Liimattalassa Suviseurat menevät omalla painollaan.
Helsinkiläiset Mirja Pahkala ja Anja Leppänen ovat vierailleet kymmenillä Suviseuroilla ja kertovat olosuhteiden parantuneen tutuvasti vuosikymmenten mittaan. Sanan kuulemisen ohella myös tuttujen tapaaminen kuulu ohjelmaan.
– Järjestelyt ovat muuttuneet vuosikymmenten mittaan sujuvammiksi ja olosuhteet parantuneet. Etenkin liikkuminen ja majoitus helpottuneet merkittävästi, kun asuntovaunut ja -autot ovat yleistyneet, naiset arvioivat.
– Ensimmäsen kerran olin mukana lapsena 1960-luvulla, Pahkala kertoo ja Leppänen oli ensivisiitillä parikymppisenä 70-luvun alussa. Sanoma ja sisältö ovat kuitenkin pysyneet ennallaan eivätkä kaipaa muutosta.
– Sitä tuttua ja turvallista tulemme tänne kokemaan ja kuulemaan. Ohjelma on hyvin yksinkertainen. Seuroja virsineen ja puheineen. Toki tuttujen tapaaminenkin on mukavaa.
Muutamia kertoja on molemmilla on jäänyt vuosikymmenten varrella väliin, kun työkiireet ovat pidelleet.
He pohtivat, että uskossa eläminen on yksinkertaista ja oikeastaan aika lapsellista, mutta se helpottaa elämää. Uskossa ollaan päivä kerrallaan.
– On rauhallinen olo kun tietää, että saa syntinsä anteeksi. Kaikki me ihmiset olemme syntisiä ja teemme syntiä. Ellei teoin niin ajatuksin, sanoin tai laiminlyönnein.
– Kun arvot ovat kohdallaan helpottaa sekin elämää. Meille työ on siunaus ja kukin tekee sitä kykyjensä mukaan.
Pahkala korostaa että usko on iloinen asia.
– Sanotaanhan sitä että usko huvikses, hän naurahtaa hymyssä suin. Ihan tavallisia suomalaisia me olemme.
– Kun on saanut, voi myös antaa, naiset kiteyttävät elämänarvojaan.
