ÄKS

Neste Ralli tuo poikkeuksia Keski-Suomen liikennejärjestelyihin 31.7. – 4.8.

29.07.2019 13:35
Arkistokuva, Neste Rally

Suomen MM-rallin osakilpailu, Neste Ralli, ajetaan 1. – 4.8.2019 Jyväskylässä. Tapahtuma on Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia, jonne odotetaan tänäkin vuonna yli 270 000 katsojaa. Nelipäiväinen osakilpailu vaikuttaa myös alueen liikennejärjestelyihin, joihin kannattaa tutustua etukäteen.

 

Neste Rallin tuloliikenne alkaa jo keskiviikkona 31.7., jolloin ajoittaista ruuhkautumista on luvassa etenkin Jyväskylän lähestymisteille. Matkaan kannattaakin varata riittävästi aikaa ja samalla tutustua etukäteen myös kisajärjestäjän erikoiskoekohtaisiin lähestymis- ja ajo-ohjeisiin.

Neste Ralli käynnistyy Harjun erikoiskokeella Jyväskylän ydinkeskustassa torstai-iltana 1.8. Suurimmat liikenteelliset vaikutukset kohdistuvat keskustan, Mäki-Matin, Harjun ja Lutakon alueille. Jonoutumista on odotettavissa lisäksi tiellä 18/23 Jyväskylästä Keuruun suuntaan.

Perjantaiaamuna 2.8. on luvassa Oittilan erikoiskoe ja siitä eteenpäin Moksin, Urrian, Ässämäen ja Äänekosken osuudet. Ajoittaista ruuhkautumista on odotettavissa Korpilahden, Petäjäveden, Äänekosken ja Laukaan seuduilla. Illalla uudelleen ajettava Harjun erikoiskoe aiheuttaa ajoittaista jonoutumista lisäksi Jyväskylässä.

Kolmas ajopäivä lauantaina 3.8. alkaa aamulla Pihlajakoskelta ja siirtyy siitä Päijälään, Kakaristoon ja Leustuun. Liikenteelle tällä on vaikutusta Jyväskylän, Korpilahden, Jämsän ja Kuhmoisten seuduilla.

Ralli päättyy sunnuntaina 4.8. kahteen kertaan ajettaviin Laukaan ja Ruuhimäen erikoiskokeisiin. Jonoutumista onkin odotettavissa Laukaan, Lievestuoreen ja Vaajakosken suuntaan sekä rallin päätösjuhlan myötä myös Jyväskylään, mukaan lukien poistumistiet.

Tarkemmat tiedot erikoiskokeiden liikennejärjestelyistä löytyvät osoitteesta https://www.nesterallyfinland.fi/reitti/ajo-ohjeet/ sekä kisaoppaasta. 

Erikoiskokeet sulkevat tieosuuksia – nämä tieosuudet ovat suljettu

Neste Rallin erikoiskokeet sulkevat alueella nelipäiväisen tapahtuman aikana tieosuuksia alla olevasti.

Torstai 1.8.

09.00 Testierikoiskoe Vesala (4,26 km): sulkuaika 06.00 – 14.00

19.00 EK 1 Harju 1 (2,31 km): sulkuaika to 1.8. klo 10.00pe 2.8. klo 23.59

Perjantai 2.8.

08.18 EK 2 Oittila (19,34 km): sulkuaika 05.15 – 11.30

09.21 EK 3 Moksi 1 (20,04 km): sulkuaika 06.15 – 18.30

10.24 EK 4 Urria 1 (12,28 km): sulkuaika 07.15 – 19.30

11.16 EK 5 Ässämäki 1 (12,33 km): sulkuaika 08.15 – 20.30

12.39 EK 6 Äänekoski 1 (7,80 km): sulkuaika 09.30 – 21.45

15.24 EK 7 Moksi 2 (20,04 km): sulkuaika 06.15 – 18.30

16.27 EK 8 Urria 2 (12,28 km): sulkuaika 07.15 – 19.30

17.19 EK 9 Ässämäki 2 (12,33 km): sulkuaika 08.15 – 20.30

18.42 EK 10 Äänekoski 2 (7,80 km): sulkuaika 09.30 – 21.45

20.00 EK 11 Harju 2 (2,31 km): sulkuaika to 1.8. klo 10.00 – pe 2.8. klo 23.59

Lauantai 3.8.

08.08 EK 12 Pihlajakoski 1 (14,42 km): sulkuaika 05.00 – 18.15

09.10 EK 13 Päijälä 1 (22,87 km): sulkuaika 06.00 – 19.15

10.08 EK 14 Kakaristo 1 (18,70 km): sulkuaika 07.00 – 20.15

11.34 EK 15 Leustu 1 (10,50 km): sulkuaika 08.30 – 21.45

15.08 EK 16 Pihlajakoski 2 (14,42 km): sulkuaika 05.00 – 18.15

16.10 EK 17 Päijälä 2 (22,87 km): sulkuaika 06.00 – 19.15

17.08 EK 18 Kakaristo 2 (18,70 km): sulkuaika 07.00 – 20.15

18.34 EK 19 Leustu 2 (10,50 km): sulkuaika 08.30 – 21.45

Sunnuntai 4.8.

08.38 EK 20 Laukaa 1 (11,75 km): sulkuaika 05.30 – 14.00

09.38 EK 21 Ruuhimäki 1 (11,12 km): sulkuaika 06.30 – 16.45

11.01 EK 22 Laukaa 2 (11,75 km): sulkuaika 05.30 – 14.00

13.18 EK 23 Ruuhimäki 2 (11,12 km) – Power Stage: sulkuaika 06.30 – 16.45

Vastaa

  1. Jouko sanoo:

    Tosi vanha kuva on YLE -Ralliradiossa Areenassa: ei ole tietoakaan uudesta Honkolan risteyksestä eikä uudesta Äänekosken biotuotetehtaasta. Haloo YLE-Jyväskylä nukkuu!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy