Ministeri Huovinen laittoi juhlapuheessaan terveiset maisterislikalta maisterisjätkälle

Susanna Huovnen puhui lauantaina Äänekosken sosialidemoraattisen paikallisjärjestön 110-vuotisjuhlissa Painotalolla. Tässä Huovisen pitämä juhlapuhe, lyhentämättömänä:

Arvoisat juhlavieraat, hyvät toverit

Omasta ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen puolesta minulla on suuri ilo ja kunnia onnitella juhlivaa Äänekosken työväenyhdistystä 110-vuotisesta taipaleesta. Haluan myös lämpimästi kiittää oman kunnan, seudun, maakunnan ja maan puolesta tehdystä työstä. Toverit läpi vuosikymmenten ovat ponnistelleet paremman työelämän, toimeentulon ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tätä työtä meidän kaikkien on syytä kunnioittaa suuresti niin täällä Äänekoskella kuin muissakin juhlivissa yhdistyksissä.

Isänmaata rakentaneet sukupolvet saavat olla ylpeitä tekemästään rakennustyöstä. Suomi on näiden ihmisten voimin noussut köyhästä ja syrjäisestä maasta yhdeksi maailman menestyneimmistä kansakunnista. Maamme kykenee takamaan tasa-arvoisen koulutuksen sekä hyvinvointiyhteiskunnan palvelut kansalaisilleen. Tätä nousua meistä jokainen edustaa omalla tavallaan.

Minun ukkini Armas oli äitinsä ainokainen lapsi, joka syntyi avioliiton ulkopuolella. Ukin elämäntaival ei ollut helppo, poika joutui ansiotyöhön nuorella iällä eikä hänellä ollut monien muiden lailla perheyhteisönsä turvaa kasvunsa tukena. Silti ukistani tuli ammattilainen, paperimies, joka teki yli 40-vuotisen uran Inskan tehtaalla Kotkassa. Vaikkei ukki ollut juuri kouluja käynyt, elämänkoulussa hän oppi sitäkin enemmän. Ukkia avarakatseisempaa, avoimenpaa ja suvaitsevampaa ihmistä saa hakea. Oma köyhä lapsuus opetti hänet jakamaan omastaan ja hänen kotinsa ovet olivat aina avoimet apua tarvitseville. Ukin elämän motto, jota usein lainaan oli: toine toistaa mollaa, kaik samanlaisii ollaa. Tämä paperimiehen elämänohje kannattaa nostaa esiin, koska siihen tiivistyvät monet nyky-Suomenkin haasteet.

Hyvät toverit,

Ukkini Armas sai elää työntäyteisen ja rankan, mutta samalla myös täysipainoisen ja kokemuksellisesti rikkaan elämän, köyhistä lähtökohdistaan huolimatta. Hän ja hänen perheensä pääsivät osallisiksi vaurastuvan Suomen kasvusta monin tavoin. Kevyesti tai helposti nämä saavutukset eivät silti tulleet, vaan työväenliike ja ammattiyhdistysliike tekivät lujasti töitä muuttaakseen ajan ilmapiiriä ja asenteita myönteisemmäksi esimerkiksi työajan sääntelylle, erilaisten palvelujen ja etuuksien kehittämiselle ja työsuojelun parantamiselle. Meidän nykypolvien suuri vastuu ja tehtävä on viedä hyvinvointiyhteiskunta turvallisesti yhä uusille vuosikymmenille – uudistaen ja kehittäen sitä oikeudenmukaisella tavalla.

Hyvinvointiyhteiskunnan uudistustyö ei ole helppo urakka. Silti uskon, että me kaikki tiedostamme sen välttämättömyyden. Jos näemme, että nykyisillä toimintatavoilla, laeilla ja asetuksilla tai olemassa olevilla rakenteilla emme kykene turvaamaan palveluja, eikö meidän tule asiaan tarttua? Uudistavan ja eteenpäin menevän kansanliikkeen, sosialidemokratian vastaus on ilman muuta ja ehdottomasti kyllä.

Juuri siksi sosialidemokraatit ovat maan hallituksessa sitoutuneet rakenteiden uudistustyöhön, hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseen ja sopimusyhteiskunnan kunnioittamiseen. Nämä kaikki sisältyvät konkreettisesti myös hallituksen ensi vuoden talousarvioehdotukseen, lisäbudjettiin ja rakennepoliittiseen ohjelmaan.

