Nelostie on jatkossa osa Euroopan ydinväyläverkkoa. Käytännössä se tarkoittaa tien kunnostamista korkeatasoiseksi vuoteen 2030 mennessä.
Tulevaisuudessa Suomen tieverkon kehitystä mietittäessä katseet suuntautuvat yhä tiukemmin Nelostiehen, kun se vahvistettiin osaksi eurooppalaista päätieverkko-ohjelmaa (TEN-T) joulukuussa. Valtatie 4 on ainoa suomalainen tie tällä nimenomaisella tieverkkolistalla.
Äänekosken kaupunginjohtaja ja Nelostie E 75 ry:n puheenjohtaja Hannu Javanainen on erittäin tyytyväinen euroopan parlamentin tekemän ratkaisun käytännön vaikutuksiin.
– Tätä Äänekoski on ajanut koko ajan. Määrärahojenkin saaminen hankkeisiin tulee varmasti olemaan helpompaa nyt, kun Nelostietä kehitetään merkittävästi määräaikaan eli vuoteen 2030 mennessä. Luonnollisesti se vaikuttaa niin kaupungin houkuttelevuuteen kuin elinkeinoelämän edellytyksiinkin, Javanainen sanoo.
Äänekosken kannalta merkittäviä asioita ovat muun muassa moottoritieyhteyden jatkaminen Jyväskylästä Tikkakoskelle ja siitä edelleen Äänekoskelle sekä Hirvaskankaan eritasoristeyksen kaltaisen järjestelyn saaminen vaaralliseen 4- ja 13-teiden risteykseen.
Nyt tärkeää on saada kaikkien tiehankkeiden ympäristövaikutusten arviot sekä tarvittavat yleis- ja maantiesuunnitelmat tehtyä ripeästi.
– Meidän kannaltamme asiat ovat jo hyvällä mallilla. Selvitykset eritasoristeyksen saamiseksi ovat pitkällä, ja se onkin varmasti seuraava parannus, minkä saamme, Javanainen toteaa.
Rahoitusta nelostien liikenteenohjausjärjestelmien rakentamiseen on mahdollista hakea EU:sta, mutta valtio on maksajana varsinaisessa tierakennuksessa. Aikataulun määrittelee seuraavan Suomen hallituksen antama liikennepoliittinen selonteko.
– Uskon, että Äänekoskeen merkittävästi vaikuttavat muutokset tapahtuvat seuraavien kymmenen vuoden aikana, kaupunginjohtaja arvelee.