Naurukouluttaja Vesa Karvinen nauratti eläkeläisiä kaupungintalolla.
Eläkkeensaajien Keskusliiton ja Äänekosken Eläkkeen saajat ry:n järjestämässä Hyvän Mielen Päivässä keskityttiin mielen hyvinvointiin. Karvisen luennossa käytiin läpi naurun ja huumorin vaikutusta ihmisen mieleen. Karvisen joka väliin kertovat sutkautukset, vitsit ja hauskat tarinat siivittivät puolitoistatuntisen luennon ohi ihan hetkissä.
Kesken luennon päästiin kokeilemaan myös naurujoogaa. Yksinkertainen harjoitus saa tekonaurun muuttumaan oikeaksi riemuksi ihan huomaamattaan. Jos Karvista on uskominen, että kahden minuutin nauru vastaa viiden minuutin hölkkää, niin luennon aikana tuli urhelusuoritusta ainakin Äänejärven lenkin verran.
Hyvän Mielen Päivässä oli mukana myös sosiaalipsykologi Marjut Kuokkanen. Kuokkanen kertoi osallistujille siitä, kuinka ikääntyvän ihmisen tulisi kiinnittää huomiota fyysisen terveyden ohella myös mielensä vetreyteen.
EKL:n teemapäiviä on järjestetty aikaisemminkin, mutta nyt Äänekoskella tehtiin selvä yleisöennätys kun valtuustosaliin oli pakkaantunut 210 eläkeläistä ympäri Ääneseutua. Hyvän Mielen Päivä on osa EKL:n isompaa Elinvoimaa-projektia.
–Ollaan yritetty tehdä näistä päivistä sellaisia, että ensin on vähän asiallisempaa luentoa ja sitten iltapäivällä vähän jotain hauskempaa. Tarkoitushan on saada aktivoitua ikääntyviä ihmisiä, kertovat projektin edustajat Johanna Vakkuri ja Marja Raitoharju.
TESTAA ITSE NAURUJOOGA: Ota käteesi pingispallo. Nouse seisomaan. Tiputa pingispallo lattialle, ja sano joka pompulla heh.