ÄKS

Naiset Suomen Cupissa neljän sakkiin

06.12.2012 19:33





Huiman sai vastaansa Hyvinkään Pontevan naisten Suomen Cupin otteluun Liikuntatalolle Itsenäisyyspäivänä. Huima eteni neljän joukkoon voittamalla heikkotasoiseksi jääneen ottelun lukemin 65?48 (18?6, 14?15, 18?17, 15?10).

Joukkueet olivat tulleet toisilleen viime aikoina tutuiksi, sillä ottelu jo kolmas keskinäinen kohtaaminen kolmen viikon sisällä, äänekoskelaiset olivat voittaneet kaksi edellistä kohtaamista. Tälläkin kertaa Huima hallitsi pelitapahtumia heti ylösheitosta alkaen.

Toisen jakson alussa kotijoukkue oli karannut jo 16 pisteen karkumatkalle ennen kuin nuori ja yritteliäs Ponteva sai hieman otetta peliin. Hyvinkääläiset pääsivät lähimmillään kuuden pisteen päähän kolmannella jaksolla, mutta todelliseen voittokamppailuun ei joukkueesta tälläkään kertaa ollut.

? Lähdettiin kovin odotuksin tähän otteluun, mutta meillä on nuori ja kokematon joukkue, niin tällaista se välillä on, valitteli Hyvinkään Pontevan päävalmentaja Besim Maxhuni.

Huima pystyi lopulta helposti pitämään alussa hankkimansa johdon loppuun asti, mutta silti sen esityksessä oli paljon parantamisen varaa. Kaukoheitto tänään oli pahasti hukassa. 20 yritystä tuotti ainoastaan viisi osumaa lukuisista vapaista heittopaikoista huolimatta. Lisäksi Pontevan 18 hyökkäyslevypalloa on aivan liikaa.

Huimalaisittain tasaisimmasta esityksestä vastasi 17-vuotias Karoliina Rytkönen (12/2/5 riistoa)

? Valmentaja on käskenyt ottamaan enemmän omia ratkaisuja, niin tänään otin, 18-vuotiaitten maajoukkueleirille valittu Rytkönen kertoi.

Kotijoukkueen parhaimmaksi koritekijäksi nousi Swayze Black (18/8) toisen puoliajan vahvalla pelillä. Kenya Robinson (15/12) ja Jasmin Holliday (11/10) olivat muut kaksinumeroisille pistelukemille päässeet huimalaiset.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy