ÄKS

Mörön Puodin muutto on houkutellut asiakkaita

02.03.2021 12:42

Muuton myötä fiilikset ovat katossa ja uudet tilat tuntuvat niin Mörön Puodin Ossi Pekkarisen, kuin asiakkaidenkin mielestä mahtavilta.

 

Kirpputori liike Mörön Puoti on avannut ovensa ensimmäistä kertaa 1.8.2016. Nyt uusien tilojen myötä reilu neljävuotias puoti sai raikkaan virkistyksen, joka on ollut niin henkilökunnalle kuin asiakkaillekin mahtava juttu.

– Meillä on ihan huikeat fiilikset muutosta, saatiin erittäin hyvät ja isot tilat, joista kaikki ovat pitäneet, Mörön Puodin Ossi Pekkarinen hehkuttaa.

Liikkeen pöytien määrä pysyi samana, mutta tilan avaruus on asiakkaiden kannalta positiivinen juttu.

– Muutto uusiin tiloihin mahdollisti leveämmät käytävät, jolloin myös asiointi kirpputorilla sujuu koronaturvallisesti Pekkarinen kertoo.

Korona-aikana myös kirpputoriyrittäjillä, kuten muillakin yrityksillä on käynyt asiakaskato. Ihmiset liikkuvat kotoaan vähemmän, joka peilaantuu negatiivisesti paikallisten yrittäjien arkeen.

– Asiakkaat ovat vähentyneet näkyvästi ja kolme viimeisintä kuukautta vanhoissa tiloissa olivat todella hiljaisia. Välillä tuli mietittyä kannattaako puotia pitää ollenkaan auki. Nyt uudet tilat ovat kuitenkin virkistäneet asiakkaita ja kaikki pöydät ovat täynnä, Pekkarinen kertoo.

Kysyimme kirpputoriyrittäjän mietteitä tämän hetken Top 3 halutuimmista tuotteista ja vastaus oli hyvin selkeä.

– Myydyimpiä tuotteita ovat merkkivaatteet, urheiluvaatteista Marimekkoon. Myös kotimaisen keramiikan ja erittäin hyväkuntoisten lastenvaatteiden kysyntä on aina kovaa, vastaa Pekkarinen.

Eli ei muuta kuin käymään vaatekaapit läpi ja viemään käyttämättä jääneet kamppeet myyntiin! Kevätvaatteiden sesonki alkaa olemaan pian kuumimmillaan, joten kannattaa käydä myös tekemässä löytöjä ympäristöystävällisesti kirppareilta.

– Tervetuloa myymään ja ostamaan tavaraa! Aktivoitumalla ja käyttämällä paikkakunnan palveluita paikat pysyvät pystyssä vaikeinakin aikoina, Ossi Pekkarinen muistuttaa.

Mörön Puodin uudet tilat sijaitsevat Kauppakatu 4:ssä, vanhan Valintatalon tiloissa. 

Vastaa käyttäjälle Äki Peruuta vastaus

  1. Rasvakaapeli sanoo:

    Tämäkin kiinteistö piti purkaa pois huonokuntoisena, että saamme uuden torin, en vaan ymmärrä että mikä kiire oli purkaa yli miljoona euroa maksanut niskasen kiinteistö pois. Ja miksi se yleensäkkin se piti ostaa purettavaksi yli miljoonalla eurolla. Mutta hyvä että vanhaan valtsun rakennukseen löyty toimintaa ettei keskusta autioituisi entisestään

  2. Äki sanoo:

    Halpakauppoja ja kirpputoreja, kiinalaista krääsää.. Siinä on Äänekosken katukuvan tulevaisuus edelleen. Kansan kuva.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy