Suuri motoristien joukko päristeli puhumaan koulunmäkeläisille koulukiusaamisesta elämyksellisen vauhdikkaasti.
Liikuntatalon pihaan kokoontui tiistaina 22. elokuuta noin nelisenkymmentä motoristia valmiina starttaamaan ajopelinsä kunniakierrokselle Äänekosken keskustan kautta Koulunmäen yhtenäiskoululle. Näyttävä ja kuuluva tempaus oli osa valtakunnallista Motoristit koulukiusaamista vastaan -kampanjaa.
Määränpäässään letka teki komean sisääntulon alakoululaisten silmien alle. Välituntia viettäneet koululaiset kerääntyivät ihmettelemään mustiin pukeutunutta joukkoa.
– On tärkeää, että meidät huomataan välittömästi, saamme huomion ja samalla osoitamme, kuinka suuri voima joukossa onkaan, tapahtumaa järjestävän yhdistyksen Marko Saarinen toteaa.
Äänekoskelle saapui paikallisten moottoripyöräharrastajien lisäksi motoristeja ympäri Suomea.
SUOMEN KOULUJA kutsusta kiertävä joukko laskeutui hetki sitten käsivarren Lapista kohti etelää. Äänekoskella mukana oli kymmenkunta paikallista moottoripyöräilijää, joista osa on kiertänyt yhdistyksen matkassa aiemminkin.
– Lähdettiin mukaan erittäin kivalla fiiliksellä. Ollaan oltu muutamissa lähialueen vastaavanlaisissa tapahtumissa joukon jatkeena, äänekoskelaiset Leena Huuha ja Seppo Ulmanen kertoivat.
Ensimmäiset motoristien koulukäynnit pidettiin vuonna 2013. Yhdistyksen tarkoituksena on vähentää koulukiusaamista ja kannustamaan oppilaita auttamaan toinen toisiaan.
– Ajatus tällaisen järjestämisestä syntyi kerran kahvipöydän ääressä. Alettiin miettimään, että mitä jos käytäisiin pyörien kanssa kouluissa ja kerrottaisiin oppilaille kiusaamiseen puuttumisesta. Samalla koululaiset saisivat juttelun yhteydessä katsoa ja käydä istumassa moottoripyörien päällä, idean isä Ari Santaharju selvittää taustoja.
MOTORISTIT ovat matkassa tempauksissa omalla ajallaan ja rahallaan. Mukana on niin kiusattuja kuin entisiä kiusaajiakin hyvää tekemässä.
– Emme halua käskeä sanoa, että ”Älkää kiusatko”, mieluummin korostamme yhteisöllisyyttä ja muokkaamme lasten ja nuorten asenteita, Saarinen sanoi.
Vierailu Koulunmäellä sujui iloisen riehakkaissa merkeissä. Motoristit saapuivat koulun liikuntasaliin tunnusmusiikin ja innostuneiden taputusten saattelemana.
Santaharju käsitteli koulukiusaamista vertauskuvilla, kuten kuinka motoristit jakavat yhdessä kaikki maanteiden ilot, surut ja vaarat. Päivän tärkein pontti oli osoittaa koululaisille, että kaikki ovat saman arvoisia, eikä ketään saisi kiusata.
– Kaikilla ei ole kotona asiat hyvin. Joillekin koulu voi olla ainoa turva ja suoja, mahdollisuus saada kavereita. Sikäli kuin se teistä riippuu, niin lupaattehan pitää koulun turvallisena paikkana jokaiselle? Santaharju puhui.
Vierailu huipentui, kun oppilaat pääsivät katsomaan moottoripyöriä sekä Taikuri Luttisen esitystä. Oppilaat katsoivat hurmioituneina taikurin temppuja eivätkä malttaneet pysyä istuiltaan maassa. Nauru raikui koko liikuntasalissa, kun taikuri sanoi oppilaille ”kädet ylös, kädet ala, kädet ylös… housut alas! Ei tarvii!”
EEVI RIIKONEN, TAIJA KOLEHMAINEN