Taidemuseon vuoden ensimmäinen näyttely kantaa nimeä Tilassa aika, valo ja muisti. Näyttelyssä on esillä Veera Ruuthin (o.s. Soralahti) maalauksia, valokuvia ja kolmiulotteisia teoksia tästä hetkestä, ajan kulumisesta, arjesta ja elämästä.
Koivistonkylällä asuva Veera Ruuth on virkavapaalla Kuokkalan yhtenäiskoulusta kuvataideopettajan töistä. Koitti hetki jolloin aika antoi myöten oman näyttelyn valmistumiseen. Museonjohtaja Marjo Ahola tutustui Veera Ruuthiin vuonna 2017, kun hän oli taidemuseolla töissä. Tuolloin hän opiskeli tallimestariksi Ypäjällä.
– Sanoin jo silloin, että tervetuloa, mutta yhdeksän vuotta siihen meni, Ahola naurahtaa.
Ahola kertoo, kuinka ripustus vaati aikaa ja pohdintaa.
– Ollaan tehty pari viikkoa pitkää päivää, mutta olen nyt hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Tämä on näyttely, jossa on itsellekin ollut paljon pureksittavaa, jotta olen osannut ymmärtää yhteyksiä. Ajan, valon ja muistin yhteys avautui itselle teoksia katsellessa. Taide on aina omakohtaista, ja Veeran näkemys siitä kuinka valo kulkee, aika liikkuu ja kuinka muisti muistaa.
Näyttelyn punaisena lankana on taitelijan mummola. Hän dokumentoi tuttua ja muistorikasta mummolaa siinä taitteessa, kun rintamamiestaloa tyhjennettiin. Talo on saanut uudet asukkaat ja Veeralla vahvat lapsuusmuistot mummolasta – vanhasta talosta ja sen ikkunoista ja ovista lankeavasta valosta.
– Aika, valo ja muisti vievät minut sinne takaisin. Ajan kuluminen ja sen kulumattomuus, pysähtyneet hetket ja hetket, kun valo piirtää jotain esiin tullessaan ikkunasta sisään. Joku ovi on auki, joku sulkeutuu, tulee luopumista ja lähtemistä toisaalla kuitenkin aika jatkaa kulkuaan.
Ruuth sanoo, kuinka valo tuo sisään tullessaan paljon – jos vain hoksaa havaita.
– Valo lämmittää ja tuo tuoksuja näyttää kuinka pöly leijailee. Valo näkyy kaikissa teoksissani, se on aihe, jota haluan taiteessani tutkia.
Mummola rakennuksena itsessään tuo muistoja, kun lähtee ajatuksissaan liikkumaan tutuiksi tulleissa huoneissa ja rappusissa.
– Tilan tuntu ja ja tilassa kulkeminen eivät ole pelkän näkömuistiin varassa, sillä koen nenässäni tuoksut ja muistan mikä porras tai lattialankku narahti ja kuinka valo tuli vastaan.
Valon vangitseminen teokseen on taiteilijalle tärkeää. Kuvasta jää tunnelma puuttumaan jos ei saa saa maalattua valoa ja sen vuoksi syntyvää varjoa.
– Vaikka valolla on miljoonia värejä ei se ole minulle tietyn värinen, vaan asia, joka piirtää kaiken esille.
Ruuth toi taidemuseoon nelisenkymmentä teosta. Niitä katsoessa pääsi aikamatkalle omaan lapsuuteen, omaan mummolaan. Hän on ikuistanut maalauksiinsa tuttuja asioita: korkean jakkaran sekä pinnatuolit, tismalleen samat kuin mummolassa. Valokuvia katsoessa huomaa matkaavansa mummolan vinokattoiseen, karvalaudalla verhoiltuun, kylmään yläkerran sivuilla olleisiin vinttikomeroihin.
– On ollut ihana tehdä taidetta! Mun pää on koko ajan täynnä jotain luovaa ja kannan koko ajan luomispilveä pääni päällä. Näyttelyn valmistuminen vaati aikaa opetustyöstä, joka on hektistä ja kuormittavaa.
Ruuth maalaa paljon sormilla ja tekee teoksia samanaikaisesti.
– Jos ajatus tökkii, siirryn suosiolla tekemään toista. Teokset eivät synnyt tehdessä, vaan minulla on aloittaessani hyvinkin vahva näkemys lopputuloksesta.
Katse osuu erkkerissä olevaan lehmään. Kuluttajan kannalta jännittävin kokeilu tuoda maitoa myyntiin oli maitopussit, joihin maitoa pakattiin vuosina 1967–1975. Ruuthin mummo pesi ja säilytti maitopussit tarkoituksenaan tehdä niistä mattoja.
– Ompelin syventävän taideproduktion lopputyönä lehmän näistä vintitä löytyneistä maitopusseista, Veera Ruuth esittelee.
”Teoksia ajan kulumisesta ja kulumattomuudesta,
arjen hetkistä, joina valo osuu sisälle tilaan tai tuntuu väreinä iholla.”
Avonaisia ovia, suljettuja ovia, muistoja, ääniä, huonekaluja. eläimiä, elämää.
Näkymiä täynnä pölyltä tuoksuvaa hiljaisuutta.
Ja se hetki, kun astuu kesäpäivän kirkkaasta auringonpaisteensta sisälle hämärään:
Lattia on viileä paljaiden varpaisen alla. Voi kuula kuinka hiekanjyvät pysähtyvät kynnyksellä.
Jotain tulee päätökseensä, jokin on vasta alussa.
Aika jatkaa vain kulkuaan. ”
Veera Ruuth: Tilassa aika, valo ja muisti
Äänekosken taidemuseo 19. huhtikuuta saakka