Talouden ja työllisyyden haasteiden ratkaiseminen edellyttää niin uuden kasvun luomista kuin työnteonkin lisäämistä. Samalla on tarkasti pohdittava kuntien kykyä suoriutua monista lakisääteisistä tehtävistään. Niitä on tällä hetkellä reilusti yli 500 ja viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tehtävät ovat kaksinkertaistuneet. Tämä tarkastelu pitää kuitenkin tehdä vakavasti ja vastuullisesti, jotta tehtävien mahdollinen karsiminen ei johda kansalaisten epäoikeudenmukaiseen kohteluun ja näin uusiin ongelmiin ja kustannusten kasvuun.

Hyvät ystävät,

110 vuotta sitten rohkeat toverit kokoontuivat Forssaan laatimaan kauaskantoisen ohjelman, jonka viesti on kestänyt meidän päiviimme saakka. Ohjelmatyön tueksi perustettiin työväenyhdistyksiä kautta maan. Nuo ennakkoluulottomat toverit uskalsivat katsoa pidemmälle. He eivät pelänneet porvarien naureskelua ja vähättelyä, vaan asettivat riman korkealle.

Jo Forssan ohjelmassa vaadittiin inhimillistä huolenpitoa yksinäisille vanhuksille. Nyt 110 vuotta myöhemmin, saan ilolla ja ylpeydellä kiertää peruspalveluministerin tehtävässä eri puolilla Suomea ja esitellä maamme ensimmäistä, kokonaisvaltaista vanhuspalvelulakia, joka astui voimaa heinäkuun alussa. Laki on historiallinen, koska se edellyttää arvokasta vanhuutta jokaiselle Suomen rakentajalle. Se edellyttää yksilöllistä palvelutarpeen arviointia ja varautumista ikärakenteen muutokseen.

Ikääntymistä pidetään monissa julkisissa puheissa suurena ongelmana. Minä pidän ikääntymistä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurena saavutuksena. Vanhuspalvelulain tärkein tavoite on toimintakyvyn ylläpitäminen mahdollisimman pitkään. Tämä takaa paitsi omassa kodissa asumisen myös elämänlaadun säilymisen. Vanhuspalvelulaki oli sosialidemokraateille keskeinen vaatimus viime eduskuntavaalien alla. Ollaan, toverit ylpeitä siitä, että tavoitteestamme tuli totta.

Hyvä juhlaväki,

Jotta me kaikki saamme ikääntyä arvokkaasti ja turvallisesti, tarvitsemme niitä, jotka tekevät työtä, kartuttavat kansantuloa, maksavat veroja ja kasvattavat uusia sukupolvia jatkamaan yhteiskunnan rakentamista. Suomalaiset työikäiset kantavat isoa vastuuta siis paitsi omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan, myös omista vanhemmistaan. Työikäisten määrän supistuessa on tärkeää kiinnittää huomiota ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Terveyden edistäminen on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä. Jos haluamme saada varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollossa kasvavat kustannukset hallintaan, tarvitsemme ennen kaikkea ennaltaehkäisyn nostamista sille kuuluvaan arvoonsa. Tähänkin tarvitsemme uutta rakennetta, jotta voimme turvata osaavan henkilöstön perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Juuri ennaltaehkäisyn vahvistaminen on hallituksen sote-uudistuksen yksi keskeinen punainen lanka.

Olen iloinen, että täällä Äänekoskella uskalletaan satsata terveyden edistämiseen ja rakennetaan uutta terveysasemaa. On hyvä, että ammattilaiset saavat tehdä työtään ja asiakkaat hoitaa asioitaan terveissä, turvallisissa ja ajanmukaisissa tiloissa. Toivottavasti uudessa rakennuksessa voidaan myös yhdistää asiakkaan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelut. Näiden palveluiden ja hallinnon raja-aitojen madaltaminen on toinen hallituksen uudistuksen keskeisistä tavoitteista.

