Työmaa Kirkonmäellä on käynnistynyt. Konneveteläinen Paavo Manninen tuli keskiviikkoaamuna Äänekoskelle moottorisahansa kanssa ja laittoi koneen laulamaan kirkon peruskorjauksen ja laajennuksen alkajaisiksi.
Iltapäivään mennessä nurin oli jo parikymmentä puunrunkoa. Lisää kaatuu torstaina.
Uudisrakennuksen tulevien nurkkien paikatkin on jo kepeillä merkitty. Maansiirto- ja purkuhommiin päästään seurakunnan talouspäällikön Heikki Hintikan mukaan ensi viikolla.
? Aikataulussa ollaan. Vuosi eteenpäin, niin homman pitäisi olla valmis, Hintikka kertoo.
Laajennuksen myötä kirkko saa 700 lisäneliötä. Hankkeen kustannusarvio on 3,8 miljoonaa euroa.