ÄKS

Minna Kauppi tähtenä Rasti E4:n SM-kisoissa syyskuussa

26.08.2013 17:48 (muokattu 27.08.2013 13:37)
Onko Minna Kauppi ykkönen Äänekoskella? KUVA: Tutzon

Äänekosken metsissä on pian mahdollisuus törmätä suomalaisen urheilun kirkkaimpiin tähtiin kuuluvaan Minna Kauppiin. Yhdeksänkertainen maailmanmestari on ilmoittautunut mukaan syyskuun lopulla Äänekosken ja Uuraisten rajamailla pidettäviin SM-kisoihin.

Rasti E4:n järjestämiin keskimatkan SM-kisoihin on ilmoittautunut muitakin maailman huippuja kuten Merja Rantanen, Tero Föhr, Thierry Guergiou, Pasi Ikonen sekä Jani ja Jonne Lakanen. Kisapäivä on lauantai 21. syyskuuta.

Kisojen logossa on pallukoita.

Kisojen logossa on pallukoita.

Kilpailumaasto sijoittuu Äänekosken ja Uuraisten rajoille Tunturikankaan ja Lassinvuoren asumattomille kankaille. Järjestäjät odottavat paikalle yhteensä noin 1200 kilpailijaa.

Kisat alkavat aamuyhdeksältä karsinnalla. Loppukilpailut alkavat kello 13. Palkintoja on tarkoitus päästä jakamaan kello 16 maissa. Opastus kilpailupaikalle on nelostieltä Hirvaskankaalta.

Vastaa

  1. Ari sanoo:

    Väärin, sinisen nuolen kohdalla on harjoitusmaasto. Kilpailumaasto on uuraisille päin.

  2. Tervetuloa kannustamaan sanoo:

    Tuon kartan ”training map” -nuolen kohdalle ei sitten varsinaisten sm-kisojen aikaan kannata mennä Minnaa/muita suunnistajia bongailemaan (tai sitten he ovat yhtä eksyksissä kuin allekirjoittanut yleensä). Kuten tekstissä mainitaan, itse kisamaasto sijaitsee jonnin matkaa nelostien toisella puolella!

  3. aksa sanoo:

    Kiitos tarkkaavaisille lukijoille. Virhe eliminoitu!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy