Suomalainen joulu on vuosi vuodelta tutumpi ja rakkaampi Viipurissa syntyneelle Natalia Lunttilalle. Mämmellä asuva 32-vuotias suuhygienisti juhlii nyt yhdeksättä jouluaan Paloniemen tilan emäntänä.
Lunttiloiden viisihenkisen perheen vieraana on tänä jouluna isäntä-Tommin veli perheineen.
– Ensimmäistä kertaa aloitetaan aattoaamu nyt joulupuurolla, suomalaisiin jouluruokiin jo hyvin tottunut Natalia kertoo.
– Mutta porkkanasoseesta sain sellaisen kammon lapsena päiväkodissa, etten edelleenkään voi syödä porkkanalaatikkoa.
Venäjällä joulua ja uuttavuotta juhlitaan eri tavalla – ja eri järjestyksessä. Nataliaa huvittaa, ettei Tommi vieläkään oikein jaksa muistaa, miten homma menee.
YRITETÄÄN selittää: kun Suomessa on joulu, Venäjällä eletään normaalia arkea. Uudenvuodenaattona venäläiskoteihin tulee pakkasukko lahjoja jakamaan. Jeesuksen syntymäpäivää eli joulua vietetään 6.–7. tammikuuta – mutta siis ilman lahjoja.
Kaiken kukkuraksi Venäjällä on viikko myöhemmin vielä kolmaskin juhla, kun 13. tammikuuta juhlitaan ”vanhaa uutta vuotta”. Syynä erikoisuuteen on juliaanisen ja gregoriaanisen – vanhan ja uuden – ajanlaskutavan ero. Katso lisää tästä Wikipedia-artikkelista.
Käytännössä uusi vuosi on siis venäläisille se suomalaisten joulua muistuttava perhejuhla. Juhlimistapa on tosin varsin erilainen. Aamupuurosta ei uudenvuodenaattona ole hajuakaan.
– Venäjällä siivotaan ja valmistetaan ruokaa koko päivä, Natalia muistelee lapsuutensa juhlia.
Lopulta käydään pesulla, ja illansuussa pienimmät lapset käyvät päiväunille – putipuhtaisiin lakanoihin. Iltaa varten sonnustaudutaan parhaisiin.
– Illalla avasimme aina kerrostaloasuntomme oven päästääksemme menneen ulos. Puhuimme kaikesta, mikä on vuoden aikana ollut hyvää, mikä pahaa ja pyysimme toisiltamme anteeksi pahoja tekojamme. Lopuksi laitoimme oven kiinni.
Pakkasukon käynnin jälkeen, joskus kello 21 tai 22 aikaan, oli edessä ruokailu.
– Viittä vaille kaksitoista kuuntelimme aina presidentin puheen, jonka päätteeksi kilistelimme juhlajuomaa. Sitten toivottiin jotain uudelta vuodelta ja kerrottiin lupauksia.
– Venäjällä juhlat käytännössä alkavat vasta puoliltaöin. Suomessa jouluaaton juhla on silloin jo loppu.
NATALIA tajusi jo pienenä, ettei heidän juhlissaan vieraillut pakkasukko ollut oikea. Parran takanahan oli oma isä!
– Mutta kerran, olin varmaan kuuden tai seitsemän, vietimme uuttavuotta mummolassa. Jännitin, sillä silloin oli tulossa oikea pakkasukko ja hänen apulaisensa snigurochka, tyttö vaaleansinisessä takissa.
– Ymmärsin, että jokainen lapsi saa kerran elämässään tavata oikean pakkasukon. Hermoilin niin hirveästi, etten osannut vastata hänen esittämäänsä arvoitukseen. Pelkäsin, etten saisi ollenkaan lahjoja!
Lopulta pakkasukko auttoi pikku-Nataliaa, joka keksi oikean vastauksen. Palkinnoksi pakkasukko nosti säkistään toivelahjan: uudet luistimet.
– En ymmärtänyt, miten pakkasukko saattoi tietää, mitä halusin lahjaksi. Olin varma, että tuo pakkasukko oli aito.
Natalia, noin 6-vuotias viipurilaistyttö, jännittää pakkasukon vierellä päiväkodin juhlassa.
