Ääneniementiellä taphtui sunnuntaina kummia. Uudehkon omakotitalon katto paukahti rikki itsekseen – ja nyt mietitään syyllistä.
– Onko kyse meteoriitista vai olisiko taivaalta pudonnut jotain, talon asukki, 69-vuotias Jukka Metsovuori ihmettelee.
Ilta-Sanomien jutun mukaan Metsovuori ei ollut kotonaan Mörtissä, kun pamahti. Ainoa havainto tapahtuneesta on vajaan 200 metrin päässä asuvalta naapurilta, joka oli iltapäivällä viiden maissa pihatöissä.
– Hän sanoi kuulleensa ensin napsahduksen ja sitten pamahduksen. Sitten hän näki tiilien lentävän katolta alas, Metsovuori kertoo.
Kun Metsovuori palasi kaupungilta, hän ihmetteli ensin pihalla olleita tiilenpalasia. Sitten hän loi katseen katolle ja sai pian kuulla myös naapurinsa kertomuksen.
Kattotiiliä meni rikki kahdeksan. Lisäksi muoviseen aluskatteeseen tuli reikä. Villoista ei ensikatsomalla löytynyt mitään viitteitä, että jotain olisi tullut läpi.
Metsovuoren talo sijaitsee korkealla mäellä. Vieressä ei ole korkeampia rakennuksia tai suuria puita. Mikä ihme siis kattotiilet paukautti rikki?
Tähtitieteellinen yhdistys Ursan havaintokeskuksen johtaja Jukka-Pekka Teitto pohtii tapausta Ilta-Sanomien jutussa.
Keskimmäisen kuvan mukaan ruoteissa on naulan reikiä, liian tiukka naulaaminen estää tiilikatteen liikkumisen aiheuttaen jännityksen . Kuvien mukaan tiilet ovat jännityksen voimasta ponnahtanut ylös. Kuvien mukaan varteen otettava vaihtoehto.