Hyvät toverit,

Aivan liian moni työhaluinen ja -kykyinen ihminen on yhteiskunnassamme ilman työtä. Juuri siksi hallituksen päätökset uuden työn synnyttämiseksi ovat ensiarvoisen tärkeitä. Vaikka julkisuudesta saattaa saada sellaisen kuvan, ettei teollisuuden rakennemuutokseen ole löydetty oikeita konsteja, on hallitus suunnannut erilaisiin teollisten työpaikkojen turvaamisen toimiin reilusti yli miljardi euroa. Ei ihan vähäpätöinen summa. Sellaista ruutia ei hallituksellakaan ole, jolla teolliset työpaikat väkisin säilytettäisiin. Siihen tarvitaan suhdannetilanteen paranemista, kysyntää ja tilauksia. Mutta tarvitaan myös yritysten omistajien halua turvata suomalaista työtä, halua uudistua, halua investoida. Näitä kaikkia tavoitteita hallitus on osaltaan yrittänyt tukea omilla päätöksillään.

Uuden työn lisäksi tarvitsemme työelämän ulkopuolella oleville koulutusta, kuntoutusta, apua ja tukea. Eivät ihmiset tahallaan jää ulos työelämästä. Työtä ei joko ole tai sitten työkyvyssä tai koulutuksessa on kohennettavaa. Pakolla ja rangaistuksilla ei aktiivisuus löydy, vaan osallisuudella ja oman polun löytämisellä.

Meille sosialidemokraateille on koko historiamme ajan ollut tärkeää kunnioittaa sopimisen kulttuuria. Emme ole koskaan halunneet talloa työmarkkinajärjestöjä hallituksen herrojen lakerikengän tai rouvien korkkareiden alle. Olemme aina ymmärtäneet, ettei väkimäärältään pienen, sijainniltaan kaukaisen maan kannata keskittyä riitelyyn, vaan yhteistyön rakentamiseen. Tämä sopimisen kunnioittaminen noussee tänä syksynä jälleen arvoonsa, jos ja toivottavasti kun maahan saadaan aikaan maltillinen työmarkkinaratkaisu. Toteutuessaan tämä suuri saavutus edesauttaisi työpaikkojen säilymistä ja uusien syntymistä merkittävästi.

Yksi sopimusyhteiskunnan koetinkivistä viime vuosina on ollut joidenkin piirien tarve nostaa eläkeikää pakolla. Monet kysyvät aiheellisesti, miksi työurat eivät ole pidentyneet loppupäästä? Löytyisiköhän syy siitä, että monet nyt eläkkeelle jäävistä ovat aloittaneet työuransa nuorina? Tai siitä, että oikeastaan vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty määrätietoisesti työtä todellisen eläkkeelle siirtymisiän nostamiseksi? Eläkeikäkysymys ei ole mikään tekninen, kepillä tehtävä ratkaisu. Me sosialidemokraatit olemme pitkäjänteisesti halunneet, että eläkeiästä sovitaan yhdessä. Ollaan toverit ylpeitä, että linja on pitänyt.

Arvoisat juhlavieraat,

Jotta suomalainen ikäihminen ja työikäinen voivat hyvin, heidän pitää tuntea ympärillään nuorten into ja tarmo. Eivät sodan, köyhyyden ja pulan väsyttämät miehet ja naiset olisi jaksaneet maata rakentaa, elleivät olisi nähneet, että lapsille saadaan parempaa. Jos nuortemme tulevaisuudenusko horjuu, olemme me aikuisetkin hukassa.

Siksi kaikkia kiinnostaa lasten ja nuorten hyvinvointi. Juuri viime viikolla julkaistiin suuri kyselytutkimus, jonka mukaan monet asiat nuorten elämässä ovat kohentuneet ja he menestyvät kansainvälisissä vertailuissa erinomaisesti. Tästä kaikesta on syytä olla iloinen.

Silti emme saa ummistaa silmiämme siltä tosiasialta, että kaikki suomalaiset lapset ja nuoret eivät pääse nauttimaan turvallisesta lapsuudesta ja hyvinvoivasta nuoruudesta. Suomalaisen yhteiskunnan häpeätahra on perheväkivalta, joka kohdistuu erityisesti naisiin, mutta myös lapsiin. Pahinta on väkivallan kierre, jossa kotoa opitut tavat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tämä kierre on kerta kaikkiaan saatava poikki. Haluan haastaa suomalaista yhteiskuntaa laajasti keskustelemaan tästä väkivallan vastenmielisestä ilmiöstä. Mikä oikeuttaa käymään käsiksi lapseen? Mikä oikeuttaa lapsen altistamisen vuosikausiksi vanhempien välisen henkisen väkivallan näyttämölle?

