Ensi-iltana esittelyssä sci-fin puolelle menevä ”post-apokalyptinen” seikkailu. Muisti menee ja pulassa ollaan.
ÄKSän raati ei tälle rainalle huippupisteitä antanut, mutta ainakin pedagogi-jäsen seurasi kiinnostuneena sitä, miten poikien ryhmädynamiikka toimii.
Labyrintti
HANNU LÖNNROTH: XX
Labyrintti-elokuvan tekijät ovat ammentaneet vaikutteita Nälkäpelistä ja myös takavuosien tv-sarjasta Lost. Tällä kertaa joukko poikia yrittää selviytyä vaarallisesta labyrintista lähitulevaisuuteen sijoittuvassa teinijännärissä. Päähenkilö Thomas (Dylan O’Brien) herää alussa valtavalta aukiolta, jota ympäröi vielä suurempi labyrintti. Aukiolla asuu joukko muitakin nuorukaisia, joista kukaan ei tiedä miksi he ovat sinne joutuneet. Pojista vahvimmat valitaan ”juoksijoiksi”, joiden tehtävä on löytää reitti ulos labyrintista. Labyrintin portit aukeavat ja sulkeutuvat kerran päivässä. Porttien sulkeuduttua sisäpuolelle jääneistä kukaan ei ole selviytynyt hengissä. Siitä ovat pitäneet huolen ”saattajat”, omituiset örkit, jotka tuhoavat jokaisen tielleen sattuneen.
Tultuaan joukkoon Thomas uskoo – ja saa muutaman muunkin uskomaan – että labyrintistä voi selvitä ulos. Omaperäiseksi tarinaa ei voi silti kutsua, ei etenkään melko yllätyksettömän lopun paljastettua, mistä kaikessa onkaan kyse. Tarinan loppupuolella esiin tulee elokuvan ainut nainen, mutta seksiä tarinasta ei löydy tippaakaan. Näyttelijätyöt ovat kaikki melko tasapaksuja, esiin ei nouse edes päähenkilö Thomas.
JAANA TANI: XXX
Parikymmentä teinipoikaa asuu pienellä viheriöivällä aukiolla. Ympärillä on korkeat muurit ja niiden takana valtava labyrintti, josta ei ole ulospääsyä. Kukaan ei tiedä, miten on paikkaan joutunut, ja toisaalta kukaan ei ole erityisen innokas pääsemään vapauteen. Pelko on saanut tyytymään kummalliseen mutta melko turvalliseen yhteiselämään eristyksissä muusta maailmasta. Mistä on kyse?
Wes Bell on ohjannut Labyrintti-elokuvan, joka pohjautuu James Dashnerin tieteisromaaniin The Maze Runner. Ollaan jännityksen ja scifin ja tietysti ihan oikean nuorisokirjan maailmassa. Kolmen vuoden ajan yksi kerrallaan pojat ovat saapuneet eristettyyn asuinpaikkaansa. Yhteisö on järjestäytynyt, jokaisella on tehtävänsä. Ympäröivän labyrintin ovet avautuvat aina päiväksi. Ns. juoksijat ovat vuosien aikana selvittäneet labyrintin karttamaisen tarkasti, mutta ulospääsyä ei ole löytynyt.
Elokuva alkaa siitä, kun poikajoukon uudeksi asukkaaksi saapuu Thomas (Dylan O’Brien). Hän ei muista mitään – ei edes alkuun nimeään. Thomas on kuitenkin erilainen. Hän on utelias. Miksi tyytyä epänormaaliin vankeuteen, jos vapaudesta on pienikin toivonkipinä.
Tarina on nuorten tarina ja poikien tarina. Se kuvaa inhimillistä ryhmädynamiikkaa: on järjestäydyttävä ja luotava säännöt, jotta kaaos voidaan välttää. Jonkun on myös oltava johtaja. Tässä joukossa johtajaksi on valikoitunut ensimmäinen asukas. Työt on organisoitu, jokainen täyttää tehtäväänsä.
Elokuvan elementit ovat hyvät. Ahdistava vankeus ja epätietoisuus kaikesta. Miksi olemme täällä, mitä on muurien takana? Tarvitaan yksi, sankari, joka ei tyydy kohtaloonsa. Lopullinen muutos käynnistyy, kun uusin tulokas onkin tyttö. Sinänsä tyttö ei herätä mitään tuntemuksia poikajoukossa, mutta hän tuo mukanaan tärkeän viestin. Hän on viimeinen, nyt asiat muuttuvat.
Labyrintti on kiehtova seikkailu. Se pitää jännityksessä, se säikyttelee sopivasti. On kiinnostava nähdä yhteisön hajoaminen ja muutos, kun joku haluaakin enemmän. Mutta vain siten elämässä voi päästä eteenpäin, vain siten todellinen muutos on mahdollinen. Olemme itse oman onnemme seppiä – vai olemmeko? He pelastuivat, mutta mitä kaiken takaa paljastuikaan. Kuka tätä kaikkea oikein ohjaa?
KINOMIKKO / MARKO NYKÄNEN
Toivoisin elokuvan nimen mukaan sokkeloa myös juoneen, mutta nyt mennään Twilightin ja Nälkäpelin nuottien mukaan, tosin siinäkin tökerösti onnistumatta.
Henkilöhahmot ei jaksa sytyttää ja jos tällekin jatko-osia on tulossa niin parempaa onnea sille. Tämä juna ei kulje !
