Taisto-niminen yhdeksänvuotias kissaherra on ollut kadoksissa elokuusta 2014 saakka.
Liimattalan Käpykolosta seikkailulle lähtenyt Taisto pitää ihmisistä, ja omistajien mukaan hän tulee toimeen myös muiden kissojen ja koirien kanssa.
Taisto on joutunut pentuna auton töytäisemäksi, mistä johtuen hänellä on varsin onneton suuntavaisto.
– Ei hän ole koskaan karannut kotoa, vaan tehnyt enemmänkin pieniä reissuja, joilta on itse osannut takaisin, omistaja Kaarina Jauhiainen kertoo.
– Taistolla oli kadotessaan sininen panta, missä on ollut strasseja. Puhelinnumeroni on myös ollut pannassa, ellei ole kulunut pois jo, Jauhiainen lisää.
.
Viimeinen havainto kuvan kissaherrasta on 1. elokuuta 2014 Tervon puutarhalla Liimattalassa. Jos olet sen jälkeen nähnyt Taiston, ota yhteyttä Kaarina Jauhiaiseen 045-3301474.
Kaikki Taistosta elokuun jälkeen tehdyt havainnot ovat erittäin tervetulleita.