EDESSÄ olivat jälleen useat uudetvuodet ilman ”aitoa” pakkasukkoa. Muisto mummolasta eli Natalian mielessä vahvana, koskemattomana.
Natalian uskossa pakkasukkoon oli logiikkansakin. Näkihän jokainen lapsi hänet vain kerran.
– Totta kai pakkasukko ehti käymään kaikkien luona!
Totuus paljastui vasta, kun Natalia on 13-vuotias.
– Puhuin silloin asiasta mummolle ekan kerran. Ihmettelin, miten jännää on, että pakkasukolla riittää rahaa ostaa ihmisille lahjoja, vaikka asiat ovat Venäjällä niin huonosti.
Mummoa nauratti, Nataliaa ei.
– Kuvitelmani menivät sirpaleiksi. Mutta toisaalta ajattelen, että oli ihanaa, kun uskoin pakkasukkoon niin kauan!
NYT NATALIA joutuu itse olemaan varovainen puhuessaan joulupukista, sillä esikoinen, Miro, on jo nelivuotias. Puolivuotias Daniel ei vielä pukista perusta.
– On ihanaa nähdä lasten ilmeet, kun pukki tulee ja kun lapsi sanoo, että ”siinäs näit, minäpä olin kiltti ja pukki kuuli, mitä toivoin”.
Kokemusta aiheesta tuli jo ennen omia lapsia, sillä Natalia hoiteli muutamana jouluna Mämmen suunnalla joulupukin apulaisen hommia.
– Joulupukin muoriksi en koskaan suostunut, sillä en ollut silloin vielä naimisissa.
Natalia muutti Suomeen ja Äänekoskelle äitinsä mukana 15-vuotiaana. Alkuvuosina venäläistä pakkasukkoa oli kova ikävä.
– Uusivuosi ei tuntunut uudeltavuodelta, mutta muutaman vuoden päästä totuin suomalaisiin juhliin.
Tämän vuoden juhlilta Natalia odottaa paljon, sillä hänen Pietarissa asuva isänsä saattaa perheineen tulla ensi kertaa juhlimaan uuttavuotta Äänekoskelle.
– Iskä on solistina Viipurin Pyöreän tornin ravintolassa joka viikonloppu, mutta toivottavasti hän nyt pääsisi tänne.
VENÄLÄINEN juhlaruoka on saanut vuosien mittaan hieman jalansijaa Paloniemen joulupöydässäkin.
– Venäjällä söimme enemmän ruokaisia, majoneesipohjaisia salaatteja. Ruoan piti olla aina suolaista, ei mitään imellettyä laatikkoa.
Joulukinkut, -tortut ja -piparit eivät venäläiseen juhlaan kuulu. Rosolli eli sillisalaatti kuuluu – tosin venäläiseen tapaan. Rosolli-sana tulee venäjän säilöntälientä tarkoittavasta sanasta rassol (рассо́л).
– Silli, peruna, porkkana, punajuuri ja kananmuna laitetaan astiaan kerroksittain. Kerrosten väliin laitetaan majoneesia. Sitten sitä leikataan kuin kakkua, Natalia neuvoo oman reseptinsä.
– Venäjällä ruokapöydässä voi olla erilaisia leikkeleitä, kaviaaria ja kalaa, mutta ei sellaista keskipistettä kuin kinkku. Mitään gourmet-juustojakaan ei ollut – ainakaan silloin, kun minä olin nuori.
JOULUAATON Keiteleen rannalla on puuron jälkeen määrä jatkua leppoisan yhdessäolon merkeissä. Pukki (Gunnar-pappa, älkää kertoko Mirolle!) tulee kuuden, seitsemän maissa, minkä jälkeen syödään.
– Ihanaa olla kotona niin, että mieskin on paikalla. Kun puhelin ei soi, niin se on vielä ihanampaa.
Eli, Tommi, känny kii tai ainakin äänettömälle! Nyt ei MTK:n eikä edes kaupunginhallituksen asioita hoidella!
– Tarkoitus on rauhoittua. Otan rennosti enkä katsele kelloa, Natalia lupaa.
TERHO VUORINEN
