuvasi elokuvissaan myös nuorison elämää eri vuosikymmenillä. Parhaiten löi läpi Käpy selän alla ja Pojat sekä Ajolähtö. Viimeiseksi nuorisoelokuvaksi jäi vuonna 1983 ensi-iltansa saanut Mona ja palavan rakkauden aika. Kävyssä ja Monassa näkyivät draaman lisäksi kesä ja nuoruus, joka herätti yleisön kiinnostuksen, mutta Monassa tämä ei saanut yleisössä suurta hurmoshenkistä liikettä aikaiseksi. Kuten Sakari Toiviainen kirjoittaa kirjassa Tuska ja Hurmio, ” yleisesti ottaen päivälehtien kriitikot näkivät kuitenkin vain virheet ja järjestivät Monalle ansiottoman huonon vastaanoton. Heidän mielestään elokuva oli sekava, siinä oli rakenteellinen pinnallisuus, sisällötön asetelmallisuus ja mustavalkoinen moralismi. ”
Mona sai myös kiitosta, kun elokuvajulkaisujen Spektrin ja Filmihullun kriitikot kävivät oikaisemassa iltapäivälehtien teilauksia. Savon Sanomien kriitikko Erkki Savolainen sanoo kuinka Mikko on Rauni Mollbergin lisäksi toinen hänen sukupolvensa taiteilijoista, joka yhä edelleen kykenee valelemaan ja sytyttämään nuoret joukot omalla öljyllään.
VUOTTA AIEMMIN valmistunut Ajolähtö (1982) sai loistavan vastaanoton: Ajolähtö toi Jussi-patsaita, laatutukea ja kunniaa. Se palautti myös Mikolle voimat ja halun tehdä vielä yksi nuorisoelokuva. Mona ja palavan rakkauden aika kertoi lahkolaisteltassa koetusta uskonnollisesta heräämisestä, nuorison sekoilusta ja juomisesta, abortista, sydänsuruista sekä rakkaudesta.
Elokuvan dramaattisen kuvion keskiössä on lukiolainen Mona (Anna-Leena Härkönen), joka kärsi vanhempiensa avioerosta, isänsä juopottelusta sekä tunteesta, ettei kuulu porukkaan. Tietoisuus omasta itsestä ja kuuluvaisuudesta löytyy Jeesuksen lahkolaisten teltasta, jonne Mona eksyi kavereineen – kuten nuoriso nykyään sanoo – läpällä. Samaan aikaan kipinöi myös rakkaus lihallisempaan suuntaan, eli Henkkaan (Markku Halme).
Mikko Niskanen ohjasi Tero Jartin ensimmäisen elokuvaroolin.
ELOKUVAN JUONI jäi melko löyhäksi, vaikka käsikirjoittajia on kokonaista viisi: Mikon lisäksi juuri valtavan suosion saaneen Häräntappoaseen julkaissut Anna-Leena Härkönen, kirjailija Arja Tiainen, Pekka Parviainen ja tulevat elokuvaohjaajat Timo Humaloja ja Taavi Kassila. Tätä ennen Mikko hylkäsi viisi käsikirjotusta. Elokuva ei ollut parhainta Mikkoa. Äänekoskelta Teatterikouluun lähtenyt ja elokuvassa sivuroolin saanut Tero Jartti allekirjoittaa väittämän.
– On jäänyt koko projektista hieman ristiriitainen olo, Helsingissä asuva Jartti sanoo.
Kesä -82 on jäänyt Jartin mieleen huikeana. Takana oli Purokurun Vesan kanssa tehty kolmen kuukauden mittainen interrail-reissu. Pääsykoematka Helsinkiin kannatti, sillä Jouko Turkka huomasi Terossa sitä jotain, ja otti miehen ensi yrittämällä sisään Teatterikorkeakouluun. Sitten vielä napsahti pieni lottovoitto: Tero pääsi elämänsä ensimmäiseen elokuvaan, vaikka takana ei ollut vielä minuuttiakaan Turkan oppeja. Rooli tuli makean kesän jatkeeksi kuin kirsikka kakun päälle.
– Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa tehtiin Anna-Leenan kanssa pari tehtävää. Mikko oli jo aiemmin löytänyt Anna-Leenan Monan rooliin. Anna-Leena suositteli minua Mikolle, ja se oli sitten siinä. Yhteisellä kotiseudulla ei ollut roolin saantiin osaa eikä arpaa. En edes muista, kävimmekö Mikon kanssa mitenkään erityisesti läpi Äänekoskea, Jartti sanoo.
Mikko valitsi samasta pääsykoeporukasta elokuvaan myös teatterikoulun aloittavat Jouko Klemettilän ja Sari Mällisen.
– Rooli oli meille kaikille iso asia, tietenkin, Tero huokaa.
Jälkeen päin Teron mieleen on putkahdellut ei niin mukavia asioita. Tätäkin elokuvaa tehdessä Mikko oli taas elämänsä kriisissä ja se näkyi henkisenä pahoinvointina, pelkotiloina sekä unettomuutena. Kuten kirjassa Tuska ja Hurmio kerrotaan, ”Mikko ajautui jälleen kerran kriisiin, jossa hänen mieltään hallitsi epätoivo aina kuoleman ajatuksiin asti sekä raivo elokuvasäätiötä ja koko suomalaisen elokuvan ilmapiiriä kohtaan. ”
– Olen joutunut systeemiin ensimmäiseksi uhriksi. Raivoni on tukahduttamaisillaan olemiseni mahdollisuudet. Olen lähellä kuollutta pistettä, josta nouseminen luovaan olotilaan vaikuttaa enemmän kuin vaikealta. Työskenneltyäni näin kauan elokuvan parissa, minulle annetaan ymmärtää, että kaikki onkin ollut vain harhaa, latasi Mikko Iltasanomien haastattelussa lokakuussa 1982.