Jotta kykenemme puuttumaan perheiden ongelmiin ajoissa, tarvitsemme laadukasta neuvolatyötä, osaavaa varhaiskasvatusta ja perusopetusta sekä matalan kynnyksen apua perheille. Lisäksi lasten on saatava olla lapsia pidempään. Sosialidemokraattien pitkäaikainen tavoite on ollut saada oppivelvollisuusikään vuoden pidennys, jotta nuoret saavat kasvaa rauhassa ja ehtivät löytää oman polkunsa. Eiköhän toverit iloita siitä, että hallituksen rakenneohjelmassa tämä tavoitteemme toteutuu.

Hyvät ystävät ja toverit,

Armas-ukkini ei saanut kouluja käydä, mutta halusi, että lapsilla olisi paremmin. Ukki kannusti opiskelemaan ja kertoi usein tositarinoita omasta lapsuudestaan. Eivät ne silti olleet mitään itkuvirsiä, vaan usein hyvin valoisia ja iloisia muisteluita. Ukin ja tuhansien muiden tarina on meidän kaikkien suomalaisten tarina. Se on myös meidän sosialidemokraattien tarina. Tarina siitä, miten kovalla työllä, vahvalla sitoutumisella ja lujalla tulevaisuudenuskolla voidaan saavuttaa jotain, jolle 110 vuotta sitten naureskeltiin vähätellen.

Mutta on vähättelyä ja naureskelua tänäkin päivänä. Liian monet suomalaiset joutuvat omissa työyhteisöissään, perheissään ja harrastuksissaan vähättelyn, kiusaamisen ja pompottelun kohteeksi. Tämä kaikki maksaa maltaita suomalaiselle yhteiskunnalle muun muassa sairauslomina, lääkekuluina ja sairaanhoitona. Inhimillinen lasku on usein mittaamaton.

Vähättely ulottuu liian usein politiikan puolellekin. En viitsinyt osallistua siihen keskusteluun, jota osa politiikan piireistä kävi keväisten ministerivaihdosten yhteydessä. Arveltiin, ettei meidän naisten osaaminen nouse teollisuuden ja muun miehisen maailman asioissa kovin korkealle. Kapeasta näkövinkkelistä näin voi toki olla, mutta työelämän osaamattomuutta ja teollisuuden ymmärtämättömyyttä en piikkiini ota.

Jokainen meistä näet kantaa paitsi omaa elämäänsä, myös läheisten elämää ja historiaa mukanaan. Armas-ukin lisäksi minä kannan mukanani Kalevi-pappaani, sotaveteraania, joka putsasi Lapin tiestöä 40 vuotta. Mukana kulkee yhä elossa oleva mummoni Lilli, joka oli osuuskaupan kauppa-apulaisena, myyjänä ja osastonhoitajana yli 40 vuotta. Muistoissani on myös mammani Hilja, joka oli karjakko, ompelija ja kodinhoitaja.

Olen siis tavallisten työläisten lapsenlapsi, kuntatyöläisen ja järjestötyöläisen lapsi. Yhteiskunnan suuri tavoite koulutusmahdollisuuksien laajentamisesta on toteutunut minussa ja tuhansissa muissa ikäluokkani edustajissa. Korkea koulutus taas ei tarkoita ymmärtämättömyyttä muiden koulutuksesta tai työelämästä.

Niinpä me maisterislikat voisimme lähettää eräälle maisterisjätkälle sellaiset terveiset, että kannattaa ensin tulla vaikkapa tänne puun ja metallin Keski-Suomeen – todelliseen vientimaakuntaan – ja arvuutella vasta sitten, kuka ymmärtää teollisuuden, työelämän tai tulevaisuuden päälle.

Ja aina välillä kannattaa meidän jokaisen palauttaa mieleen Armas-ukkini motto: toine toistaa mollaa, kaik samanlaisii ollaa. Toivoisin suomalaiseen yhteiskuntaan lisää tätä ilmapiiriä, jossa ihmisiä kunnioitetaan, rohkaistaan ja autetaan sellaisina kuin he ovat. Pilkka voi käydä omaan nilkkaan, sillä kukapa meistä tietää, milloin oma elämä on niin mutkalla, että solmujen aukaisemiseen tarvitaan toisten apua.

Täällä paperimiesten ja – naisten kaupungissa, työnaisten ja – miesten yhdistyksen juhlassa ei varmasti tarvitse erikseen toivoa: Ollaan toverit ylpeitä Suomesta, sosialidemokratiasta ja ihmisen työstä!