Nuorisokeskus Spotissa järjestetään tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän juhla. Perinnettä on jatkettu pitkään ja joka vuosi juhlassa on tunnettu esiintyjä.
– Tänä vuonna pääesiintyjänä on juuri debyyttilevynsä julkaissut Sanni, lämppärinä toimii Mansesteri. Bändi lämppäsi viime vuonnakin, nuoret tykkäsivät kovasti, kertoo nuorisotyöntekijä Silja Huttunen.
Itsenäisyyspäivää on juhlittu Spotissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Juhla on Äänekosken nuorisopalveluiden järjestämä.
Edellisinäkin vuosina esiintyjinä on ollut kuuluisia artisteja, muun muassa Lord Est, Cheek, Chisu, Indica ja Uniikki ovat viihdyttäneet nuoria takavuosina.
Juhlassa saattaa olla musiikkiesitysten lisäksi muutakin ohjelmaa, viime vuonna oli nuorten tyttöjen tanssiryhmän esitys.
– Tästä vuodesta emme ole ihan varmoja, mitä muuta musiikin lisäksi juhlassa tulee olemaan, mutta luultavasti jotain muutakin viihdykettä on tulossa, Huttunen lisää.
Juhla pidetään 4. joulukuuta nuorisokeskus Spotissa ja tapahtuma on kävijöille ilmainen ja päihteetön.