Ennen Lahdessa tapahtuneita Monan kuvauksia Mikko kirjoitti päiväkirjaansa:
– Mielialani vaihtelee koko ajan, äärimmäisestä epätoivosta ja tuskanhiestä kummalliseen varmuuteen.
Lisäksi Mikko poti vielä uskonnollista kriisiä. Vuonna 1983 Mikko ei salaillut keneltäkään uutta uskonnollista vaihettaan. Jumalaa hän oli päiväkirjoissaan rukoillut aina, mutta nyt uskonnollisuudesta tuli päiväkirjoja julkisempaa.
– Mikko oli todella kireä. Ei meille näyttelijöille, vaan tekniikan väelle. Suurimman lastin sai päälleen puvustajana toiminut Mikon tytär, Marika. Ihmettelimme, kuinka hän käyttäytyi niin huonosti Marikaa kohtaan, sillä hän oli nasta tyyppi. Mikolla tuntui olevan tumma pilvi päänsä päällä koko elokuvan teon ajan, Tero muistelee.
Mikko muisti ylpeillä Anna-Leena Härkösen ”löytämisestä” elokuvaan.
TERO SEKÄ muut nuoret näyttelijät eivät olleet Mikon kanssa aivan samalla taajuudella.
– Syy miksi elokuva ei pärjännyt, saattoi olla siinä, ettei se ollut kovin muodikas. Mikko tarjosi meille vanhan sukupolven mielikuvia, mutta antoi onneksi meidän muuttaa niitä. Meistä hänen ajatuksensa nuorison käyttäytymisestä ja ajattelusta olivat vähän juntteja. Mikko käsitteli omaa kamppailuaan ja uskoaan ja me taisimme olla statisteja siinä sivussa.
Mikon ongelmat ja kriisi näkyivät myös hänen työssään.
– Hän ei oikein tarrautunut mihinkään, eikä oikein ohjannutkaan. Hoidettiin monta kohtausta omiin nimiin ja se kelpasi Mikolle. Tämä kertoo jo jotain Mikon silloisesta voinnista, Tero sanoo.
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä lokakuussa -83 Mikko tekee todeksi Teron kertoman.
– Silloin kun lähden tekemään elokuvaa nuorista ihmisistä, heidän oma persoonallisuutensa vaikuttaa yhtä paljon kuin heidän lahjakkuutensa. Olen sanonut heille: mitä enemmän olet oma itsesi, sitä enemmän olet oikeassa. Minä en voi vaatia nuorilta jotain tiettyä henkilöhahmoa, vaan minun on sovitettava omat käsitykseni näiden nuorten käsityksiin. Tämä on raskas tapa tehdä elokuvaa, enkä minä varmasti ryhdy siihen enää tällä metodilla.
Mikko ei antanut nuorille repliikkejä.
– Usutin ajattelemaan heidät itse, Mikko sanoi Helsingin Sanomille.
TERO MATKUSTI Helsingistä Mikon kanssa elokuvan ensi-iltaan Jyväskylään.
– Vähän harmitti, kun Mikko kritisoi Turkkaa niin kovin sanoin. Sanoi mullekin, että ”susta tulee Turkan opeissa semmoinen betonin kärrääjä”. Mikosta minulla ei ole pahaa sanaa sanottavana, päinvastoin: hän oli suuri taiteilija ja iso sielu. Mikon käsissä on syntynyt parasta mitä Suomessa on koskaan tehty, Tero sanoo tarkoittaen tällä Kahdeksaa surmanluotia.
Saipa hän vielä kerran tuon jälkeen ajella Mikon avoautolla.
– Mikko pyysi minua ajamaan autonsa Helsingistä Konginkankaalle. Olin juuri saanut liksan elokuvasta ja pysähdyin matkalla maksamaan velkani yhdelle mimmille Muuramessa. Sain tuntea hetken aikaa olevani oikea filmitähti, muisteli Tero aiemmin Kosketuksia -juttusarjassa.
ELOKUVASSA oli näyttelijänalkujen lisäksi hyvä kattaus eturivin tekijöitä: Liisa-Maija Laaksonen Monan äitinä ja Erkki Pajala lahkolaissaarnaajan roolissa. Luottopakkeina veli Sakari Niskanen sekä ikuinen ystävä Markku Hannula.
Mikko muisti ylpeillä sillä, että oli ”löytänyt” lahjakkaan Härkösen. Monan kutsuvierasillassa helsinkiläisessä elokuvateatteri Gloriassa Mikko tuuletti:
– Hyvät ystävät. Sallikaa minun esitellä teille löytöni, lähin työtoverini ja ylpeyteni, Anna-Leena.
Mikko ystävystyi itseään 36 vuotta nuorempaan Härköseen: otti hänet mukaansa muun muassa Käpykoloon, jota jo tuolloin asuttivat Ihmisyyden Tunnustajat.
SYSÄYS elokuvaan tuli uskosta ja tämä teema olikin Mikon elokuvissa ensimmäistä ja viimeistä kertaa näkyvillä. Mikko kertoi, kuinka elokuva sai vauhtia konginkankaalaisen tytön vilpittömän kuuloisesta kysymyksestä: ”Nauratko jos kerron sinulle Jumalasta?” Tälle tytölle ja tälle kysymykselle Mikko omisti elokuvansa. ÄKS kysyykin nyt: Kuka tämä tyttö oli?
Lähteet: Iltasanomat, HS kuukausiliite, Savon Sanomat, Tuska ja Hurmio
TEKSTI MARJO STEFFANSSON, KUVAT KAVI, TEIJO PIILONEN
