ÄKS

Musakorneri – Cupid’s Five

23.01.2015 18:00 (muokattu 14.01.2017 11:53)
Musakornerissa on tänään bilevaihde silmässä. Perjantai-illan musasta vastaa Cupid’s Five. Pori-Tampere akselilla nykyään asustelevan yhtyeen hurmaava naissolisti, on Suolahden rannoilla kasvanut Mimi Steffansson.

 

Musakorneribiisiksi toimitus valitsi yhtyeen versio Daft Punkin hitistä Get Lucky. Mimin ääni antaa biisille raikasta sointia siihen malliin, että biisiä ei meinaa edes tunnistaa, eivätkä soittajapojatkaan varjoon jää. Menevä biisi saa tanssijalan vipattamaan melkein väkisin.

Eikä siinä vielä kaikki! Jos biisi isku bailuhermoon, niin lisää on luvassa perjantaina 23.1. Pub Markuksessa, jossa Cupid’s Five vetää kannat kattoon ja volat kaakkoon. Tule paikalle ennenkuin tanssilattia täyttyy! Paikalta voi bongata bileseuraksi vaikka jonkun ÄKSän toimituksen tyypin.

– Tänään lohkee. Ihan vissiin! toimituksen väki toteaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy