ÄKS

Musakornerissa KOVA MENO KOLLEKTIIVI – Right Here & Now

27.05.2022 18:00

KOVA MENO KOLLEKTIIVIN häntä Äänekoskeen ei ole hiirulaisen ohut, sepä onkin kettumaisen paksu. Tänään lohkaistiin ensimmäinen sinkku tulevalta pitkäsoitolta. 

 

KOVA MENO KOLLEKTIIVIN Teemu Kaipomäelläkin on vahva kosketus Äänekoskeen sillä muinaisen Keski-Suomen Opiston RokkiBreikiltä jäi käteen musiikillisten oppien lisäksi myös annos äänekoskelaisia soittokamuja.

– Mä tutustuin tämän biisin tekijään että vokalistiin, Mimiin, juuri opiston aikaan, kun teimme yhdessä musikaalia, Teemu muistelee.

Mimi Steffanssonin lisäksi biisiin tarttuivat koskelaiset Konsta Vehkala ja Samuli Hyönen. 

Mutta mistä Kova meno kollektiivi on saanut alkunsa? Se onkin seuraava visainen kysymyksemme.

– En osaa selittää, sillä en ole hyvä kertoja. Yritän kuitenkin.

Teemu kertoo, kuinka vuonna 2018 hän alkoi kirjoittaa biisejä pöytälaatikon täytteeksi.

– Ajattelin, että ehkä jonain päivänä niistä olisi matskua johonkin sooloprojektiin. Vuosien mittaan haalin henkilö kerrallaan kavereita soittamaan ja pian niitä olikin kasassa parikymmentä. Nyt on eka sinkku julki ja tarkoituksena on pudotella kesän mittaan kappaleita ulos. Ensi syksynä on  julkaistaan levy, joten sen jälkeen olisi haaveena päästä esittämään biisejä liveyleisölle, Teemu sanoo.

Laitamme kappaleen kuulolle. Jostain syystä johtuen Musakorneritoimituksessa oli KOVA MENO KOLLEKTIIVISTA pienoinen haju, mutta sointuakaan ei oltu kuultu ennen tätä perjantaita.

– No mutta, tähän toimii! Hyvin on raikasta ja kaunista – kuin kesäinen driksu kesäterassilla hyvässä seurassa nautittuna. Odotamme mielenkiinnolla lisää…

written by Teemu Kaipomäki, Jaakko Inkinen & Mimi Steffansson

produced & mixed by Teemu Kaipomäki mastered by Konsta Vehkala

artwork by Jaakko Inkinen

Mimi Steffansson — lead & backing vocals, glockenspiel

Teemu Kaipomäki — backing vocals, percussion, programming

Eero-Pekka Damskägg — guitar

Levi Pitkäniemi — keyboards

Jarkko Kuusinen — keyboards

Konsta Vehkala — keyboards

TBA Moilanen — drums

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy