ÄKS

Musakorneri: Big Lembo – Ilmotusluontoista asiaa

30.04.2021 18:00

From the Äänekoski!

 

Vapun aattona perjantaina 30. huhtikuuta julkaistu kokonaan kotitekoinen äänekoskelainen debyytti rap-EP “Ilmotusluontoista asiaa” on Lenna Eskelisen, Wilhelmi Poikosen ja Lauri Liimataisen yhteinen tuotos. 

Koko EP on tuotettu, miksattu, äänitetty ja kirjoitettu Äänekoskella. Myös musiikkivideo ja kansikuvat ovat äänekoskelaista tuotantoa. Nuorten tekijöiden kiven kovassa räppilätyssä tuotantopuolen taustalla on ollut Wilhelmi Poikonen, joka on tuottanut seitsemän kappaleen kokonaisuudesta viisi kappaletta. Loput kaksi biisiä ovat Lauri Liimataisen käden jälkeä. Biiseissä äänessä on Lenna Eskelinen, jonka kirjoittamat ja räppäämät biisit ovat äänitetty Piilolanniemessä kotistudiolla. 

– Biisien teko prosessi lähtee liikkeelle siitä, että Wiltsu lähettää tai soittaa mulle sen tekemän biitin, johon mä yleensä lähden testaamaan freestyleemistä, Eskelinen kertoo. 

EP:tä on työstetty noin vuoden ajan, mutta viimeiset puoli vuotta aktiivisemmin, sillä Poikonen armeijan takia aikatauluja oli vaikea saada kohtaamaan alkuvuodesta 2020. 

– Mä sanoisin et noin 80 prosenttia EP:stä on tuotettu viimeisen puolen vuoden aikana, Poikonen sanoo. 

Tekijät kertovat, että projektista on jäänyt hyvä fiilis ja sitä on ollut kivaa työstää, sillä kaikki tekijät ovat aikalailla samaa ikäluokkaa ja muistavat toisensa jo alakoulu-ajoilta. 

Innostuminen musiikin tekemiseen Eskelisellä ja Poikosella on lähtenyt jo muutama vuosi sitten, mutta jossain vaiheessa kemiat alkoivat kohtaamaan paremmin ja tuotannon jälki alkoi kuulostamaan omaan korvaan paremmalta. 

– Biisien kirjoittaminen on tavallaan tosi terapeuttista puuhaa. Niihin pystyy hyvin kokoamaan omia ajatuksia ja räpätessä kaikki tekijät pystyvät hyvillä mielin aika tasavertaisesti kilpailemaan, Eskelinen kertoo. 

EP:ltä löytyy kaksi kokonaan “freestylettyä”- biisiä, joiden tekeminen oli hyvin nopeaa ja aikalailla “ykkösellä purkkiin” meininkiä. 

– Jos Wiltsun tekemä biitti tuntuu vaikealta, niin silloin yleensä lähdetään työstämään freestyle-pohjalta ja etsimään sitä, millainen flow biisiin tarvitaan. Joistakin biiteistä taas tulee samantien sellanen fiilis, että tähän pystyy alkaa samantien kirjoittamaan ja silloin kappaleisiin tulee yleensä ehkä tekstillisesti enemmän sisältöä, Eskelinen avaa. 

Idea musiikkivideolle “Äänekoski”- biisille syntyi kahvipöydässä. Videolla haluttiin tuoda esille tekijöille tärkeitä paikkoja tai alueita Äänekoskella. Video kuvattiin parilla kertaa, kun istuttiin kaikki autossa ja pysähdyttiin eri paikkoihin kuvaamaan lyhyt videonpätkä tai räpsimään valokuvia. 

 

Ota EP ja musiikkivideo haltuun alapuolella olevista linkeistä!

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy