ÄKS

Mopoilijat kimmastuivat kivikasasta – kaupungintalon etuovelle teipattiin vihainen ”kiitos”

25.07.2023 10:52 (muokattu 25.07.2023 12:28)
Kaupungintalon etuovi näytti tältä 24.7.

Parisataa metriä pitkä mopomiittipaikka on täyttynyt keskuskoulun purkujätteestä. Mopoilijoiden mitta täyttyi. 

 

Vanha Nelostien pätkä Halpa-Hallilta pohjoisen suuntaan toimii nyt Keskuskoulun purkujätteen kaatopaikkana – tai sijoituskohteena. Kaupunginvaltuutettu Harri Piilonen ihmettelee, miksi ei purkujätteelle löytynyt toista paikkaa. Hän tietää, että mopoiliijat käyttävät aluetta kokoontumiseen ja uskoo, että tieto on myös kaupungilla. 

– Nyt sitten ajellaan pitkin kyliä kun ei ole muuta paikkaa päristelylle. Haluan olla tukemassa nuorten kantaa, ja ymmärrän harmistuksen. Äänekoskella nuoret voivat pahoin eikä tämä tällainen toiminta paranna tilannetta yhtään, Piilonen puuskahtaa. 

Maanantai-iltana on kaupungintalon eteen viety kannanotto. Kaupungintalon pääoven eteen teipattu lakana kertoo, että nyt on tosi kyseessä. Tiilikasa tehostaa harmin määrää. 

– On oikein, että nuoret näyttävät kantansa. Meidän aikuisten pitäisi olla tukemassa nuorten omaehtoista harrastamista, eikä pystyttämässä barrikadeja harrastuksen tielle,  Piilonen sanoo.

Mopoilu ei enää onnistu tässä spotissa. Kuva Harri Piilonen.

Vastaa

  1. Timo Koivumäki sanoo:

    Oikeinkirjoituksessa olisi parantamisen varaa mutta kertonee porukasta jotain. 😜

  2. Meet somewhere else sanoo:

    Soi muuten ne mopojen ym. äänet aikamoisen kovaa laakson yli Römmin ja Likolahden rinteeseen, ikkunoita ei voi pitää auki nukkumaan alkaessa. Melkein kuin joku ajaisi takapihalla. Äänivallin tarvitsee tuo ”miittipaikka”, sen valmistumiseen asti se voi toimia vaikka minkä purkujätteen sijoituspaikkana. Kiitos.

  3. Pertti Salo sanoo:

    Miten tämä voi olla mahdollista, en voi ymmärtää.Herätkää nyt päättäjät, te olette vastuussa nuorille tästä asiasta, ei voi olla näin , toimikaa.

  4. so nice sanoo:

    Noin pitääkin herätellä päättäjät. Hyvä pojat. Aikuiset autoilijat napisee keskustelupalstoilla keskustan möykkelikkö-mikälie-italiaviritys-ranskalisfiilistely-katu.

    1. Pertti Salo sanoo:

      Keskustan kivikadun pätkä on joka lähtöön mitätön, kerran sanoi yks vieras tuttu , että miten näin voi pilata pääkadun.Mutta nyt jos tätä tyyliä jatketaan, niin Helsingissä Mannerheimintietä uusitaan , kaupunki voisi laittaa delegaation kyselemään niitä vanhoja kiviä, ties vaikka saisi halvalla uutta tärinää äänekoskelle.

  5. Vilen sanoo:

    Ei ollut ennen niin paljoa pahoinvointia nuorilla, vaan ei ollut niin paljon mopojakaan.

    Pitäisikö mopoilu suunnata yöaikaan lähemmäksi Piilosen makuuhuoneen ikkunaa?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy