ÄKS

Musakorneri: Disclosed Reality – Broken Man

13.08.2021 18:00
Kansikuva Tomi Kankaisen käsialaa

Mika Vesalainen on laulaja ja lauluntekijä, joka on työskennellyt useita vuosia lähihoitajana, ATK-tukihenkilönä sekä seurakunnassa, mutta tällä hetkellä hän on päätoiminen opiskelija yliopistossa opiskelemassa musiikinopettajaksi.

Inspiraatio tekstin kirjoittamiseen sai alkunsa vuoden 2019 elokuussa, kun Mika Vesalaisen elämä tuntui vaikealta ja ajatusten purkaminen tekstiin helpotti. 

– Luin siihen aikaan paljon englanninkielistä dystopia-kirjallisuutta ja sitä kautta aloin myös kirjoittamaan runoja englanniksi. Broken Manin sanoitukset ammentavat paljon omia tunnetiloja ja teksti syntyi purkamalla fiilistä sanoituksiin, Vesalainen sanoo. 

Helmikuussa 2020 Koskelassa järjestetyllä lauluntekokurssilla Vesalainen soitti akustisen raakile version Broken Man kappaleesta Tomi Kankaiselle ja kertoi Teppo Seppäselle haaveesta, että kappale sovitettaisiin metallimusiikiksi. Seppänen suositteli ottamaan Kankaiseen yhteyttä. 

– Sitten kului pari kuukautta ja olin jo melkein kerennyt unohtamaan kyseisen biisin, kun Tomi lähetti biisistä demon, joka kuulosti juuri siltä, miltä haaveilin tekstiä kirjoittaessani sen kuulostavan, Vesalainen sanoo. 

Tomi Kankainen laulunkirjoittaja, säveltäjä ja sovittaja, joka työskentelee ala-asteen opettajana tällä hetkellä. Hänen pääinstrumenttinsa on basso, mutta myös kitaran soittaminen tuntuu häneltä sujuvan. Kankaisen oma projekti Confusion Field on progressiivista rockia / metallia. 

– Kuuntelin teini-iässä paljon punkkia ja metallimusiikkia, mutta nyt oma maku on hieman keventynyt ja tulee kuunneltua popimpaa musiikkia. Minulla ei myöskään ole ollenkaan aiempaa kokemusta metallimusiikin soittamisesta, joten otin Kankaisen avun ilolla vastaan, Vesalainen kertoo. 

Kappaleessa on mukana myös Markus Jämsenin (ent. Swallow The Sun) kitarasoolo ja Oona Toikkasen kauniit naislaulut C-osassa. 

– Kappale on tehty hyvin pitkälti korona-aikaan sopivasti etänä. Me läheteltiin Tomin kanssa paljon sähköposteja ja työstettiin biisiä omissa kerrostaloasunnoissa. Tomi teki biisiin rummut, bassot, synat ja osan kitaroista. Mä äänitin omat lauluni asunnon makuuhuoneessa, Vesalainen sanoo. 

Tekstin synkempi osuus oli kirjoitettuna aiempana syksynä ja kevään tullessa Vesalaisen omassa elämässä näkyi lohtua ja toivoa, joka on saatu kappaleen C-osaan mukaan. 

– Kappaleen teksti on jokaiselle itse tulkittava, mutta halusin tuoda siihen omia tunteitani mukaan, joita kuuntelijat voivat ammentaa, jos oma elämä tuntuu raskaalta. C-osan naislaulu kuvastaa toivoa ja sitä ennen on jätetty tarkoituksella symboliikan vuoksi aika pitkä tauko, jossa kuuntelija saattaa ajatella, että oliko biisi nyt tässä. Biisi on tavallaan gospelia, mutta voi puhua kaikille vaikeita tunteita kokeville ihmisille vakaumuksesta riippumatta. Tää biisi on ollut mulle kuin oma lapsi, joka hieman jännitti päästää maailmalle, mutta siihen sai tuotua oman fiiliksen ulos ja toivon, että muutkin voivat ammentaa toivoa biisistä. Kankaisen Tomille täytyy vielä kertoa suuret kiitokset, hän ansaitsisi musiikkikentällä fairplay-palkinnon, sillä hän on auttanut todella monia heidän projektiensa kanssa, Mika Vesalainen sanoo. 

 

Kuuntele biisi tästä!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy