ÄKS

Musakornerissa Scars of Solitude – Cruelty Has a Human Heart

14.10.2022 18:00
Kuva: Iitu Purhonen.

Cruelty Has a Human Heart on Scars of Solituden ensimmäinen single sitten marraskuussa 2021 julkaistun If These Walls Could Talk -EP:n.

 

Joko luulitte, että Musakorneri on kuopattu. Pah, ja mitä vielä sillä homma jatkuu tuhdilla sanomalla.

Cruelty Has a Human Heart  kertoo tarinaa ihmiskunnan typeryydestä ja loputtomasta ahneudesta, mutta ennen kaikkea läntisen maailman kohtuuttomista odotuksista yksilöä kohtaan ja siitä armottomasta sisäisestä äänestä joka jatkuvasti kertoo meille kaikille ettemme ole tarpeeksi, Solituden riveistä kerrotaan.

Musiikillisesti kappale on raskas kuin elämä itse ja tarttuva kuin lihakoukku.

– Tämä oli osaltaan pitkän muhimisen ansiota, mutta lopulta melko kivuton prosessi. Kertosäe on ollut olemassa jo viitisentoista vuotta toisenlaisessa muodossa, mutta nyt se löysi paikkansa Scars of Solituden käytössä. Loput osiot solmiutuivat siihen kuin itsestään ja tehtyäni simppelin akustisen demon totesimme, että tästä tulee hyvä. Ja niinhän siitä tuli. Biisi sovitettiin porukalla ja revittiin siitä vielä enemmän tehoja irti etenkin Jasperin viritellessä riffejä siihen kuosiin, ettei itse säveltäjä osaisi enää soittaa niitä kitaralla levytetyssä muodossa. Sanoituksen pohjat tehtiin Tuomon kanssa yhteistyössä ja aihion pohjalta hän rakensi kappaleelle sielun, joka toivon mukaan auttaa kuulijaa keventämään maallisen raahustamisensa taakkaa edes hieman sydämeltään, kertoo säveltäjä ja basisti Lassi Pollari singlen syntymisestä.

Cruelty Has a Human Heart julkaistiin Maailman Mielenterveyspäivänä 10.10. Musakornerissa biisi otettiin kuulolle het verekseltään ja pistettiin eetteriin muutama päivän sen perästä.

– Jos biisin peruskiveksi muurattiin sielu, niin kurkihirreiksi nostettiin sydän. Nyt on komeaa, Musakornerin kellarista huokaistaan.

Cruelty has a Human Heart

Säv: Lassi Pollari, Jasper Ranta-Nilkku

San. Lassi Pollari, Tuomo Laulainen

Sov. Scars of Solitude

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy