ÄKS

Mitä päälle jouluna? Sirkku ja Jussi Tourunen pukeutuvat sävy sävyyn

23.12.2022 10:46
Sirkku ja Jussi Tourunen mätsäävät niin sävyltä kuin sielulta. 

Mitä mä laitan päälle? Se on usein itseltä kysytty kysymys juhlan alla. Joulu on vuoden suurin juhla, joten nyt lähdimme kysymään, miten aina sävy sävyyn pukeutuva pariskunta, Sirkku ja Jussi Tourunen, sonnustautuvat jouluun. 

 

Äskettäin vastaanotettu Vuoden Yrittäjä -titteli lämmittää kuin kauniisti lepattavan joulukynttilän äärellä nautittu glögi. Juhlista ollaan selvitty ja sitä on nyt mukava muistella. Palkinto oli yllättävä ja arvostettu etukäteisjoululahja. 

– Tietenkin se oli meille iso juttu, huokaisee Sirkku ja katsoo puolisoaan kiitollisena. 

On kysymättäkin selvää, että Kierälahden kauniissa kodissa ollaan jouluihmisiä. Jo pihamaalla sen voi aistia, sillä ikkunoissa loistaa valaistu joulun tähti. Eteisessä tervehtii tonttu ja kaunis asetelma ja paraatipuolelle astuttua nenäkin jo sen haistaa: täällä tuoksuukin jo ihan joululle! 

Joulu laitetaan näkyviin jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Sirkku ei osaa kertoa mikä on hänen lempikoristeensa. Toimittaja yllättyy, kun häneltä ei löydy ylitsepursuavaa joulukoristekaappia. 

– Olen hankkinut joulukoristeita harkiten, eikä niitä tarvitse joka vuosi päivittää. Punainen on pääväri, Sirkku tuumaa. 

– Meiltä ei löydy perinteistä olkipukkiakaan, vaikka muuten me vietämme joulua hyvin perinteisesti, komppaa Jussi.

Mutta yksi on joukosta poissa. Sirkku viettää ensimmäistä joulua ilman hänelle rakasta isää. 

– Isä menehtyi tammikuussa, ja tämä herkistää ihan varmasti. Elämän kulku menee omaa rataansa, sillä ilona on tuore lapsenlapsi, viiden kuukauden ikäinen Alvar, ja tietenkin Henni, 2 vuotta ja 7 kuukautta pitävät huolen, että riemua riittää joulupukin tullessa taloon, Sirkku huokaa. 

Myös Jussin lapset tulevat joulupöytään. Pöytään, jonka tukijalkana on Jussin isä-Laurin höyläpenkin jalka. 

– Isä oli kätevä käsistään. Ennen joulua hän linnoittautui pajaansa, ja siellä syntyi itse tehtyjä lahjoja koko lapsikatraalle. Äidille hän sorvasi pulikan ihan joka joulu, kunnes äiti sanoi, että nyt alkaa hillonuijat riittää, Jussi naurahtaa.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Sirkun kotona laulettiin paljon. Äiti istui harmonin äärelle ja Sirkku ja isosisko Virpi lauloivat silmät tuikkien.

Lapsuuden joulut ovat mielessä rakkaana ja arvokkaana. Jussin kotona elettiin niukkuudessa, mutta jouluna saatiin kystä kyllä. 

– Isän serkku, liikennöitsijä Veikko Tourunen, toi meille jouluksi säkin oven taaks. Siellä oli syötävää ja meille lapsille jotain. Kuten kylillä sanottiin: ”Kolina kuuluu ja ääniä on heikko, taitaa tulla Torusen Veikko”, oli Veikko meille kovin odotettu. Hän toi ison avun, sillä perhe oli iso:  yhdeksän lasta ja isä oli sotainvalidi, Jussi kertoo. 

Sirkun muistot jouluista ovat makoisat. Jouluna ja vappuna saatiin oma pullo limsaa, ja sitä sitten lipitettiin suurella hartaudella. 

– Jouluaattona saatiin valvoa niin pitkään kuin jaksettiin ja se oli hirmuisen ihmeellistä ja upeaa. Jos joku harmitti, niin se, ettei saanut soittaa kavereille ja kertoa mitä pukki on tuonut. Joulurauhan julistusta noudatettiin kirjaimellisesti, eikä ketään saanut häiritä. Tämä on jäänyt rytmittämään myös meidän jouluamme. Ensin käydään haudoilla, sitten kuunnellaan joulurauhan julistus, syödään ja lopuksi pukkiasiat. Yhdessä olon merkitys korostuu, ja silloin pidetään hiljaisuutta myös somessa. On suorastaan huojentavaa, kun laskee puhelimen kädestään, eikä sitä tarvitse tuijottaa. Lautapelit on meidän joulun perinne, Sirkku sanoo. 

Mutta entä mitä Kieräkadulla laitetaan päälle? Sirkun pettämätön värisilmä ilmoittaa heti, jos asut eivät natsaa. Poro- tai pukkikuvioista joulupaitaa -tai mekkoa on turha kaapista etsiä. 

– Ne ei oo mun juttu eikä me koskaan pukeuduta ”aina niihin samoihin” jouluvaatteisiin. Sanotaanko näin, että asuvalinta noudattaa sisustuksen ja koristelun sävyjä. Tänä jouluna päältä löytyy siis punaista ja hopeaa ja vaatteiden tulee olla sellaiset, että niissä viihtyy. Vaikka joulu on juhlista suurin, se ei tarkoita meillä sitä, että pukeudutaan koviin kauluksiin. Ja se on saletti, että Jussin ja mun vaatteet sointuvat toisiinsa. Mun silmiä alkaa särkeä, jos ei me mätsätä, Sirkku nauraa. 

Joulun odotetuin vieras oli Joulupukki, kuvassa myös sisarukset Sirkku, Virpi ja Seppo joskus 1960-luvun lopulla.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy