ÄKS

Nikke Liinamaalla luvassa Helsingin-reissu – valittiin Outsider Art Festivaalin taiteilijaksi

18.04.2022 13:42
Liinamaan erottaa muista kuvantekijöistä tyylillään, sillä hänen ajatuksensa kulkevat sarjakuvina. Hän ei vain piirrä vaan elää piirtämänsä ruudut.

Kulttuurista yhdenvertaisuutta esittävä Outsider Art Festival (OAF) on valinnut Äänekoskella asuvan Nikke Liinamaan yhdeksi tulevan kesän taiteilijakseen. OAF järjestetään elokuussa 2022 osana Helsingin juhlaviikkoja.

 

31-vuotias Nikke Liinamaa edustaa festivaaleilla kuvataidetta. Liinamaa kuvaa omintakeisten, vinksahtaneiden hahmojen kautta ympäristöään. Viime vuosina mukaan on tullut pohdintoja yksinäisyydestä ja masennuksesta.

Liinamaan erottaa muista kuvantekijöistä tyylillään, sillä hänen ajatuksensa kulkevat sarjakuvina. Hän ei vain piirrä vaan elää piirtämänsä ruudut. Nuorempana Liinamaa opiskeli piirtämistä muun muassa Jyväskylän kuvataidekoulun sarjakuvakursseilla.

Toista kertaa järjestettävä OAF  tuo yhteen kansainvälisen taideyleisön, marginaalissa toimivat taiteentekijät, kulttuuritoimijat ja -vaikuttajat. OAF on yleisölle avoin ja monialainen showcase-festivaali.

OAF esittää taidetta, jota tehdään yhteiskunnan marginaalissa. Festivaali antaa taiteilijoille äänen määritellä itse mitä outsider-taide on – tai olla määrittelemättä.

Kuvataiteen lisäksi OAF tarjoaa kattauksen musiikkia, kuvataidetta, esittävää taidetta, elokuvia, kirjallisuutta ja elämäntarinoita. Festivaalin ohjelma ja esityspaikat julkistetaan huhtikuussa 2022.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy