ÄKS

Niskanen kerää jälleen urheiluvälineitä lapsille

19.10.2014 10:00
Keräyslaarissa oli täytettä jo keskiviikkona
Miina Niskasen lapsilta oli jäänyt nappikset pieneksi, eivätkä ne kirppikselläkään tehneet kauppaansa. Piti alkaa jo pohtia, että laskisiko kenkien hintaa vai lahjoittaisiko pois. Kun naapurin rouvakin pohdiskeli samoja asioita, syntyi ajatus hyväntekeväisyyskeräyksestä.

 

– Aloin miettimään, että mistä löydän ihmisiä, jotka välineitä tarvitsevat. Ensin mukaan lähti sosiaalitoimi ja sitten vielä seurakunnan diakoniatyöntekijät, kertoo Niskanen.

–Näille tavaroille on olemassa ihan todellinen tarve. Ja nytkin on taas tiedossa, että perheillä olisi käyttöä suksille, monoille ja luistimille. Ja tietenkin kaikki luksus, kuten skeitit ja lasketteluvälineet olisi toivottuja, kertoo perhetyön esimies Hillevi Suutala.

Ensimmäistä kertaa keräys järjestettiin vuosi sitten. Keräys oli menestys. Urheilutarvikkeita lahjoitettiin lukuisille perheille ja monet lapset saivat mahdollisuuden harrastaa.

– Meille lahjoitettiin joitain ihan uudenveroisiakin välineitä, niin kuin esimerkiksi sukset ja monot, joilla oli ehkä kolmesti hiihdetty. Siitä sai innokas hiihtäjä hyvän paketin, Niskanen hymyilee.

Keräys on käynnissä 2. marraskuuta asti. Niskasen urheiluosastolla lahjoituksille on varattu oma laari. Laari kuitenkin täyttyy sellaista vauhtia, että lopulta lahjoitukset valtaavat hyvän osan Niskasen varastosta.
– Mutta sekin on ihan väliaikaista. Muutamassa viikossa viime vuonna saatiin tavarat jaettua. Mitä nyt muutamat aikuisten luistimet jäi vielä odottamaan tätä vuotta.

Niskaselle tuodut urheiluvälineet välitetään perheille sosiaalitoimen ja diakoniatoimiston kautta.  Niskanen on myös itse päässyt tapaamaan muutamia perheitä, joille lahjoituksia on mennyt.
– Kyllä ne säihkysilmät on paras palaute ja se suurin kiitos mitä tästä hommasta voi saada, Niskanen kertoo.

Hyväntekeväisyyskeräys on saanut pelkästään positiivista palautetta, niin perheiltä itseltään kuin sosiaalitoimen ja seurakunnankin edustajilta.
–Miinalle hatunnosto, sillä homma ei ole mikään pieni ja viimekin vuonna teki valtavan homman, kun meillekin tuli tarkka lista lahjoitetuista tavaroista. Hyvä oli sanoa perheille että, siellä olisi nyt tämän ja tämän kokoisia luistimia, Suutala kertoo.

Vaikka urheiluvälineiden keräys henkilöityykin hyvin paljon Niskaseen itseensä, mukana on kuitenkin koko Niskasen väki.
– Kaikki me ollaan tässä yhtälailla mukana. Ollaan itsekin lahjoitettu paljon vanhoja välineitä,  Niskanen kertoo.

Nyt vaan tonkimaan omia komeroita ja varastoja. Kaikki hyväkuntoiset urheiluvälineet otetaan vastaan. Pienistä puutteista voidaan kuitenkin huolehtia Niskasen liikkeessä.
– Me esimerkiksi teroitetaan luistimet ennen kuin ne lahjoitetaan, ja jos nyt vaikka nauhat puuttuu, niin ollaan me nekin sitten lahjoitettu. Tärkeintä on saada kaikille täysin käyttökelpoiset välineet, Niskanen summaa.

Vastaa

  1. siru sanoo:

    aivan upeeta käyttöä tulee ihan varmasti

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy