Musakorneri on tänään kuumaa kamaa. Red hottii!
Red Hot Chili Peppersiä taidokkaasti coveroiva yhtye Dani the Girl on ehkä porilainen, mutta kuten monen muunkin loistopumpun, senkin sielu on äänekoskelainen. Onhan solisti itse hemaiseva suolahtelainen Mimi Steffansson, jota opiskelukavereista koostuva bändi anoi laulajakseen.
– Tottakai suostuin, koska olihan mun päästävä valloittamaan myös räppi/funk-kenttää. Mua kun on aina kiinnostanut lähtee kokeilemaan jotain sellasta, mikä on oman mukavuusalueen ulkopuolella. Tässä tapauksessa räppi oli se mitä piti alkaa tosissaan treenaamaan, Steffansson kertoo.
Tällähetkellä Dani the Girl ei juuri keikkaile, sillä Steffansson muutti valloittamaan maailmaa Helsinkiin. Triviana kerrottakoon, että tämä naispuolinen anthonykiedis pääsi nopeasti pyörittelemään RHCP:n biisejä myös pääkaupunkiseudulla.Mutta Valtteri Mäkitalon, Eero Liljan, Ilari Ollilan ja Katja Lunden kanssa muodostama Dani the Girl on tuleva aina olemaan se aito ja alkuperäinen.
Dani the Girlin kanssa on valloitettu myös Pori On The Rocks-tapahtumassa, mutta keikka Porin Montussa on jäänyt käytännössä jo rockhistoriaan.
– Muistan kuinka vikojen biisien aikana yleisö huus aivan tajuttoman lujaa kaikki sanat mukana ja melkein tunkeili lavalle. Multa yritettiin myös sillä keikalla ostaa paita päältä. Se oli kyllä ihan huikee keikka! Se on muusikolle kaikkein paras palkka, kun yleisöstä näkee että ne haluaa kuulla lisää ja että ne selvästi nauttii siitä hetkestä ihan täysillä, Steffansson sanoo.
Voisi kuvitella, että Anthony Kiediksen saappaisiin hyppääminen pelottaisi pienen kylän tyttöä ja näyttäisi alkuperäisen pumpun faneille lähinnä vaivaannuttavalta.
– Red hotti on siitä vaarallista musaa, että se pitää vetää samalla meiningillä millä originaali bändikin vetää. Se on yllättävän vaikeeta. Itteeni vähän jännitti et pystyykö näin naisena saamaan lauluista ja räpeistä hyvän kuulosta. Oonkin nähnyt paljon vaivaa ja treenannut aivan hulvattoman paljon. Ja kyllä on kehuja tullut, että on katu-uskottavan kuulosta, Steffansson sanoo.
– Äitin mielestä tämä on paras, kuuluu musakorneritoimituksen täysin puolueeton mielipide.
– Pämpämpämpämppäpäpäpämpäm uuu uuu uuuu, musakorneritoimituksen nurkasta kantautuu toimiston valojen sammuessa viikonlopuksi.